maanantaina, tammikuuta 04, 2010

Hyvää alkanutta vuotta!

Oikein hyvää uutta vuotta 2010 kaikille! Kyllä edellinen vuosi meni vauhdilla ja loppuvuosi varsinkin. Jouluvalmistelut sujuivat hyvin ja minäkin osasin jopa kerrankin ottaa ihan vähän rauhallisemmin, enkä haalinut itselleni miljoonaa projektia ja valmistelua, jonka takia olisin ollut koko joululoman ihan poikki. Toki kiirettä riitti, varsinkin kun koulussa oli vaikka mitä kissanristiäistä ja juttua, mutta kaikesta selvittiin, lahjatkin sain valmiiksi ajoissa ja joulua viettiin melko rauhallisissa merkeissä.

Miehellä alkoi loma jo joulukuun puolivälissä ja koko perheen loma jatkuu vielä tämän viikon. Ja juuri näistä syistä minä en ole kerinnyt edes bloggaamaan. Kuvat kun ovat tällä uudella Macilla ja tälle koneelle olisi parasta varmaan tehdä konevaraus jo ensi vuodelle, niin pääsisi varmasti halauamallaan ajalla koneelle :-). Joulupukki toi vielä uusia tietokonepelejä, joita on ollut ihan pakko testailla. No, töitten ja koulujen jatkuessa tilanne muuttuu ja minäkin pääsen tälle useammin. Ja minä olen kyllä nauttinut täydellisestä rauhastani olohuoneessa perheen miesten pelaillessa. Nyt sitten joululahjaneulomusten esittelyyn. osa tuli varastoista, ja niitä en enää esittele uudestaan.
Minäkin otin puikoille erittäin suositun mallin Lacy-Baktuksen ja kudoin niitä jopa kaksi kappaletta. Toisesta ei kyllä ole kuvaa, kun se lähti heti anopin mukaan, mutta e oli ihan tavallista ruskeaa sukkalankaa, jossa oli pieniä vaalempia pilkkuja. Tämä on Zitron Trekking -lankaa ja tästä tuli oikein onnistunut huivi. Näitä pitää tehdä lisääkin.
Samaan osoitteeseen lähti vielä Knittig Delight -ryhmän Moebius-huivi, tosin keskiosan pitsin jätin pois, kun piti ensin ymmärtää, migten kiemura tehdään. Tämäkin on Trekkingin sukkalöangasta ja pingottamisen sijaan silitin pitsiosat ja hyvä tuli. Tällä mallilla pitää tehdä minullekkin setti.
Seuraavaksi esittelyyn pääsee Fizzi-huivi Hot Socksin Rainbow-langasta.
Monen kuukauden odottelun jälkeen puikoille pääsi myös erittäin suosittu malli, Ishbel ja tässäkin lankana oli Hot Socksin Rainbow. Tässä värit osuivat erityisen hyvin, tosin jouduin vähän improvisoimaan, koska halusin isomman sileän osan, joten jouduin jättämään pitsistä jonkun osan pois, kun lanka olisi muuten loppunut. Mutta hyvin onnistui, kun seurasin Ravelrystä muitten kuluttamia lankamääriä per pitsiosa. Ishbelin teen myös itselleni jossain vaiheessa ja mietin jopa juuri tätä samaa lankaa, jota löytyy vielä varastosta.

Enempää en kerkiä kirjoittamaan, kun perheen miehet ovat jo lähtövalmiudessa kauppareissulle. Seuraavalla kerralla lisää joululahjoja ja muita projekteja ja ehkä vähän tilastoa viime vuoden kutomuksistakin

8 kommenttia:

paivis kirjoitti...

Kauniita huiveja ihanissa väreissä. Koneajan saa turvattua hankkimalla oman koneen :) Perin pari vuotta sitten miehen vanhan ja elo helpottui huomattavasti. Hyvää alkanutta vuotta,

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Fizzy-huivissa on ihanat värisävyt ja muutenkin kaunis! Tummanvihreän ja violetin yhdistelmä on yks suosikkini. Onnea kuluvalle vuodelle!

Stricker kirjoitti...

Paivis: kiitos, mustakin noissa on aika kivoja väriyhdistelmiä. KOneitten määrä meillä ei ole ongelma, kun on kolme käytössä olevaa konetta, mutta kun kuvat mnee aina uudelle Macille, joka on sitten myös se uusi pelikone ja jossa muutenkin mies vielä säätää. Joten vaika mä surffailen läppärillä, ei se auta bloggausasiassa, kun ei kuvattomia viitsi polkata :-). Tai sais ne kuvat ehkä läppäriltäkin luettua, jos siihenkin ostais jonkun härpättimen, mutta ei varmaan kannata.

Päivi: Kiitos, kiitos! Mäkin tykkään tuosta yhdistelmästä, mutta koska mulla on molempia lankoja vielä olemassa, tuo ruskasävyinen iskee kuitenkin enemmän. Mutta varmasti teen myös tuosta vihreävioletistakin jotain.

Barbara kirjoitti...

nun schreib ich dir einfach mal hier auf deinen blog... und wünsch dir ein wunderschönes gutes 2010!
Bleib gesund ...und...vielleicht sehen wir uns irgendwann mal wieder...
liebste grüße bärbel

Pikkupiiku kirjoitti...

Kauniita huiveja olet kutonut. Tässä jatkan lukemista...

Anonyymi kirjoitti...

Vahelikaihtoparisi täällä hei! Jos sinulla on mielessäsi jokin maksullinen ohje, jonka Ravelryssä tahtoisit, laittaisitko sen jonoosi "wishlist"-tagilla varustettuna? Saattaahan olla, että saat myös ohjeen paketin lisäksi.

PS: Autan myös mielelläni Haitia ja olisi kiva, jos ohje olisi sellaiselta suunnittelijalta, joka on luvannut osan ohjemyynnistään Haiti-apuun.

Stricker kirjoitti...

Barbara: sehr schön, dass Du mich besucht hast! Ich hoffe, dass wir und bald treffen können!

Pikkupiiku: kiitos kehuista!

Kahelille vaihtajalle myös terveisiä, että joitain oheita taggasin wish-listillä ja aika monta taisi osua Haiti-kategoriaankin :-)

Fitz & Fussel kirjoitti...

Die Tücher sind eine Wucht, so schön groß.
Viele Grüße Anni