tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Sockoberfest



Sepustusta ja faktoja enemmän, kun kerkiän ... syysflunssa numero 2 päällä ja niskat vähän jumissa. Ensi yönä pitäisi tulla lumen maahan.

Lisäilenpä nyt samalla näitä sukkatietoja:
Vihreät Seiska-sukat ja pienet lastensukat on jo esitelty.

Sukat nro 28 ja 29
Lanka: Regia Patch Antik
Koko: 39 ja 26
Puikot: 2,5

Parittomina vielä Broadripple-versiot koolatusta langasta ja Ullan Sneakers-sukat ilman päälykuviota myös koolatusta langasta. Broadripple-sukkiin kokeilin ensimmäistä kertaa ruusupuisia puikkoja ja kyllä olin pettynyt niihin :-(. Ne ovat vieläkin niin tahmeat, että tuntuu, kuin tervattua lankaa kutoisi ja ne taipuilevat niin paljon, että pelkään niitten katkeavan! Kuvittelin niitten olevan hyvin samantyyliset ebenpuisten kanssa, mutta ainakin minun käsialassani ebenpuiset vievät voiton mennen tullen. Toivon kyllä kovasti, että ne siitä vielä liukastuvat, mutta ei oikein siltä tunnu, kun toista sukkaa jo niillä kudon ja olen kokeillut eri lankojakin, mutta mikään ei auta.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Syksyä olisin näyttänyt

Joo, voi Bloggeria taas :-(.

No kun ei kerta kuvia saa lisättyä, laitan edes linkin uuteen Filati-lehteen, jonka ostin tänään *klik*. Kovasti muhkeita ja pörröisiä juttuja, niinkuin tänä syksynä ja talvena on muotia. Tällä kertaa mikään malli ei ollut täydellinen, mutta viimeisen boleron i-cord-kuviointi laittoi päässä ajatuksia liikkeelle. Ajatuksissa on Isoveljestä tai Jussista todella yksinkertainen neule, jossa olisi Nallesta tehtyjä kuvioita. Nallea ehkä juuri ja juuri myllytettyä neulemyllylläkin. Hmm, täytyy laittaa ajatus muhimaan.

Päivän siivousten jälkeen olen ansainnut rauhallisen neulontailtapäivän, kun sain pojankin nukkumaan. Joten ei kun viikonlopun viettoon!

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Ja jatkuu vaan ...

... nimittäin lahjominen ja sehän se vasta kivaa onkin!

Lahjoin itseäni tällä kirjalla, kun se ilmestyi täälläkin käännettynä. Kivoja ohjeita, joista Hourglass ainakin tulee varmaankin tehtyä ja joitain muitakin juttuja.



Tein privaattivaihdon ja sain ihanaa hahtuvaa. Ja ihan vaihtokauppana ilman rahan käyttöä ja taisi olla jopa viime kuukauden puolella sovittu, joten vielä ollaan Langattomia :-). Värit ovat tosi kauniit ja nyt mietin pääni puhki, mitä ihanuuksia näistä tekisin. En olekkaan kutonut kuin kerran hahtuvasta, valkoisesta Kauhavan kangasaitan sellaisesta, joten jännää verrata, miten Virolainen eroaa aiemmasta.



Ja tällainen yllätyspaketti tuli viime viikolla täynnä uusia ihanuuksia. Kyllä se on ihanaa, kun sukulaiset jaksavat käydä Korialla tutkimassa lankahyllyjä ja tarjouspusseja, kiito kovasti! Tämän talven uutuuslankoja ja -värejä mulle maisteltavaksi ja lupaus hankkia enemmäkin, jos kiinnostaa. Turkoosista Jengasta tulee pojalle pipo ja ehkä kaulaliinakin johonkin toiseen lankaan yhdistettynä. Kirjavasta Jengasta tulee minulle samanlainen setti, kun sitä on kaksi kerää. Ja Ainosta mietin oranssia pipoa itselleni, sopii varmaan minun jäljempänä esiteltäviin huiviin ja talvitakkiin. Ja vihreästä tulee varmaan pojalle pipo. Ja Novitassa oli myös kivoja ohjeita. Mä olen ollu kyllä Novitan viimeisiin numeroihin oikein tyytyväinen, tosin ehkä minun tapauksessani vaihtelu virkistää, kun en ole vuosikausiin saanut käsiini kuin muutamia numeroita suomalaisista käsityölehdistä.



