tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Bolero valmis

Tämä oli melkeisen takkuinen homma, mutta kyllä se kannatti. Ensin kudoin vartalo-osaa jonnekkin puoleen väliin kun huomasin, että olin kämmännyt toisessa reunassa kuvion kanssa pahasti ja eikun purkamaan. Sitten huomasin, että olin toisella kerralla laskenut silmukat ihan miten sattuu ja niitä oli monta kymmentä liikaa! Kolmannella kerralla silmukat olivat vieläkin pielessä, mutten enää välittänyt vaan annoin mennä. Sitten tuli synttärilahjojen tekoa ja muuta kiirettä ja jätin harmittavan boleron lepäämään. Lepo venyikin, kun en millään olisi jaksanut ottaa isoa työtä taas käsiini, kun en taas yhtään enää muistanut, missä olin menossa. Viikonloppuna otin härkää sarvista kiinni ja tässä tulos. Virheitä on edelleenkin, kun improvisointi oli välillä aika hankalaa väärän silmukkamäärään takia, ja kuvatessa huomasin yhden isommankin mokan joka vielä näkyykin, mutta eiköhän sitä voi kuitenkin pitää.

Bolero
Malli: Novita kevät 2007 numero 13
Lanka: Gründl Four Seasons Carola
Koko: S/M tai jotain sinne päin
Puikot: 4,5
Tein siis muuten ohjeen mukaan, mutta vähän pidemmäksi ja ne mokat ja kämmit mukana. En kostuttanut enkä pingottanut neuletta mitenkään, vaan katson ensin sitä noin, koska minulla on vähän huonoja kokemuksia yhdistelmästä puuvilla, pingotus ja pitsineule.

Sniikkereitä lupasin olevan tulossa enemmänkin ja tässä seuraavat jostain varaston jämästä tehty.

Aloitin Kesäheinän , joka on ollut tekolistalla jo viime kesästä saakka. Lanka on ohjeen mukainen jopa väriä myöten ja Bambu tuntuu mukavalta kutoa. Ainoa ongelma on sen halkeavaisuus, joka korostuu teräväkärkisten puikkojen kanssa, mutta kun muita sopivia ei nyt satu olemaan vapaana tarvittavassa koossa. Sukkia on myös tulossa useampiakin varsinkin lyhyenä versiona, mutta tällä kertaa vähän vaativammalla mallilla.

4 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Tuo bolero on ihana!!!

Anonyymi kirjoitti...

wow. toi on UPEE! (kuolausta)

Stricker kirjoitti...

pami: kiitos kiitos, kyllä kannattikin kutoa ja purkaa sataan kertaan :-).

pirre: kiitos ystäväiseni, laitanko pakettiin nenäliinoja kuolaa varten :-). Ei oo muuten vielä postissa, mutta kyllä tulee, kun kerkiän.

Siljuska kirjoitti...

Täytyi heti tulla vastavierailulle katsomaan. Olen tosiaan vasta noin viikko sitten lähtenyt mukaan tähän blogien ihmeelliseen maailmaan ja ensin olen pähkäillyt tuon omani kanssa ja nyt ajattelin katsella, että mitäs muilla on.

Tuo bolero on hyvännäköinen, olet vain hipihiljaa virheistä, koska ei ne ainakaan minun silmääni tuosta kuvasta osuneet, vaikka yritin silmä kovana katsoa. :) Väittäisin, että niitä eivät muut huomaa, ellet itse mene kertomaan. Mä luulen, että tuo mallikuvio näyttää paremmalta pingottamatta. Säilyy tuo kolmiulotteisuus.