tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Summertime?!?

Ai muka kesäkö pitäisi olla .... eilen näytti mittari lähes koko päivän karvan verran 10 asteen päälle ja meillä kaivettiin melkein talvivaatteita esille ... ja saatiin michelinukkovarustuksesta huolimatta räkätauti :-(. Nyt on sitten ihan koko perhe samanaikasesti enemmän tai vähemmän räkätaudissa, jippii! Leijanlennätykseen sää oli mitä mainioin, mutta kyllä minulle kelpaisi toppikeli. Onneksi vähän lämpimämpää pitäisi olla pariksi päiväksi luvassa ja nyt jo näyttää paremmalta.

Toppikelien varoille jatkuu toppien kutominen vielä ainakin hetken. Seuraavaakin jo suunnittelen, mutta saas nähdä, tuleeko siitä sitten kauden viimeinen ja siirryn talvisempiin juttuihin.

Summertime Tunic
Ohje: Interweave Knitsin sivuilta
Lanka: halpislanka Nova mikrokuitua
Puikot: 3
Ja ihan vaikka periaatteesta tein malliin vähän muutoksia. Koska tein samasta langasta jo yhden ylösalaisinraglanin rullareunoilla ja huomasin siinä, että reunuksista tulee aika paksut, tein tähän kääntöreunuksen samalla tavalla kuin tein nauhakujankin. Nauhaksi tein Strickmühlellä eli neulemyllyllä nauhalangasta nauhaa, joka on kyllä aika paksua, joten saatan tehdä tai ostaa toppiin vielä ohuempaakin vaihtotarkoitukseen. Tosin epäilen kyllä, että käytössä nauha vähän litistyy. Olipas muuten vaikea saada nauhalanka myllyllä alkuun! Olin jo aivan varma, ettei siitä tule mitään, mutta kokeilin vaan uudestaan ja uudestaan ja lopulta se onnistui. Topista tuli ihan kiva ja juuri sopiva arkikäyttöön, vaikka onkin alkuperäista paljon paksumpi ja raskaampi. Voisin harkita tekeväni joskus tällä mallilla yksivärisen ohuemmasta langasta.

Tikapuulankahuivit

Lanka: Schachenmayr nomotta Scaletta

Malli: ainaoikein jättipuikoilla

Puikot: isoimmat mitä talosta löytyi eli numero 12

Tein muistaakseni toissa kesänä tästä langasta topin ja lankaa jäi vähän vajaa 3 kerää jäljelle. Olen miettinyt niille käyttötarkoitusta ja jonkinlaista huivimallia. Lopulta päätin kokeilla jotain todella yksinkertaista ja se olikin oikea valinta jo itsestään näyttävälle langalle. Pitempää huivia voi pitää kaulalla ja lyhyemmän pistää vaikka farkkuihin vyöksi. Tai sitten laittaa kiertoon :-).

Tästä paketista jo mainitsinkin. Täällä alkoi alennusmyynti ja vaikka kuinka yritin tolkuttaa itselleni, etten tarvitse yhtään mitään ja että kankaita ja lankoja on enemmän kuin riittävästi, en voinut vastustaa kiusausta, kun möivät kaikkia ihanuuksia pilkkahintaan. Kankaat ovat edessä olevia tilkkukankaita lukuunottamatta erilaisista yllätyspaketeista ja taas minulla kävi hyvä tuuri niitten kanssa. Halusin enimmäkseen arkisia trikootyyppisiä kankaita, joista voi tehdä kaikenlaista paitaa, shortsia, pyjamaa, housua yms. koko perheen käyttöön. Pari kesäistä ohuemapaakin kangasta tuli odottamaan seuraavaa kesää ja mukana oli myös aivan ihana joustava musta housukangaskin ihan minulle itselleni.

Muuton jälkeen alan tekemään Susannan oppien mukaan vaatteita sarjatyönä. Tai ainakin aion yrittää opetella sitä tyyliä, niin ei tarvitse muuttaa koko ajan koneesta säätöjä. Tilkkutyöt kiinnostaisivat myös kovasti, mutta ensin pitää haalia lisää kankaita.

