keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Voittaja ja vähän valmistakin

Nyt on sitten ilman virallista valvojaa, mutta pienten käsien avustamana nostettu kupista voittaja ... tadaa tadaa töröö ... ja todella hauska sattuma, se oli Tuitu, jonka arvonnassa minä juuri voitin :-). Lisäksi päätin palkita vielä pienimmän lankavaraston omistajan ja aika tasaisen kamppailun jälkeen voittajaksi selvisi minä_hän_se vajaan kilon lankavarastollaan. Kiitos kaikile osallistujille ja erityiskiitos siitä, että uskaltauduitte paljastamaan lankavarastojenne koon, vaikka sen arviointi onkin usein tosi vaikeaa.

Täällä on ollut kiirettä ja hässäkkää niin, ettei meinaa pysyä mukana. Käsitöitä on tullut tehtyä tosi vähän, kun on ollut vanhempainiltaa, jumppaa ja muutakin iltamenoa. Ja päivisin pyörii koko ajan sama rumba ja tarhaan viennit ja sieltä haut rytmittävät ohjelmaa ja katkovat päivää. Pojan kanssa aloitettiin eilen jumppa ja omakin jumppa olisi ollut, mutta en yksinkertaisesti jaksanut lähteä enää mihinkään, kun olin ollut jo koko päivän liikenteessä. Muutenkin olen urheillut aika kivasti ja sen myötä on alkanut iskiashermo ilmoittelemaan läsnäolostaan :-(. Urheasti kävin kuitenkin tänäänkin sumussa ja tihkusateessa tunnin lenkillä, vaikka lopussa kyllä polttelikin aika makeasti oikeaa jalkaa ja selkää.

Vastoin minun etukäteiskuvitelmaani olemme löytäneet joka viikonlopulle kirpputorejakin, vaikka matkat ovatkin vähän pitempiä ja säätkin ovat onneksi suosineet sitä harrastusta. Lankojen suhteen olen pysynyt vieläkin tiukkana, tosin tarjontaakaan ei ole ollut paljoa. Täällä on myös ollut monena viikonloppuna kaikenlaisia messuja ja muita tapahtumia, joissa on ollut pojan suureksi iloksi karuselleja. Kovin paljoa ei olla viikonloppuisin lepäilty ja makailtu sohvalla, vaan on yritetty olla aktiivisia ja tutustua uuteen alueeseen.

Vähän olen kuitenkin saanut aikaiseksi käsitöidenkin saralla, sekä neulomisen että kirjomisen alueilla ja tässä valmistuneita juttuja.



Viikonloppuna käytiin hakemassa kirjontakoneeseen tietokoneohjelma, mutta ei saatu vielä uutta versiota vaan otettiin edellinen lainaan ja opetteluun. Voi pojat, että on vaikeaa! Minä jotenkin kuvittelin, että otan kuvan, painan namiskuukkelia ja pling, valmis hieno kirjontakuva on valmis! Mutta ei, sillä tyylillä saa vaan rumaa sotkua aikaiseksi ja kauniita kuvia saa monen tunnin työn jälkeen. Minä en osaa ohjelmalla vielä tehdä oikeastaan mitään, mutta mies on innostunut hommasta ja on tehnyt jo parin työpäivän verran kokeiluja ja opiskelua. Ohjelman vieressä oleva kuva on miehen monen tunnin tulos ja pojan yksi lempitelevisiohahmoista. Kuva ei ole täydellinen ja mustaa väriä on liikaa, mutta hyvin hahmon tunnistaa ja moni asia on jo kohdallaan. Minä pääsen halutessani marraskuussa yhtenä sunnuntaina kurssille, jossa opetetaan ohjelman käyttöä, joten jos en siihen mennessä ole päässyt hommasta jyvälle, menen sinne opiskelemaan.



Ihan ensimmäisenä kokeiltiin sunnuntaina Monsteri-kuvaa ja kyllä siitäkin hahmon tunnistaa, mutta paljon siinä on vielä virheitäkin ja varsinkin erilaiset pistot häiritsevät minua. Poika on kuitenkin innoissaan ja se on pääasia. Toinen kuva on ihan vaan vanhalle pyyhkeelle kokeiltu valmiskuva, jossa testasin kuvaa froteelle ilman taustatukea, ja hyvä tuli siitäkin.



Kutomisen saralla pukkaa edelleenkin sukkaa ja valmiina on miesten saapassukat (sukat nro. 25) perinteisellä mallilla Seiskasta. Nämä molemmat saapassukat matkaavat pian uusille omistajilleen varpaitten lämmittimiksi sienimetsään. Vilkutus vaan sinne itärajalle :-)!

