maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Ysk, ysk, niisk ja ätsii

Juu, iski se tauti minuunkin ja nyt sitten on viikon verran räitty ja yskitty enemmän kuin tarpeeksi. Muuten on kyllä ihan ok olo, mutta kun ei yskän takia oikein meinaa saada nukuttua, niin päivälläkin kulkee kuin sumussa. Onneksi kevätkin tuli takaisin, niin eiköhän tämäkin tauti tästä häviä.

Kädet on nyt tutkittu loppuun saakka, eikä niistä löytynyt yhtään mitään eli kyllä se on ihan pelkkää ylirasitusta. Hyvä näin, ettei tarvitse leikkailla tai ettei ole mitään vakavampaa. Kutoa saan ja tehdä muutenkin mitä tykkään, tukia ja kipua lievittäviä voiteita saan käyttää tarpeen mukaan ja jos kivut lisääntyvät, saan niihin jotain ihme sähköhoitoakin, mutta vielä en ainakaan usko sellaista tarvitsevani. Nyt sairaana olen tehnyt vähän enemmän käsitöitä ja kädet ovat ilmoitelleet enemmän olemassaolostaan, mutta hyvin niitten kanssa pärjää.

Viime aikoina on tullut osteltua kaikkea käsityötarviketta aivan liian paljon, mutta nyt tuli stoppi! Nyt en enempää tarvitse enkä osta! Kun nyt vaan tulisivat kaikki vielä postin mukana. Tässä ensimmäisiä saapuneita. Wrap Stylen ostin, kun se oli Amazonilla alennuksessa ja kun kerran Scarf Stylenkin omistan. No joo, onhan siinä kivoja ohjeita, mutta Shetland Trianglea lukuunottamatta mikään ei nyt ihan kamalasti säväytä. Simply Knitting-lehdet ostin maaliskuun numeron maalaistalon eläinten takia. Ja täytyy sanoa, että lehti oli minulle erittäin positiivinen yllätys! Yleensä englanninkielisissä lehdissä on minun makuuni aivan liian paljon mainoksia ja liian muodikkaita ohjeita, mutta tämä iski jotenkin tosi hyvin. Vaikka lehdissä on tosi vähän ohjeita, oli niissä tosi monta sellaista, jotka voisin tehdäkkin. Ja leluohjeet ovat aivan ihania! Muutenkin lehdissä oli paljon kivoja vinkkejä ja ideoita.

Valmistuneita töitäkin on, mutta koska pääsiäinen lähestyy ja aion lahjoa läheisiäni käsitöillä, esittelen niitä vasta vähän myöhemmin. Sen verran voin kuitenkin jo paljastaa, että tässä perheessä on harrastettu neulomista, virkkausta ja huovutusta viime aikoina ja jopa pikkumieskin on ollut viimeksimainitussa hommassa ahkerasti mukana. Ja pääsiäiskiireitten jälkeen aion paneutua kunnolla tilkkutöiden ihmeelliseen maailmaan ja ommella muutenkin enemmän.

Nyt lähden yskimään ja kokeilemaan ompelukoneeni hienouksia ja kokeilen uutta pistotyyliä miehen housujen kavennukseen. Edit: No en minä nyt niitä housuja aio kaventaa vaan lyhentää :-).

4 kommenttia:

Memmu kirjoitti...

Minäkin ostin tuon Wrap Stylen Amazonilta, ihan sen takia että haluan tehdä tuon Shetland Trianglen. Oli kiva yllätys, että sen sai halvalla, olisin nimittäin tilannut sen joka tapauksessa tuon huivin ohjeen takia. Oli siinä jotain muitakin kivoja juttuja, mutten välttämättä jaksa mitään niistä toteuttaa.

Susanna kirjoitti...

Ysk ysk täälläkin :D. Mä en myöskään tiedä tuleeko toteutettua wrap stylen ohjeita, mutta tykkään silti kirjasta kovasti, jotenkin tulen siitä hyvälle tuulelle. Pidän kyllä malleista, mutten oikein osaa käyttää tuollaisia ponchoja ym.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin ostin tuon simply knittingin ihan niiden maatila elikoiten takia, tosin hermoni eivät riittäneet muutaman senttisten kappaleitten yhteen ompelemiseen joten se siitä...
tarvii vissiin kerätä taas jälleen kerran sitä kärsivällisyyttä ja kokeilla joskus uudestaan :D

Stricker kirjoitti...

memmu: juu, kun halvalla saa, on pakko ostaa :-)

susanna: mua ei saa kauniit kirjat ja kuvat hyvälle tuulelle, kun olen enemmän käytännön ihminen. Ja mustakin moni malli oli kaunis, mutta miten nyt pienen lapsen kanssa sellaiusia voi käyttää! ja muutenkin kun pyörii enemmän farkku- ja verkkaripiireissä hiekkalaatikon ja kaupan kassan välissä, niin milloin niitä voisi käyttää :-)?

katri: mä kyllä varmaan tulen tekemään noita eläimiä. Kokemusta on jo Alan Dartin ohjeista yhden Puuha Peten verran ja kyllähän se oli nyhertämistä, mutta tulos oli kyllä sen arvoinen!