Tässä sitten Onlinen Solo-langasta tehty huivi. Lanka on tosi hauskaa, mutta hinta kyllä suolainen, vaikka sainkin halvalla. Ostin 3 kerää ja huivin hinnaksi tuli 13,50 Euroa, mutta varmasti tule käytettyä, varsinkin kun sopii tähän ja moneen muuhunkin talvitakkiin tosi hyvin.



Solohuivi
Ohje: Moda (7 "silmukkaa" per kierros)
Puikot: olisko olleet numeron 4 kaksi sukkapuikkoa
Pituus: noin 150cm
Langan menekki: 150g

Soctoberfest on jo lopuillaan ja vasta nyt pääsen näyttämään ensimmäisiä valmiita pareja, joista toinen on vielä minikokoa.



Sukat nro 26 ja 27
26 Lastensukat (ei mitään kerrottavaa)
27 Spinning
Ohje: oma (toe-up tiimalasikantapäällä 3o, 2n 44 silmukalla, jolloin kuvio lähtee kiertymään)
Lanka: Seiska 100g
Puikot: 3

Näistä tuli ihan kivat kotisukat ja kuvio oli leffaneulottavaa. Lankaa oli vain yksi pieni kerä, joten varren pituus jäi aika lyhyeksi, mutta tällä lailla se on oikein sopiva lämmitetyssä kodissakin.



Arvonnan palkintojenkin pitäisi hiljalleen olla perillä, ja koska tällä kertaa muistin jopa ottaa kuvankin, täältä pesee. Oikealla olevat menevät Tuitulle, joka antoi vapaat kädet värien suhteen. Vasemmanpuoleiset kerät menevät Irenelle, jolla oli pienin lankavarasto, ja joka toivoin maanläheisiä värejä.



Tällaisen kuvan mies digitalisoi pojan kirjan kuvasta PE-Design 7 -ohjelmalla. Ja aikaa meni tuntitolkulla monena päivänä, mutta kuvasta tuli tosi hyvä. Minä menen kurssille ensi kuussa opiskelemaan ohjelman käyttöä, mutta onneksi on tuo osaava mies kotona, jolta saan tulevaisuudessakin apuja :-). Itse kirjontakone muuten lähtee huomenna korjattavaksi, kun langankatkaisija ryppyilee :-(. Ja sunnuntaina muuten hajosi valkokankaasta moottori, joten ei ole oikein sähkökojeet olleet suosiollisella päällä viime aikoina. Onneksi molemmissa on takuu voimassa.



Ompelukset ovat nyt sitten jonkin aikaa pakollisella tauolla, joten ehkä kutomuksetkin edistyvät vähän enemmän. Puikoilla taas aktiivisena kaksi paria sukkia ja edelleen Novitan kietaisuneule Woolista. Ja heti kun sukkakuukausi loppuu, alkaa paksujen asusteiden kutominen. Vaikka lämpötila ei kyllä vielä oikein sellaisia vaadi, kun huomiseksi luvattiin ennätykselliset hellelukemat +26 astetta! Saas nähdä, tuleeko meille tänä talvena lupausten mukaisesti lunta pojan iloksi.

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Lahjonta jatkuu

Paketteja tulee tasaiseen tahtiin ja mikäs sen mukavampaa. Voitin Johannan blogissa arvonnan ja tällaisia ihanuuksia sieltä tuli.



Kiitos Johanna, aivan ihania juttuja olit laittanut! Ja minulla ei ole tuota lehteä ja juuri jonkun sitä esitellessä ajattelin, että voikun siellä olisi kivoja juttuja. Ja kultaiset Addit ovat olleet jo pitkään haavelistalla ...ihanat! Ja lanka aivan huutaa päästä joksikin talviseksi asusteeksi, joko huiviksi tai pipoksi tai kipeitä ranteita lämmittämään.