Modan kietaisuneule on edistynyt myös ja takakappale on hihanteiden kavennuskohdassa. Merinovillainen Wool tuntuu tosi mukavalta langalta ja mallikin on kiva, vaikka pitsin kutominen olikin hidasta. Ja uudet sukatkin on taas aloitettava, koska huomasin juuri kolmessa omassa sukassani reiän päkiässä! Ja ei kyllä ole langan vika vaan ihan vaan hurjan paljosta käytöstä johtuvaa kulumista. Onneksi laatikossa on vielä paljon muitakin sukkia, mutta uusiakin saa tulla.

Ja yllytyshullu kun olen, lähdin mukaan sekä Socktoberfestiin että Langattomaan lokakuuhun. Ja pakettejakin odottelen kovasti, kun niitä on luvattu moneltakin taholta: arvontapalkinto sieltä Tuitulta ja SNY:kin uhkaili sellaisesta kortissaan. Ja parit privaattivaihdotkin ovat menossa, joten odottamista riittää.

STOP!

Arvonnan voittaja ja muuta seuraa hetken päästä, jos ei taivas putoa päälle.

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Sukkia ja kurinalaisuutta

Sukkatehtaalta päivää! Seuraavat kaksi paria uunista ulos ja sitä seuraavatkin ovat jo tulossa.



Sukat nro 24
Lanka: Lana Grossa
Puikot: Bambuiset 2,75
Koko: noin 39-40
Nämä olivat oikeastaan puikonliukastuttamissukat :-). Ostin nimittäin taas uusia puikkoja ja juuri tämä koko oli niin tahmea, että tiesin niitten tarvitsevan koulutusta kutomisen muodossa. Ja tiesin, ettei jälki ole varsinkaan alussa kaikkein kauneinta. Päätinpä siis tehdä kumisaapassukat ja vielä oikein värikkäät sellaiset, jotka passaavat hyvin tylsiin mustiin Kontioihin, jos ei satu olemaan kauniita Hai-saappaita. Ja niinhän siinä kävi, että jo ensimmäisen sukan kantapään jälkeen olisin voinut kiristää kutomisjälkeä ja tehdä sileämpää neulosta, mutta koska en halunnut purkaa sukkaa, tein loputkin tarkoituksella vähän löysällä käsialalla. Kauneuskilpailuun näillä ei todellakaan päästä, mutta ne onkin tarkoitettu työsukiksi.



Sukat nro 23
Lanka: Joustava sukkalanka Ewalta
Puikot: 2,5
Koko: napakka 39
Nämä olivatkin sitten aivan toista maata. Tilasin Ewalta kesällä tarjouslankaa yhden satsin ja niissä oli ihania joustavia puuvillasukkalankoja, joihin en ole törmännyt missään muualla. Ewan sukkalangat ovat ns. designerlankoja, joissa erilliset säikeet on keritty yhdeksi. Tässä langassa oli 5 joustavaa puuvillasekoitesäiettä, joista kaksi beigeä, yksi pinkki, tumman sininen ja keltainen. Värit kuullostavat sellaisenaan huonosti yhteen sopivilta, mutta sukissa väri on onnistunut. Ja käyttömukavuus on taivaallinen, kun langan jouston takia sukat ovat napakat. Jos vielä sukkien pesu- ja kestomukavuus ovat luvatunlaisia, olen myyty. Harmi vaan, ettei lankaa enää ole eikä varmaankaan tulekkaan, mutta minulla on sitä vielä muutama kerä jemmassa.



Kirjonut olen vain pojan uuteen turvaistuimeen turvavyösuojuksen, jota hän ei kyllä suostu käyttämään :-(. Ja päivän lehtisaalis myös ohessa, mutta koska en ole vielä kerinnyt lukea niitä, ei niistä sen enempää. Jätän sen nautinnon pojan päiväunien ajaksi.

Kurinalaisuutta osoitin viikonlopun kirpputorireissuilla ja ebayn lankahoukutuksissa. Melkein joka kirppisreissulla olen nähnyt lankaa ja lauantaina löysin pöydän, jossa olisi ollut noin kaksi muovikassillista erilaisia lankoja, useita keriä joka lajia, paljon mohairia etc. Täti halusi noin 2-3 euroa pussukalta (olivat lajeittain pussitettu) ja minä halusin tietenkin ostaa koko satsin. Täti siinä nikottelemaan ja miettimään hintaa ja heitti 20 euroa, jota minä pidin kalliina (mutta vain koska tiedän lankavarastoni koon :-) ). Täti tivasi vastatarjousta ja minä heitin 15 erkkiä, mutta täti olisi suostunut tulemaan vain puoleen väliin, joten minä kiitin ja jätin langat jollekkin muulle.

