keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Kuvatonta väliaikaviestintää

Kyllä minä vielä kudon ja bloggaankin, kun vaan olisi jotain näytettävää. Sain viime viikolla vauvauutisia, joitten takia jo ennestäänkin ahkerat puikot saivat väistyä syrjään ja tekaisin pienen vaaleanpunaisen setin lahjaksi. Lahjan toinen osa on vielä osin kesken, enkä halua näyttää kuvia täällä, ennenkuin lahjukset ovat perillä, joten sen takia kuvatonta postia.

Lahjan valmistuttua jatkoin isomman lahjan kutomista. Minä sain muutama viikko sitten yhtäkkiä päähäni, että haluan tehdä miehelleni syntymäpäivälahjaksi neulepuseron. Ja aikaa oli siitä päivästä vajaa kuukausi. Langat löytyivät helposti, tuttua ja turvallista 7 veljestä, mutta ohjeen kanssa oli ongelmia, kun käsityölehdet ovat vielä muuttolaatikoissa ripoteltuina ja varsinkin minun etsimäni Novitat aivan hukassa. No kyllä nekin löytyivät parin päivän etsimisen jälkeen, mutta löysin ohjeen kuitenkin syksyn numeron mukana tulleesta 7 veljestä-lehdykästä. Taisi olla ensimmäinen miesten neule, hillityn yksinkertainen pusero mukavalla väljällä palmikkokuviolla. Kudon vartalo-osan tapani mukaan pyörönä ja siitä on jäljellä muutama kierros etukappaletta, joten taidan saada reilussa viikossa neuleen valmiiksi. Me emme oikeastaan harrasta salaisia lahjoja toisillemme, mutta kun kyseessä ontasanumero, päätin keksiä pienen yllätyksen. Jännittyneenä odotan miehen kommenttia puserosta, hän kun on tosi tarkkaa vaatteistaan enkä ole ihmeemmin kutonut hänelle sukkia kummempia. Tähän mennessä jälki näyttää siistiltä ja hyvältä ja minun mielestäni neuleesta on tulossa kaunis. Mutta makuasioistahan on mukavaa kiistellä :-).

Minun omat neuleeni ovat siis katkolla ja pääsevät puikoille vasta näitten kiireellisempien valmistuttua. Joulukin tulla jollottaa taas tapansa mukaan kamalaa vauhtia, enkä ole tehnyt yhtään mitään vielä lahjojen eteen. Taitaa tulla taas kiire, mutta se ei kyllä ole minun tapauksessani mitään uutta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ensiksikin onnea uuteen kotiin!! Luin kyllä joskus hätäisesti blogiasi, mutten saanut toimeksi kommentoida, joten onnittelut edes nyt :).

Mullakin on joululahjat juuri siinä vähän hankalassa suunnitteluvaiheessa, vaihdan ideaa joka päivä enkä tietenkään saa mitään aloitetuksi, vaikka just tänään ajattelin, että nyt kun (siis JOS) aloittaisi, niin monenlaista ehtisi vielä tehdäkin. Miten se alkuun pääseminen on niin hankalaa?

Hyvää syksynjatkoa ja neulomisen iloa - lahjaneuleita lähipiirille on aina mukavaa tehdä!