Ja SNY yllätti myös isolla kirjeellä ... josta muuten ei minun suureksi harmistuksekseni saa postileimoista mitään selvää :-). Oi mitä ihanuuksia sieltäkin löytyi!!! Salmiakki, se niin elintärkeä piristys, meni odottamaan pojan nukkumaanmenoa ja pääsee SK:n kanssa kohta sohvalle. Kynttilät tuoksuvat taivaallisilta ja onneksi on niin pimeä päivä, että aion pian kokeilla yhtä. Ja langat ... aah ja ooh ... toinen toistaan ihanampia! Minähän olen aina tyytyväinen myös Novitan langoista ja sanoinkin SNY:lleni, että omiakin varastoja saa kaivella ja näin sain ihania syksyisen värisiä aarteita, uutta ja vanhaa. Kid Mohair taisi olla uusi tuttavuus ja pääsee ehkä jonkun muun mohairin kanssa vihdoinkin huiviksi ... suunnitelmissa on ollut jo toista vuotta itselle hartiahuivi jollain blogimaailman suosikkikuviolla. Pompei on ihanan pehmeää puuvillalankaa, joka pääsee keväällä topiksi. Ja minun Nalle-ihastukseni taitavat tietää kaikki lukijat :-). Tuossa ruskeassa colorissa on todella kauniit värit ja jos en ihan väärin muista, on minulla sitä toinenkin kerä, jolloin ne huutavat oikein talvisetiksi ... tai huiviksi ... tai ihan miksi vain, ihanaa lankaa kun ovat :-). Ja Jaegerin Luxury Tweed on jo nimensäkkin mukaisesti luxusta :-). Väri on kuvassa liian oranssi, oikeasti enemmän ruskea, mutta oranssihtavaa myös mukana ja siitä tulee jotain taivaallisen pehmeää ja mukavaa. Minun mustassa talvitakissani on oranssit reunukset, joten siihen esim. huiviksi lanka sopisi hyvin ulkokäyttöön, mutta jotenkin minusta tuntuu, että siitä voisi tehdä jotain ihanaa sisällä pidettävää, johon voisi kääriytyä. Täytyy laitta muhimaan.



Kiitos rakas SNY! Aivan ihania juttuja olit lähettänyt ja osuit kyllä nappiin minun värieni ja mieltymysteni kanssa. Jotenkin minulla on tunne, että minun SNY:ni on lukenut minun blogiani ahkerasti, kun tuntuu ihan siltä, kuin hän tuntisi minut paremminkin ! Joka tapauksessa minulla on maailman paras SNY, jonka henkilölisyyden paljastumista tuskin maltan odottaa :-).

Aika rientää edelleen, eikä mikään tunnu edistyvän :-(. Ompeluksia olen mukamas yrittänyt tehdä, mutta mitään valmista ei ole vieläkään esiteltäväksi ... tosin ei niistä kyllä muutenkaan ole tulossa mitään mestariteoksia, vaan enemmän harjoittelukappaleita. Ja kirjotuissa pyyhkeissäkään ei ole mitään esiteltävää. Kutomisissakaan ei ole mitään valmista, vaikka sukkia kyllä on valmistunutkin muutama, tosin ei vielä yhtään pariksi asti ainakaan viimeistltynä. Kietaisuneule, joka muuten ei olekkaan Modasta vaan Novitasta, on siinä vaiheessa, että olen aloittamassa tänään toista etukappaletta ja hihat ovat vielä tekemättä, joten senkin valmistuminen kestää. Ja kaiken kukkuraksi tietenkin oikea käsi meinaa vaivata ja hidastaa kutomistahtia, mutta onneksi edes tuen kanssa pystyn kutomaan.

Urheiluvimmakin jatkuu ja tälle viikolle tulikin kiva putki: tiistaina jumppa, keskiviikkona juoksulenkki ja torstaina jumppa, joka oli tappavan ihanan rankka. Mutta yllättäen pääsen jopa kävelemään, joten ehkä tämä kuntoilun uusi aloittaminen alkaa vähän tehoamaan, vaikkei vaaka vielä tulosta näytäkkään.