Lankoja tilasin vaan sen takia, että heillä oli tarjous 2 kilon ylläripaketista, joka maksoi 15 euroa. Ja kyllä kävi hyvä mäihä! Olen kaikkiin lankoihin oikein tyytyväinen eikä tullut mitään muovilankaa, josta olisi taas pitänyt keksimällä keksiä jotain tekemistä. Kilon verran on Lana Grossan Charlottaa, vihreäkirjavaa villa-mohairsekoitetta ja siitä voisin tehdä itselleni muhkean vyöllisen villatakin, palmikkojuttukin voisi olla kiva. Onlinen sininen nauhalanka Life on unelmanpehmeää ja siitä tulee yllättäen jotain kesäistä. Ruskea puuvillalanka on Four Seasonsin Firenzeä ja aivan ihanaa. Molempia kesäisempiä lankoja on 500g. Ja näin ollen kerähinnaksi tuli hurjat 37,5 senttiä! Eihän tuollaiselle tarjoukselle voi sanoa ei ja vielä kun mukana on yllätysmomenttikin eli ei yhtään tiedä, mitä sieltä tulee. Olen oikein tyytyväinen .... muuttomiehet varmaan vähemmän :-).

Saan varmaan tänään vielä valmiiksi leppäkerttusukat ja sitten onkin pakko alkaa tikuttamaan MS3:sta. Mutta taidan kyllä myös kehitellä jonkun topin tai kesäpuseronkin vielä puikoille. Ja huomiseksi tarvitsen sitten uudet leikkipuistosukat puikoille ja .... ei taida huivi paljoa edistyä näillä suunnitelmilla :-).

Pojalla alkoi eilen tarhasta 3 viikon kesäloma ja ollaan ihan vaan kotosalla, kun miehellä on vielä töitä muutama viikko. Tekemistä kyllä riittää pakkailussa ja muuten, mutta jotain kivaa tekemistäkin on pojalle keksittävä. Ai niin, taisin mainita jossain postauksessa muuttofirman miehestä, joka tuli tekemään tarjousta. Tulipa hyvä kuva firmasta, kun mies myöhästyi ensin tunnilla ... oli väärässä osoitteessa ... ja vieläkään ei olla saatu tarjousta, kun se oli mennyt autossa hukkaan jonnekkin penkkien väliin! Kahden tulikivenkatkuisen puhelun jälkeen asia alkoi selvitä ja tänään pitäisi tarjous olla postilaatikossa.

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Äänestin minäkin



Kävinpäs minäkin pitkän harkinnan jälkeen antamassa ääneni täällä. Suosikkiblogin valinta oli kyllä melkein mission impossible, mutta sain lopulta yhden valittua. Netissä on aivan mieletön määrä hurjan hienosti tehtyjä blogeja, joista saa päivittäin uusia vinkkejä ja mahtavia ohjeita. Kiitos kaikille neulebloggaajille inspiraatiosta!

Tänään tuli muuten iiiiiiiiiiiiiiiso paketti, jonka sisältöä esittelen joku toinen päivä. Ihania juttuja! Ja muistin myös, että pari valmista työtäkin on esittelemättä. Mutta nyt jatkamaan migreenin potemista :-(.

Ruutusukat numero 2

Kalenterin mukaan pitäisi olla kesä, mutta minä kiskon jalkaan villasukkia ja kaivoin kaapista jopa kaksi pitkähihaista puseroakin päälle, kun tuntuu niin viileältä sisällä :-(. Mittari näytti ulkona kyllä vajaata pariakymmentä astetta, mutta tuuli on niin kova, että se viilentää kovasti ja satamaankin alkaa varmaan pian. Kyllä on taas vaihteeksi outo kesä!

Nyt voin esitellä jo alkuviikosta valmistuneet sukat, kun ne ovat saapuneet uudelle omistajalleen nimipäivälahjana.


Patchworksukat numero 2
Ohje: Moda 1/07
Lanka: Regia Cotton surf color
Puikot: 2,5
Koko: noin 40
Ruutusukkamalli jäi ensimmäisen parin jälkeen kummittelemaan mieleen ja heti kun löysin halvalla sopivan pienieraitaisen langan, piti alkaa kutomaan sukkia samalla mallilla. Olen edelleenkin tyytyväinen malliin ja alun parin ohjeen vilkaisun jälkeen malli muistui mieleen enkä toiseen sukkaan tarvinnut ohjetta enää ollenkaan. Seuraavan parin teen varmaankin joku aika sitten ostamani kirjan jollain vähän erilaisella ruutusukkamallilla, mutta aivan varmasti tulette näkemään vielä jatkossakin ruutuja jossain muodossa.