Ja tänään meni noin tusina vajaan kilon kartioita Filatin mohair-, angora- ja alpakkasekoitelankoja 7-20 euron kappalehinnalla, enkä ostanut yhtään! Tosin päätökseen vaikutti se, että sain viime viikolla ison paketin erään bloggaajan tyhjennettyä Novita-varastojaan. Ja ehkä minä alan oppimaan, ettei kaikkea edullista lankaa ole aina pakko hamstrata minun varastoihini :-).

Puikoilla on nyt Novita-varaston täydennyttyä Modan kietaisujakku Woolista ja seuraavana vuorossa todennäköisesti Rogue nro.2, puseromallinen vaihteeksi ja 7 veljeksestä. Novitan langat inspiroivat minua tosi paljon ja sillä saralla on suunnitelmia odottamassa iso läjä. Ja elokuvien sivutuotteena ja kylkiäisenä tulee koko ajan sukkia ja muuta pimeä-neulottavaa. Isompia ompelu- ja kirjontaprojektejakin muhii päässä, mutta niitten suhteen meinaa kyllä olla aikapulaa.

Ja koska lupasin järjestää taas arvonnan, laitetaan sekin nyt sitten pystyyn. Palkinnosta sen verran, että ainakin tuon tänään ostetun sukkalehden saa voittaja halutessaan, koska niitä minulla on kaksin kappalein ja kyllä pakettiin löytyy jotain pehmeääkin. Ja kisassa ovat mukana ne, jotka paljastavat lankavarastonsa koon kommenteissa. Arviokin tietenkin riittää.

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Kirjontaa ja lehtikatsaus

Olen viimeisen parin viikon aikana kasvattanut lehtivarastoani aikamoisesti. Muut lehdet ovat ostettuja tai tilattuja, SK:t sain tekemässäni vaihtokaupassa Annelta. Kaikista sain hyviä ideoita ja virikkeitä, ompelulehdistä tosin en suoraan ainakaan heti mitään tehtävää keksinyt, kun vaatteet ovat enemmän sellaisia party- ja businesstyyppisiä, enkä kuulu kyllä kumpaankaan kategoriaan pätkääkään.





Filatista jäi syvimmin mieleen tämä takki, joka on yksinkertaisuudessaan aivan ihana.




Tällaistakin neuletta voisin hyvin kuvitella käyttäväni ja tämäntyyppisiä onkin paljon syksyn lehdissä.



Modasta löytyi myös monta merkittyä ohjetta ja kaikkein mieluisin oli tämä takki, tosin värityksen muuttaisin kyllä yksiväriseksi. Kaikenlaisia karvoja näkyy myös uusissa ohjeissa tosi paljon.



Tämä setti olisi kiva thdä pojalle, mutta pusero taitaa kyllä olla minulle liian suuritöinen. Mutta voisihan siitä tehdä yksinkertaisemman. Tai sitten voisin tehdä yksinkertaisen puseron ja kirjoa siihen dinosauruksia :-).



Tässä se kirjova ihanuus vielä livenä kirjontaosan kanssa. Sain eilen tilaamani 65 eriväristä kirjontalankaa ja kyllä ne ovat ihania. Niitä voisi katsella ja hipelöidä koko päivän! Kävin myös ensimmäistä kertaa lähellä sijaitsevassa tehtaanmyymälässä, jossa myydään teksitiilejä makuuhuoneeseen, keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Ostin sieltä ison läjän pieniä halpoja pyyhkeitä harjoittelutarkoitukseen. Ja pitihän konetta päästä heti kokeilemaankin ja tässä pari ensikertalaisen pikkutyötä pojalle tarhapyyhkeiksi.



Dumbon lisäksi pyyhkeessä on pojan nimi kirjailtuna, mutta sen panin tarkoituksella piiloon. Ja kukkakuva on neulepuserossa, jossa oli lähtemätön tahra. Kokeilin kirjoa neuleeeen ilman mitään erityiskikkoja ja vahvistetta kuvan päällä ja aika hyvä tuli noinkin, tosin seuraavalla kerralla laitan neuleeseenkin vesiliukoista Avalonia päälle.



Toisessa pyyhkessä on Nalle Puh ja vieressä taas nimi, ja se pääsi tänään pitkän harkinnan jälkeen pojan mukaan tarhaan. Poika oli aivan innoissaan pyyhkeistään ja komensi minut tekemään niitä lisääkin :-). Ja nämä kaikki Disney-kuvat ovat muuten koneessa talletettuna ja näin ilman mitään tietokoneohjelmia ja temppuja milloin vain kirjottavissa. Ja niitä on ihanan paljon!