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Lahjontaa

Ny sitten alkoi niitä paketteja tulla! Ensimmäisenä tuli hyvin salaperäinen sellainen, jossa ei ole hajuakaan lähettäjästä! Vaihtoehtoisia lähettäjiä on nimittäin useita, mutta vahvimpana ehdokkaana taitaa kyllä olla SNY, jolta oli kuulemma tulossa jotain postia. Paketin sisältönä oli tämä:


Parhaat Neuleet -lehteä olen kuolannut jo monessakin blogissa ja juuri eilen mietin, pitäisikö pyytää jotain sukulaista ostamaan se minulle. Onneksi en kerinnyt pyytää :-). Ja naminamin näköistä suklaata, joka voisi olla juuri minun makuistani, mutta sen säästän pojan päiväunien ajaksi. Kiitos kovasti!

En malttanut mieltäni, vaikka olin aikonut säästää lehdenkin suklaan seuraksi, vaan selasin sen läpi. 4 mallia merkkasin, mutta loppufiilikseksi jäi vähän sellainen "höh". Mikään malli ei huutanut päästä heti puikoille, mutta kyllä varmaan jotain tulee lehdestä tehtyäkin. Tämänhetkinen neulemuoti on jotenkin vähän turhan extremeä minun makuuni, jotenkin liian muhkeita ja erikoisia juttuja, jotta niihin viitsisi uhrata paljon aikaa ja lankaa. Vähän sellaisa kertakäyttövaate -muotia, josta tulee tunne, ettei niitä vaatteita voisi pitää enää ensi vuonna.

Tosin usein minulle kyllä käy niin, että toisella tai kolmannella selauksella niitä suosikkeja aina löytyy enemmänkin. Ja puikoilla on taas miljoona työtä ja saman verran ainakin odottamassa puikoille pääsyä :-).

Blogeissa on viime aikoina ollut keskustelua ja ohjeita siitä, miten saa puolison tuomaan mieluisia tuliaisia ja ostamaan muuten mieluisia lahjoja. Minun mieheni oli ennen pojan syntymää aivan taivaallisen hyvä tuliaistentuoja, ja sainkin ihania juttuja lukuisilta reissuilta, mutta nykyisin tuliaisina tulee useinmiten jotain kivaa pojalle. Mies on pikareissulla Italiassa ja pyysin katsomaan kentiltä englanninkielisiä neulontalehtiä, jos on aikaa sellaiseen ... saas nähdä, löytyikö mitään :-).

Aika rientää mieletöntä vauhtia enkä meinaa keritä tehdä mitään :-(. Viikon aiotun ompelusession jälkeen tulokseksi jäi piirretyt kaavat 6 vaatteeseen, leikatut kankaat kahteen yläosaan ja muutama kirjottu kuva! Ja kutonut olen tuskin ollenkaan! Tosin hieno uusi ompelukone tökki pahemman kerran ja edessä oli melkein reissu korjaamolle, mutta ilmeisesti vaiva saatiin korjaantumaan tietokoneohjelman päivityksellä. Poika myös on taas vaihteeksi flunssaisena ja sen myötä vähän normaalia huonommalla tuulella, joka sekin haittaa äidin harrastuksia. Ja arvatkaas, olenko päässyt kertaakaan omaan jumppaani?!? No en tietenkään, kun miehen työmatkat ovat sattuneet juuri jumppapäiville. Ensi viikolla näyttäisi ainakin vielä hyvältä.

Nyt häivyn langoilta viikonlopun viettoon. Kämppä on siivottu ja jääkaapistakin löytyy ruokaa, joten mikäs tässä on ollessa. Laitan pojan sänkyyn ja nautiskelen suklaasta vaikkapa teekupin kera ja selaan lehden vielä kerran. Eikä haittaa vaikka ulkona on kylmää ja harmaata ... taidankin kaivaa jotain tosi paksua lankaa esille ja lämmittää sillä itseäni :-).