Oltiin viime viikonloppuna ex tempore anoppilassa autonkatsomisreissulla ja saatiin ujutettua kirppisreissukin samaan syssyyn. Lankoja oli aika paljonkin, mutta enimmäkseen täyttä muovia. Kierroksen loppupuolelat löytyi mielenkiintoinen laatikko täynnä pieniä pussukoita lankoja. Pussukan hinta oli euron ja koska otin loput 5 pussia, sain ne vielä alennushintaan 4 euroa. Harmittavaa löydössä oli, että joku muu kutoja nappasi juuri minun nenäni edestä yhden pussukan tosi kauniita Onlinen lankoja itselleen :-(. Mutta ei itketä, kyllä nämäkin kelpasivat hyvin.

Vasemmalla oleville puuvillalangoille etsin jo paljon kavereita ja niistä saattaa tulla vielä tänä kesänä jotain pirteää neulomusta. Keskellä olevista samettilankatyyppisistä tulee varmaankin pojalle jotain talviasustetta. Turkooseille ja vihreillekkin taisi löytyä jo kavereita vanhoista varastoista. Sain nimittäin tästä kasasta inspiraation ja mylläsin varastojani taas kertaalleen osittain uuteen järjestykseen. Laittelin bukleetyyppisiä lankoja yhteen kasaan, samettisia toiseen, kiiltäviä puuvilloja kolmanteen, nauhalankoja neljänteen ja taisi niitä kasoja tulla vielä muutama muukin tehtyä. Visiona on ainakin Ullan ylösalaisinraglan, jotain hullua täysin erilaisista langoista ja loppuja ideoita pitää vielä tarkentaa lehtiä selailemalla.

MS3:n nelosvinkkiin en ole vielä koskenutkaan, vaikka uutta Potteriakaan ei ole vielä talossa. Jotenkin en jaksa alkaa lukemaan tarkkuutta vaativaa ohjetta. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä, ettei huivi jää kokonaan kesken, kun tähänastiseen kuitenkin olen tyytyväinen. Kesäinen toppi on edistynyt ihan kivasti ja se olisikin tarkoitus saada valmiiksi, jotta pääsisin järjestämiini kasalankoihin vielä tänä kesänä käsiksi. Minulle täysin epätyypillisesti olen alkanut innostua jo syksyisemmistäkin malleista ja langoista ... normaalisti olen kutonut toppeja pitkälle syksyyn ja kieltäytynyt koskemasta talvisempiin lankoihin ennen kesän oikeata loppua. Tulevan syksyn ja talven värityksessä on paljon minun värisiäni lankoja ja varsinkin harmaan suurta paluuta odotan kovasti, koska minun muutaman vuoden takaisesta harmaabuumistani on jäljellä paljon kivoja vaatteita, joita voi yhdistää uusiin.

Novitan uudet langat vaikuttavat mielenkiintoisilta, varsinkin parin langan utuiset värit ovat tosi kauniita. Blogeista ja foorumeilta olen kyllä lukenut valitettavasti aivan mahdottomista hinnoista! Onneksi omista varastoista löytyy kivoja paksuja lankoja ja varsinkin keväällä ostamani läjä talvilankoja, joita en ole edes täällä vielä esitellyt, huutelee jo kovasti. Syksyn Interweave Knits näytti tosi mielenkiintoiselta ja se pitää kyllä etsiä, tosin tähän mennessä en ole onnistunut löytämään sitä mistään kaupasta ... juu, nettikaupoista kyllä, mutta jos en tarvitse sieltä mitään muuta, harmittavat postikulut normaalin hinnan päällä. Syksyn uusi neulekirjatarjonta näyttää myös hurjan mielenkiintoiselta ja taidan alkaakkin tekemään pian kirjettä joulupukille, jotta edes muutama niistä saapuisi oikeaan osoitteeseen :-). Varsinkin erästä parin idearikkaan bloggaajan tekemää kirjaa odotetaan kyllä neulovassa blogimaailmassa varmaankin kuin kuuta nousevaa :-).

