keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Lankaa

Olisin mielellään esitellyt teille valmiita töitäkin, mutta juuri tänään miehellä on kamera mukana, kun hän ottaa autosta sillä kuvia. Se menee nääs myyntiin ja on nyt sopivasti putipuhdas ja kuvauksellinen.

Muutama kuva on kyllä tullut jo talletettuakin ja ne esittelevät viime aikoina tähän talouteen tulleita uusia lankoja. Ensimmäisenä Neulovan Ystäväni lähettämä Seiska-voittoinen paketti. Kaikkihan ovat jo varmaan kuulleet miljoona kertaa, että minä olen Novitan lankojen ja hassujen sukkalankojen suurin ystävä ja suojelija, ja sen takia sain nämä aarteet ystävältäni. Kiitos tätäkin kauttaa, Seiskat pääsevät hyvään käyttöön kun kelit vähän kylmenevät taas syksyllä. Suunnitelmia on jo pää täynnä.



Viimeisimmältä kirpputorireissulta löytyivät sitten nämä aarteet. Takana iso läjä huovutusvilloja pusseissa. Vasemalla oleva valkoinen puuvillalanka paketissa oli jo aikaisemman kirpputorireissun saalis. Yhteensä maksoin koko kasasta muistaakseni 10 euron verran.



Tässä vielä kirpputorireissujen aarteita lähemmin. Aivan ihanaa on keltainen mohairlanka ja sitä on kaikkiaan 9 kerää ja se haluaa päästä jonkinlaiseksi kietaistavaksi ihanuudeksi. Valkoinen puuvillanka on myös tosi kivaa, kun siinä on muutama vedenvärinen raita. Sitäkin on reilusti eli 10 kerää ja kesäneuletta, ehkä Ullan ylösalaisinraglanin mallilla, siitä on tarkoitus kutoa. Luonnonvalkoiset ja sisiset puuvillalangat päätyvät tietenkin myös kesäneuleiksi ja jämistä tulee pannulappuja. Ostin tänään uunituoreet Sabrinan ja Filatin ja molemmissa oli tosi kivoja kesäneuleohjeita paksummillekin langoille. Toppitehdasta en ole saanut vieläkään aloitetttua, kun muita tärkeitä töitä on tullut eteen, mutta kohta on myös toppien aika.



Viime viikolla syntyi ystäväpiiriin vauvoja kuin sieniä sateella (yhteensä kaksi sinistä vaativaa ja yksi punaista vaativa söpöliini, vilkutusta vaan sinne Sveamamman luokse :-) ) ja se on tässä vähän aiheuttanut aikataulutukseen onkkelmia ... ai miten niin muka raskaus kestää 9 kuukautta ja minä olen kaikista tulevista vauvoista saanut tiedon jo kuukausia sitten ?!? No joo, viime aikoina on mielessä ollut niin paljon muutakin, että en jaksanut etukäteen miettiä asiaa, mutta onneksi vauvat ovat niin pieniä, että valmista syntyy nopeasti. Kesäkuun alkupäiviin mennessä pitäisi saada vielä kaksi syntymäpäivälahjaakin valmiiksi, tosin anopin liivi on kyllä jo aika pitkällä.

Viime viikonloppuna käytiin tukussa tuhlailemassa ja ostin vihdoin rakkaille ystävilleni langoille säilytyslaatikoita. Nykyisessä kodissa minä olen voinut piilottaa langat yläkerran romukomeroon, mutta tulevassa kodissa ne on pakko laittaa näkyville ja vanhat muuttolaatikot eivät aivan välttämättä ole niitä kaikkein parhaiten Feng Shuissa ja muissa sisustussuuntauksissa suositeltavia sisustusefektejä :-). No ei nuo läpinäkyvät 70 litran laatikotkaan mitään kaunokaisia ole, mutta onpahan ainakin siistimpiä kuin pahvilaatikot. 6 kpl niitä ostin ja kamalalla taistelulla sain langat niihin mahtumaan ... kunnes muistin ison laatikon jossa oli kaikkia sekalaisia, suurelta osin akryylisia lankoja, joista olen suunnitelemassa jonkinlaista peittoa, plääh. Niitten lisäksi jäivät vielä suureen puiseen arkkuun virkkauslangat ja kartiolangat. Lupasin myös itselleni, että pyrin pitämään lankavarastoni sellaisen kokoisena, että ne mahtuvat puuarkkuun ja uusiin laatikoihini.

