keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Lisäilin grammoja

Sorry taas kuvaton postaus, mutta lisäilin loput hamsterikuun grammat tuonne tilastoihin nyt kun vielä muistan ne. Ihan kivasti meni hamsterointi, yhtään grammaa ei tullut ostettua ja varastot hupenivat 1536 grammalla. Ja suureksi ilokseni olen petrannut joka vuosi muutamalla grammalla. Jatkan myös pudotuspeleissä eli yritän olla ostamatta lankaa jatkossakin, koska varastoissa on tuota lankaa aikamoiset määrät.

Boleropaidasta tuli muuten oikein hyvä, vaikka aika moneen otteeseen sitä tehdessäni meinasi usko loppua, kun en saanut kavennuksia ja levennyksiä millään täsmäämään silmukkaluvuiltaan. Ja niinkuin minulle usein käy, muuttelin taaskin ohjetta aika paljon, jotta se olisi laiskalle saumanneulojalle helpompi. Se odottaa vielä rautakäsittelyä ja huomenna yritän katsoa, kuinka kuvauksellinen se olisi.

P.S. Moda saapui tänään, ja se oli kyllä jotenkin HÖH! Neulontamalleissa oli minun makuuni liikaa krumeluuria ja vaikka joistain tykkäsinkin, olivat ne sitten liian suuritöisen näköisiä, jolloin en niitä ala itse kutomaan. Ja ompelumailleissa oli sitä viimeisistä numeroista tuttua "odotusmallistoa" aivan liikaa ja kaikki mallit liian juhlavia minun makuuni. Novitaa jouduin odottelemaan vaikka kuinka kauan, mutta kun se vihdoin tuli, olin ihan aah ja ooh ja laittelin sen täyteen aasinkorvia merkeiksi ihanista malleista. Ja viime numeroitten kanssa taisi olla juuri päinvastoin. Taidan jatkaa molempien tilausta kuitenkin, vielä ei ainakaan tunnu kyllästymisen merkkejä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

mustakin ne modan ommeltavat oli ihan ku jostain äitiysvaatekuvastosta ;)