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

Mitä on tapahtunut..

... sitten viimeisen bloggauskerran pari viikkoa sitten.
-sairastettu (minä: tavallisen flunssan päälle joku bakteeritulehdus, joka taltutettiin penisilliinillä)
-pakkailtu muuttolaatikoita
-vietetty 4vee-synttäreitä (arvatkaas kenen ? :-) )
-vietetty nimipäiviä (minä: tosin ei niitä kyllä juhlittu, mutta onnitteluja kyllä tuli paljon)
-oltu liikaa auringossa (minä: mieletön aurinkoihottuma iski koko kroppaan! Aijai kun kutittaa!)
-vietetty jumpparyhmän kauden päättäjäisiä (minä: tulin viime yönä omalla autolla kotiin klo 24 ja nyt kyllä väsyttäisi)

Siinä nyt isoimmat tapahtumat pääpiirteissään. Nyt odottelen ensimmäisen muuttofirman pomoa katselemaan meidän roinamäärää ja tekemään hintatarjousta muutosta. On muuten nyt jo yli puoli tuntia myöhässä, murmur :-(.

Lahjottukin minua on kovasti ja se kyllä on aina kivaa. Ensimmäisenä saapui rakkaalta ystävältäni Pirreltä pullea paketti täynnä ihanuuksia. Kuvasta puuttuu Moda, joka hyppäsi myöhempään kuvaan. Me vaihtelemme epäsäännöllisen säännöllisesti jämä- ja muita lankoja, jotka ei meille puhu mitään kivoja, ja jotka yleensä puhuvat toiselle osapuolelle paljon enemmän. Kiitos ystäväiseni! Nauhalankojen pään menoksi on jo suunnitelmia ja muutkin jo kuiskailevat kovasti .Huopaset joutuvat odottamaan vähän talvisempaa säätä, mutta nekin kyllä huutelevat jo aika paljon.


Viime viikkojen lehtikatsaus näyttää tältä: Novita tuli sieltä itsestään (vahingossa tai hyvityksenä minun marmatuksestani), Moda Pirreltä, Kauneimmat Käsityöt äidiltä synttärilahjan kylkiäisenä ja sukkalehti ihan omaostamana. Kaikissa oli kivoja juttuja, tosin suomalaiset lehdet pitää keritä vielä lukemaan toiseen kertaan, kun en viime viikkojen hässäkässä niitä kerinnyt kunnolla lukea.

Ihan itse ostin taas näitä halpoja mikrokuitumuovilankoja, kun ne ovat niin ihanan pehmeitä ja mukavia käyttää. Vihreää on lyhythihaisen verran ja oranssia topin verran ja toppi pääsikin heti puikoille IK:n Summertime Tunicin ohjeella.
Anoppi toi vielä kirppislöytönä kasan puikkoja kaikissa eri variaatioissa ja outoja tokkia joihinkin ihmeellisiin Kelim-töihin tarkoitettua lankaa. Olisikohan jotain matto- tai seinävaatteisiin tarkoitettua. Värit ovat kivat ja taidan kutoa niistä jotain pientä. Tuntuisi olevan suurelta osalta villaa, joten huovutuskin saattaisi onnistua, mutta täytyy vielä tehdä huovutustesti.
Kutomisrintamalla on ollut kiireitten ja sairastamisen takia aika hiljaista. Taisin olla jopa kolme päivää täysin ilman puikkoja, joten voitte kyllä uskoa, että olin kunnolla kipeä! Kaksi sukkaparia on toisen sukan puolivälissä menossa, toppi vasta aloitettu ja MS3 -huivi odottaa seuraavaa ohjetta. Jonkun virkkaustyön aloittamista harkitsen, mutta en ole vielä kerinnyt penkoa lankavarastoja ja päättää, mitä tekisin.

Se hyvä puoli sairastamisessa oli, että koska en kurkkukivun takia voinut kunnolla syödä ja juoda, tippui paino pari kiloa ja nyt ovat tämän kesän housut löysiä :-). Tästä voi hyvin jatkaa tiputtamista edelleenkin, mutta ensin kyllä täytyy mennä kaivelemaan kaapista pienempiä housuja, joita kyllä riittää vielä aika montaa eri kokoa. Kunto kyllä meni ihan pohjalukemiin ja eilisellä ensimmäisellä sauvalenkillä painoivat jalat tonnin ja tahti oli tosi hidas ... ja lihakset tänään jumissa. Mutta kyllä se siitä taas alkaa sujua, kun pääsee taas arkeen kiinni.

