keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

Ei tullut lunta

Oli kovasti myrskyinen yö, mutta sitä luvattua lunta ei vieläkään näy. Parit Halloween-porukat kävivät kilkuttelemassa ja ensimmäiset saivat jopa pienet palkkiotkin pusseihinsa, mutta toisilla kävi huono tuuri, kun tulivat liian myöhään (20.30), joka minusta ei ole enää ovikellonsoittoaika (onneksi pieni mies vielä luki iltasatua isän kanssa, muuten olisin saanut hepulin).

Ensin kuva minun sohvan läheisyydessä löytyvästä kutomislaatikostani, jossa ovat aktiivisesti kudottavat työt ja kaikenlaista tarpeellista tilpehööriä.



Tässä Tuitulta saatu arpajaisvoitto, joka tuli mahtavasti flunssaista päivää piristämään. Ja varsinkin tuo syksynvärinen Seiska ilahdutti minua kovasti, koska minulla on sitä vielä vähän jäljelllä viime talvelta, mutta ei riittävästi aikomiini rannekkeisiin ja nyt saan rannekkeitten lisäksi itselleni vielä sukatkin samasta langasta. Ja tuoreet lakut ovat taivaallisen ihania, nam, ja piilotin loppupussin näkymättömiin kutomislaatikkooni, enkä kerro kenellekkään sen olemassaolosta :-). Kiitos ihanasta palkinnosta!



Tässä sitten sitä luvattua syksyä. Tällaisia piikikkäitä kavereita meiltä löytyy yhdestä metsästä, missä käydään välillä pojan kanssa kävelemässä ja pyöräilemässä. Kaksi kertaa ollaan jo haettu satsi ja keitetty ne sitten kotona. Minä en oikein ole kastanjoitten ystävä, mutta mies tykkää niistä kovasti. Kerääminen ja muu käsittely on kyllä mielenkiintoista piikkien takia, mutta paksut hanskat ja pojalla leikkipihdit auttavat kovasti.



Nyt kun sukkakuukausi on ohi ja talvi oikeasti tulollaan (ja kädet kipeinä pelkkien ohuiten puikkojen käytöstä), siirryään täälläkin muhkeitten ja paksujen lankojen käyttöön ja asustetehtailuun. Nyt vaan kun osaisi valita, mitä ensin alkaisi tekemään.

4 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Mie jäin miettiin tota Halloweenin viettämistä Suomessa. Miten paljon sitä siellä teidän nurkilla vietetään? Ihan mielenkiinnosta kyselen, en muista että silloin 3 vuotta sitten, kun viimeksi tähän aikaan vuodesta oltiin Suomessa, sitä olisi kamalasti vietetty. Kuinka yleistä se on siis Saksassa?

Anonyymi kirjoitti...

No, täällä Pohjois-Kymenlaaksossa ainakin on tullut ihan riittämiin lunta. Upeat valkoiset hanget ja pikkupakkanen. Pikku-ukkeli tykkää!

TuuliS kirjoitti...

Meillä Ruotsissa Halloween-hysteria vain hurjistuu! Se on kauppiaitten juhla lähinnä. Lapset kulkee tosin vain yhden illan, lauantaina, eikä koko viikkoa niinkuin pääsiäisenä.
Vimme keväänä tuli yksi noitapari viikkoa pääsiäisen jälkeen ja snopivat etteivät olleet kotona kiirastorstaina! Ei mulla mitään karkkia ollut joten saivat pari keksiä koriinsa.

Soile kirjoitti...

Oletko vielä tehnyt mitään aiemmin näyttämästäsi hahtuvasta? Kovin oli kauniit värit vyyhdillä.