maanantaina, huhtikuuta 03, 2006

Takki päälle ja koolina menoks

No nyt sitten tässä tulee sitä luvattua saalista viime viikolta. Ensimmäisenä se oudoista langoista tehty ulkotakki. Minähän muuten aikanaan ihmettelin polttokokeitteni tulosta, kun kaikki langat paloivat niin "tekokuitumaisesti", vaikka olikin Nallea ja muutakin villaista kokeilussa. Katselin viikonloppuna takissa toisena lankana ollutta Junghansin lankaa tarkemmin ja totesin, että pussissa olikin yhdessä kerässä vyöte! Se oli nimittäin sellainen ylläripaketti, josta ei ollut mitään tietoa. Ja niinhän se oli, että minun polttotestini mukaan keinokuituinen lanka olikin 80% villaa, jopa merinosellaista, ja 20% muovia.



Ulkotakki
Ohje: Filati Handstrick 8/15
Lanka: Junghanswolle Ranch + nimetön kartiolanka
Puikot: 6
Koko: ohjeen mukaan 40-42, mutta enemmänkin 38 eli juuri sopiva
Muuttelin ohjetta sen verran, että jätin jo ilmankin elävän pinnan takia pampularivistön pois ja tein reunukset kaksinkertaisella Ranchilla. Napit vielä puuttuvat, koska en ole kerinnyt etsiä sopivia. Jotain isoa ja maanläheistä siihen tulee ja jos ei valmista löydy, saatan kokeilla tehdä itse massasta. Takista tuli kiva ja juuri tarkoitukseensa sopiva: kuiviin viileisiin päiviin sopiva kaupunkitakki.



Kolmas kerta toden sanoo: värjäys on iiiiiiihanaa puuhaa! Heti oli pakko kokeilla uusia lankoja ja niiden käyttäytymistä värien kanssa. Värjäsin kaiken kaikkiaan 600g lankaa, kuvissa aina joka väriä 50g eli joka väriä tuli kaksi kerää tai vyyhtiä. Käytin ensimmäistä kertaa Kool Aidin lisäksi myös pääsiäismunavärejä ja hyvin onnistui. Kolmas vasemmalta (puna-sininen), ensimmäinen oikealta (vihreä-oranssi) ja kolmannen oikealta keltainen väri ovat pääsiäismunavärejä ja muut Kool Aidia yksin tai sekoitettuna. Ja sen verran hyvin tuntuivat värit pysyvät mikrotuksen ja käsinpesun jälkeen, että uskalsin ostaa vielä lisääkin värejä, koska lankaa on nyt ainakin riittävästi.



Samat langat kerällä ja mallivärit pohjalangoista. Lanka on nimetöntä Sportwollea, 80% villaa ja 20% muovia, superwash-käsitelty ja lankaa on 140m/50g. Mukavalta tuntuu kutoa, aika lailla saman paksuista ja tyylistä kuin Nalle. ja sitä on nyt vähäksi ajaksi riittävästi!



Sukkapari numero 7
Koko: 39
Puikot: 2,5
Lanka: Nalle
Malli: perusmalli rullareunalla ja jojo-kantapäällä

Puikoilla onkin nyt sitten, yllätys yllätys, sukkia ja vielä kerran sukkia. Uudesta langasta valmistuu tänään ensimmäinen koepari sukkia, joka joutuukin koville. Sitä tullaan pitämään yötäpäivää ja se tullaan pesemään erittäin kovakouraisesti ja heittämään päälle vielä kuivausrumpuun, jotta sen käyttökestävyys saadaan äkkiä selville. Ja lisäksi aloitettu on myös Broadripple-sukat ja suunnitelmissa on muitakin sukkia. Isompaa työtä en ole vielä aloittanut, koska en osaa päättää, minkä aloittaisin. Taidan tehdä vielä muutaman mallitilkun lisää ja päättää vasta sitten seuraavan työn.

Uusi Ulla oli taas aivan ihana ja varsinkin Sauna-sukat on pakko ottaa pian ohjelmistoon. Kiitos tekijöille!

2 kommenttia:

Arteeni kirjoitti...

Sinähän oletkin ahkeroinut!! Ihanan värisiä nuo langat ja tosi lämpimän näköinen takki!

uhoava gnu kirjoitti...

Hienoja juttuja kaikki!
Odotan mielenkiinnolla minkä näköistä neulepintaa noista värjätyistä langoista tulee..