perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Riemunkirjavaa

Tässä ne nyt ovat, tosin eivät valmistuneet pelin aikana kun sen aikana piti sadatella ja päivitellä huonoa peliä :-(. Ei edes nämä värit piristäneet iltaa! Näistä tuli todella riemunkirjavat ja se sana kuvaakin loistavasti näitä värejä. Näistä tulle ehdottomasti sadepäivän sukat tai potutussukat ja näitä saa käyttää vain silloin, kun kaipaa erityisen paljon väriterapiaa :-). Kuvassa sukan kärki näyttää vaaleammalta, mutta kyllä se on ihan saman värinen kuin muukin sukka. Aurinko, joka näyttäytyi parvekkeella juuri sukan levyisenä kohtana ja joka poistui heti oven suljettuani, muuten on jääkylmä tuuli eikä yhtään kesäistä, murmur, teki pienen tepposen kuvatessa. Pastelli- ja kirkkaat värit yhdistyvät jotenkin kivalla tavalla ja olen oikein tyytyväinen taideteokseeni. Kaikkein uskomattominta on, että langan väri muuttui värjäyksen jälkeen uunissa ollessaan todella paljon. Minä olin jättänyt siihen valkoisia kohtia ja muutenkin langassa oli ehkä noin viittä väriä. Värejä oli käytössä vain kolme, sininen, keltainen ja punainen. Jotenkin kummallisesti värit levisivät kiinnityksessä, mutta olen paljon tyytyväisempi lankaan näin. Langasta löytyy kuva vyyhtinä pari postausta sitten ja Ravelrystä myös keränä.
Poika on flunssassa ja tarhasta pois ja minä yritän epätoivoisesti saada vähän kotitöitä tehtyä, mutta kortinpeluukaveria kaivataan ... ja nettikin kutsuu aina välillä :-). Riemunkirjavaa viikonloppua kaikille!

3 kommenttia:

sweepstake lotto kirjoitti...

that's really cute..wish i had one too.

famu kirjoitti...

Toiminta käynnistyy taas OOK:ssa.Poikkea sivuilla.

upa kirjoitti...

Todella kaunis väri!