Kone on kyllä aivan ihana. Toissa päivänä lyhensin vihdoinkin makuuhuoneeseen verhot ja kilometrien mittaisten verhojen ompelussa on kyllä automaattiompelu ilman polkimen käyttöä ihana. Ja kirjonnassa taas automaattinen lankojen katkaisu ja automaattinen koneen langoittaminen ovat mahtavaa. Ja koko ajan kone neuvoo tarvittaessa, eli vaikka en olekkaan kerinnyt vielä lukea koko ohjekirjaa, pystyn tekemään vaikeampiakin asioita koneen opastuksella.

PE-Design-tietokoneohjelman ostokin tulee pian ajankohtaiseksi ja siitä onkin sopivasti tulossa uusi versio 7.0 näinä päivinä ulos, Jenkeissä se on ollut jo muutaman viikon myynnissä. Varoitin jo ompelukonemyyjääni, että tekisi minulle heti siitä hyvän tarjouksen, tai muuten ostan edellisen version halvalla joltain käytettynä. Ohjelman hankittuani voinkin sitten muuttaa ihan minkä tahansa kuvan kirjontamuotoon ja siirtää sen koneelle.

Nyt on pakko alkaa kotihommiin, ettei rauhallinen yksinolo mene aivan harakoille. Pojalla sujuu hommat hyvin tarhassa ja äiti nauttii suunnattomasti hetken rauhasta. Ja uusi autokin on testattu kauppareissun muodossa ja todettu ihanaksi sekin.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Sukkaa ja lankaa pukkaa

Vihdoinkin voin esitellä valmiita töitä sukkien muodossa. Sukkia tulee syntymään tulevaisuudessakin, koska en tiedä vielä, minkä isomman projektin aloittaisin seuraavaksi.



Sukat nro 21 Bambusneakers
Lanka: Regian Bambusukkalanka
Puikot: 2
Malli: netistä, yritän etsiä myöhemmin osoitteen. Sorry, blogi lopetettu!
Koko: 39, vaikka näyttävätkin kuvassa tooooosi pitkiltä :-)

Sukat nro 22 Mermaid eli spiraalisukat
Lanka: Lana Grossa Meilenweit Fantasy
Puikot: 2,5
Malli: esim. www.handarbeits-club.de , sieltä Anleitungen, Sockenmuster a la Meerjungfrau. Huom: kuvio vetää kasaan, normaalille naisen jalalle suositellaan 72 silmukkaa tavallisen 56-60 silmukan sijaan. Juuri näin tein ja hyvä tuli.
Koko: 39 siro, uhri näillekkin löydetty



Tässä vielä kuva kuviosta. Sukista tuli kivan reikäiset ja malli sopii langalle hyvin. Lanka on ihanan pehmeää ja ylellistä ja mukavaa kutoa.



Myllytys on jatkunut ja ensimmäisen kuukauden saldo on tässä: 9 kerää valmiina.



Anoppi jatkaa kirpputorilöytöjen metsästystä ja tulostakin syntyy. Tällä kertaa jotain erittäin kaunista ja haastavaa: lohenpunaista (oikeasti vaaleampaa kuin kuvassa) ohuenohutta lankaa ja samanväristä putkineulosta, joista suunnittelen jo täyttä päätä kivoja juttuja. Lankaa on reilu 2 kiloa ja putkeakin reilu kilo, joten näistä väreistä tulette vielä kuulemaan :-). Langan materiaalista en osaa sanoa mitään, mutta mukavalta tuntuu ja langassa on kaunis kiilto. Kerillä on lankaa monisäkeisenä, jolloin se on mukavampaa kutoa käsin. Neulekone olisi ihanteellinen tälle langalle. Putkineulos suorastaan huutaa päästä puikoille, mutta sen käyttötarkoitusta on mietittävä tarkkaan ja hartaasti, koska tuollaista ei saa joka päivä.

Poika on ollut 2 aamupäivää tarhassa ja minä nautin ihanasta rauhasta, tosin flunssaisena ei edes yksinolo ole kovin kivaa. Aika menee kyllä hurjan nopeasti ja tuntuu, ettei muutamassa tunnissa kerkiä tehdä mitään.

BTW, sain viikonloppuna kauppakassini ja kyllä se on ihana! Osaattekos arvata merkkiä, kun rekkariksi tuli GO44 :-)?

Edith -täti kävi, ja lisäsin ohjeen paikan.