Ja olen minä vielä muutakin kutomiseen liittyvää ihanuutta ostanut ja saanut: minulla on nyt Hong Kongista ostettuna kaikki mahdolliset bambuiset pyöröpuikot 40-, 60-, 80, ja 100-senttisinä ja sukkapuikkoja sekä eurooppalaiset lyhyet 5-puikkoiset että amerikkalaiset pitkät 4-puikkoiset setit. Nyt en tarvitse ihan vähään aikaan uusia puikkoja! Ja olen muuten niihin tosi tyytyväinen. Vaikka jotkut puikot tuntuvatkin alsussa aika karkeilta, mutta niitä käyttäessään ne sileytyvät ihanasti.

Puikoilla on pieniä ihanuuksia, joista sanotaan tässä vaiheessa vaan hyshys, sukkia sneakerpituudessa useita pareja, anopin liivi ja tietenkin aikamoinen läjä eri-ikäisiä Ufoja. Kaikkein vanhimman Ufoni olen saanut jo valmiiksi ja ne ovatkin jalassani jatkuvasti. Kuvia seuraa kun kerkiän niitä laittaa. Stressiä ja kiirettä on ollut ja se tulee jatkumaankin. Huomenna tulee mukava katkos normaaliin kaaokseen, kun saadaan Suomesta mieluisia vieraita muutamaksi päiväksi.

Susannalle, meidän aina niin hoidetulle ja muodikkaalle neulovalle ja ompelevalle tehopakkauksellemme muuten erityisterveisiä: mun kynnet ovat kauniisti lakattuna, oikein kolmella kerroksella jopa, ja jopa toista kertaa peräjälkeen! Ostin jopa uusia nopeasti kuivuvia lakkojakin ja yritän taas ryhdistäytyä ainakin tällä saralla ja kyllä on kiva katsoa kauniisti hoidettuja lakattuja kynsiä :-). Ja ostin muuten sinun blogisi innoittamana kangastakin ja aion ommella itselleni puseron. Kiitos inspiraatiosta!

4 kommenttia:

Lellu kirjoitti...

En ole katkera, mutta kuitenkin....meillä päin EI KOSKAAN kirpputoreilla ole tuollaisia ;((((

Sia kirjoitti...

Hurjia lankalöytöjä sinä olet kyllä tehnyt!! Hienoa!

Mari kirjoitti...

Hmm, minä vasta tilasin 1 satsin pyöröpuikkoja ja ostin kirpputorilta 4 kerää lankaa. Hamsterointi ei vielä ole alkanut tässä maassa ;) (muuton jäljiltä kaikki on minimissä vieläkin)
Laitathan silti kuvan järjestetystä lankavarastostasi? :)

Stricker kirjoitti...

lellu: kyllä musta aika moni on kertonut Suomestakin löytävänsä kirppareilta lankoja, mutta kyllä mun löydöt ovat tietenkin olleet aikamoisia, sen myönnän itsekkin :-). Sen takia lankavarastonkin koko on kasvanut mielettömästi viimeisen vuoden aikana.

sia: joo, mä olen kyllä aivan toivoton kirppishai ja melkein joka kerta kyllä tuntuu lankaa tarttuvan mukaan :-). Kohta tilanne kyllä muuttuu muuton myötä, mutta toivottavasti sieltä uudesta paikastakin edes joitain kirppiksiä löytyy.

mari: odotahan vaan kun pääset kunnolla vauhtiin. Yritän ottaa lankavarastosta kuvan, mutta nyt laatikot on barrikoitu tosi pahasti eli ihan heti se ei onnistu.