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Ätsii ja valmiita

Poika oli ensin räkätaudissa ja juuri sopivasti ennen viikonloppua tauti iski minuunkin :-(. Kyllä on kurjaa ja kamalaa :-(. Onneksi säätkin ovat tosi kamalia, ettei harmita, vaikkei jaksakkaan mennä ulos. Tosin kyllä kesä saisi tulla takaisin jo, alkaa tämä jatkuva harmaus, sade ja kylmyys jo kyrsimään. Tänään kyllä uhkailivat säätiedotuksessa, ettei kunnon kesä tulekkaan ollenkaan, vaan epävakaiselta näyttää pidemmälläkin aikavälillä .... ei oooooooooooooo reiluuuuuuuuu :-(! Tahtoo kesän!

Bambusniikkerit
Lanka: se anopin sukista jäänyt Fortissima Bambu
Puikot: tutut ja turvalliset 2,5
Malli: varpaista ylöspäin tiimalasikantapäällä ja rullareunalla
Sain langan käytettyä niin tarkasti, että sitä jäi reilun kahden raidan verran ja kuitenkin sniikkereistäkin tuli enemmän kuin 95%:sesti identtiset! Vain kärkeen tuli pieni eroavaisuus. Nämä jäävät minulle, jotta pääsen kokeilemaan tämän merkin bambulangan ominaisuuksia käytössä.

Pellavatoppi

Lanka: toissa kesän kirppissaalista isolta kartiolta, pellavasekoite, muuta tietoa ei ole

Puikot: 3,5

Malli: oma, mallina vanha ostettu lempparitoppi, josta mittojen mukaan tehty. Helmineuletta, pyörönä hihansuille saakka, hieman kavennuksia vyötäröllä.

Topista tuli kiva ja juuri passeli arkikäyttöön. Alkuperäinen on huomattavasti tiheämpi, mutta tämäkin on riittävän läpinäkymätön. Piristykseksi tein toppiin kaksi kukkasta sillä uudella kukkalaitteella. Ne on kiinnitetty rintakoruneuloilla.

Tässä sitten se kauan odotettu kirja, jossa kyllä todellakin on kauniita malleja. Saiskos samanlaista opusta myös IK:n parhaimmista huivimalleista :-)?!? Samassa kuvassa aktiiviset keskeneräiset, MS3, tilkkusukat nro.2 ja perussukat Opalin leppislangasta. Jotain isompaakin tekisi mieli aloittaa, mutta en vielä ole osannut valita mitä. Ullassa olisi paljon kivaa, mutta uusi Magknitskin houkuttelisi parilla mallilla. Toisaalta kyllä huivin kutominen vie tällaiselta harvoin-huiveja-tekevältä paljon aikaa, joten se pitää kyllä pitää ykkösenä, kun muuton takia ihan vähän jotain muutakin tekemistä tässä olisi. Ja pojan 4vee synttäritkin olisivat parin viikon viikon kuluttua ja minua kiinnostaa ajatus lastenkekkeristä vähemmän kuin juurihoito ... vaikken ole moista kyllä kokenutkaan, mutta kauhujuttuja kuullut eikä hammaslääkärillä käynti muutenkaan kuulu lempipuuhiin. Yritän keksiä koko ajan keinoja, millä saisi kemut jotenkin ulkoistettua tai päästä niistä helpommalla, mutta ei hyvältä näytä, kun poika haluaa välttämättä kutsua kaikki parhaat kaverina juhlimaan ja kaikenlaista teematoivettakin jo olisi :-(. Plääh, miksei voida muuttaa jo ennen kemuja? Pakko vaan jotenkin rajata kaverimäärä mahdollisimman pieneksi ja yrittää selvitä hengissä.

Pojalla on tarhakaveri leikkikaverina ja nyt meno alkaa kuullostaa sellaiselta, että olisi syytä vilkaista, onko juuri siivottu lastenhuone kuin pommin jäljiltä!