torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Vihdoinkin kuvia

Nyt sitten pläjäys niitä luvattuja kuvia.

Ensimmäisenä Tuulian ohjeella tehty boleropaita.

Boleropaita
Ohje: täältä
Lanka: Schachenmayrin Alpacana, joka oli tarkoitus riittää koko juttuun, mutta huomasin jo pian, että ei varmaan riitä ja tein suunnitelma kakkosen, ja tein joustinneuleet kahdesta halpissukkalangasta.
Puikot: 3,5 ja 4
Koko: M
Ja niinkuin aina, kudoin puseron eri lailla kuin Tuulia oli sen kutonut. Kavennuksia ja levennyksiä en saanut millään täsmäämään silmukkamäärissä, mutta tein vain "sinne-päin" ja hyvin onnistui näinkin. Olkasaumat yhdistin neljän puikon systeemillä ja niistä tulikin aika siistit, vaikka puikkoja oli kyllä aikamoinen määrä käytössä, kun jätin kaulustakin varten osan silmukoista pyöröpuikoille. Yhdistin myös kaikki osat jo ennen joustimien kutomista, koska halusin säästää saumoja ja tein vartalo-osan joustimen yhtenä kappaleena ja suoraan poimimalla silmukat reunuksista. Minun saumani eivät ole koskaan maailman kauneimpia ja näin jäljestä tuli parempi.
Boleropaidasta tuli oikein hyvin käytettävä ja onnistunut näin kaksivärisenäkin. Toinen asia on sitten, miten osaan käyttää näitä lyhyitä boleromallisia juttuja, joita olen tehnyt kaksi peräkkäin, mutta yritän opetella ... ja laihtua ensin vähän sopivimpiin lukemiin :-).


Sukat nro 5
Lanka: Nalle
Puikot: 2,5
Malli: perustylsä tiimalasikantapäällä
Tein pojalle myös ruskeakirjavasta Nallesta sukat ja laitan niihin vielä jarruainetta pohjiin, koska laattalattialla ne ovat muuten hengenvaarallisen liukkaat. Poika kiemurteli kuvassa niin, että tarkkaa kuvaa oli mahdoton saada :-(.

Sukat nro 4

Lanka: 7 veljestä raita

Puikot: 3

Malli: peruskamaa tiimalasikantapäällä, joka muuten istuu minulle paljon paremmin kuin perinteinen lappukantapää

Kylläpäs tuo mallijalka saa nuo kantapään reiät näyttämään isoilta! Jalka on kokoa 41 ja teen sukkani noin koolla 39, joten ne joutuvat vähän venymään. Lanka tekee ennätyksen nyppyyntymisessä, jo yhden illan kotikenkäkäytön jälkeen on nyppyjä näkyvillä! Lanka on kuitenkin niin kaunista, että pidän sukkia mielelläni.Pompon-huivi

Lanka: Schachenmayr Pompon

Puikot: 8 ja 3

Malli: ainaoikeaa ja korkkiruuvit Knitting on the Edge -kirjasta

Halusin pitkän ja kevyen huivin pari vuotta marinoituneesta kirpputorilöydöstä. Piristykseksi kaivoin reunakirjat esille ja päädyin korkkiruuveihin, jotka sopivatkin ihan mukavasti tyyliin, vaikka lanka onkin vähän turhan möykkyistä niihin.

Tässä sitten rekvisiittaa, millä pitäisi saada kroppa taas hyvään kuntoon. Kirjassa peesasin ystävääni Pirreä ja löysinkin kirjan sopivasti käytettynä ja parin DVD:n kanssa halvalla. Sauvat ovat edelleen kivat kaverit ja ulkoilutin niitä viimeksi eilen. Ja tänään menen jumppaan, jossa on tulleet perusasiat pilateksesta tutuksi.

Seuraavaa isompaa työtä pohdin vieläkin. Rogueta tekisi mieli aloittaa, mutta toisaalta olisi parikin liivimallia, jotka olisi myös kiva saada. Ja verkkohuivin virkkauskin kiinnostaisi. Helmikuun osalta jäivät myös lupaamani vaikeammat sukat tekemättä, mutta yhdet palmikkosellaiset ovat vielä kesken. Aion myös ommella enemmän, nyt kun ei hamsterikisa enää tsemppaa kuluttamaan grammoja.

9 kommenttia:

Carita kirjoitti...

Onpas kivan näköinen boleropaita tuollain kaksivärisenä!

Tuulia kirjoitti...

kiva tuli tuosta boleropaidasta kaksivärisenä :) voisinpa itsekin toteuttaa jotakin tuontyyppistä :)

Tuulia kirjoitti...

siis kaksivärisen boleropaidan, mutta erilaisena väriyhdistelmänä. ääh, en osaa selittää. :)

Anonyymi kirjoitti...

Upea tuo boleropaita, minä tykkään mielettömästi noista lyhyistä neuleista, mutta vyötäröä pitää täällä(kin?) metsästää.

Sek kirjoitti...

Totta puhut, kun ei tee ihan ohjeen mukaan, saa juuri itselleen "personalisoidun" version... -oli se sitten tahallista tai tahatonta ;)
Nuo raitasukat on tosiaan kivan väriset, mutta mullakin oli vähän samaa ongelmaa, kun tein Isoveli Colorista kaksi paria sukkia. Toiset alkoivat nukkaantua jo parin tunnin käytön jälkeen. Toisista en tiedä, kun menivät lahjaksi. Aika kurjaa, jos pitää alkaa ostamaan vain ekstrafiinejä sukkalankoja, jottei työ kuluisi heti ekalla käyttökerralla ihan ruokottoman näköiseksi. Pitäisiköhän laittaa palautetta Novitalle..?

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis boleropaita, onnistunut värin valinta!

Anonyymi kirjoitti...

Upea tuo paita ! Mä olen ajatellut lainata jooga-dvd:n :D

Stricker kirjoitti...

carita: kiitos, tykkään itsekkin, vaikka kaksivärisyys tuli olosuhteiden pakosta, kun ensimmäinen lanka loppui :-).

tuulia: kiitos, juu hyvin passaa noinkin. Ja mietin sellaistakin versiota, että tekisi yhden híhan ja yhden etukappaleen erivärisenä.

tellu-tellervo: kiitos, joo malli ei ole mikään jenkkakahvojen ystävä, mutta kun tässä on muutenkin tarkoitus laihduttaa, niin voi tsempata itsellään lyhyillä neuleilla :-)

sek: kyllä musta kannattaa laittaa palautetta Novitalle, koska ei ne langat saa noin äkkiä kulua!

sibylla: kiitos, olen itsekkin tyytyväinen väreihin

teija: kiitos kehuista. Sitä se kevät teettää, että yksi sun toinen katselee syömisiään ja miettii urheilua :-)

uhoava gnu kirjoitti...

Hieno boleropaita! Tekemäsi muokkaukset kuulostavat ihan fiksuilta ja varmaan itsekin päädyn samantyyppisiin ratkaisuihin, kunhan saan boleron puikoille.
Vanhat seiskaveikat kestää käytössä hyvin, uusien kohdalla olen joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään. Silti käytän...