maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Plääh

Juu, tuo yllä oleva lause kuvaa aika hyvin viimeisten viikkojen tunnelmia. On ollut tyypillistä vuoden loppuun kuuluvaa hässäkkää, vieras kotimaasta, miehellä älyttömästi työmatkoja, vähän joulustressiä ja viimeiset pari viikkoa kaaosta oikein kunnolla. Perheen pienimmäinen päätti alkaa sairastaa oikein kunnolla ja sen tuloksena sai 9 päivän sisään 3 antibioottikuuria eri tauteihin! Viimeistä syö vieläkin ja tänään alkaa tuntumaan, että eiköhän tuo tuosta ala tervehtyä. Energiaa alkaa olla kuin pienessä kylässä ja kohta alkaisi olla aika päästä purkamaan sitä tarhaan ... kotona ollaan meinaan näitten parin viikon aikana kokeiltu yhtä ja toista aktiviteettia ja nyt alkaa olla takki tyhjä.

Leivottu on tosi usein, kun ensimmäisten kuurien aikana poika oli oikeastaan terve, mutta kotona. Tuloksena oli 5 erilaista pikkuleipälaatua, joista kaksi syöty jo loppuun ja yksi laatu tehty jo tuplasti ja sitä on seuraavakin annos jo tilattu ja luvattu tehdä. Pipareitakin pitäisi vielä tehdä ja kokeilla viime vuonna saatua Muumitalon piparimuottipakettia, mutta sen jätän vähän myöhemmäksi. Aion myös kokeilla uusien pikkuleipäreseptien ohella uutta kakkureseptiä, punaviinisellaista, kun saatiin kerran maistaa sellaista ja se oli niin ihanan suklaista.

Kudottukin on hissukseen, vaikka potilas on viihtynyt myös paljon sylissä tai muuten vieressä, jolloin puikot ovat joutuneet paitsioon. Otin Lapaskuussa käsittelyyn Virosta tuliaisina saamiani hahtuvia ja kyllä niitä onkin ollut ihana kutoa ja huovuttaa. Muutama ensimmäinen kierros on aina vähän hapuilua ja tuntuu, että hahtuva katkeaa koko ajan ja tuoksu tuntuu pistävältä nenään, mutta pian molempiin tottuu ja nyt harmittaa jo kovasti, että varastot ovat loppumaan päin. Tein ensimmäiset lapaset itselleni ja olen jo koekäyttänyt ne ja kyllä olivat lämpimät ja kauniit. Tässä kaksi paria, joilla on nykyisin jo kavereitakin eri muodoissa.

Minä lupasin osallistua hyväntekeväisyysneulontaan, jossa kudottiin lampaita tai muita pehmoeläimiä yhden päiväkodin lapsille. Tässä minun panokseni: kaverukset, jotka on kudottu Novitan Palmasta ja Regian raitasukkalangasta. Täältä löytyy kuvaa onnellisista uusista lampaitten omistajista ja koko lammaskaartista. Pojalle pitäisi vielä kutoa oma pehmolammas hänen lempiväreillään.


Tarhassa oli tarjolla adventtikranssin sitomista ja minä päätin osallistua siihen, koska en ole koskaan moista puuhaa tehnyt alusta asti. Mukava iltapäivä olikin ja ihan kaunis kranssi oli tuloksena. Koristelin sen kotona melkoisen vaatimattomasti, koska en halunnut liikaa kimalletta ja krumeluuria ja olenkin aika tyytyväinen tulokseen. Sen verran tätä hässäkkää ja ohjelmanmuutoksia on ollut elämässä, että eilen muistin sytyttää toisen kynttilän vasta juuri ennen nukkumaanmenoa, mutta onpahan sitten ensi viikolle enemmän polttamista.

Aika monta asiaa pitäisi tehdä vielä ennen joulua, mutta olen kuitenkin aikataulussa ihan mukavassa vaiheessa ja taidan saada kaiken valmiiksi ilman kamalaa paniikkia. Vietämme joulua ensimmäistä kertaa meillä kotona ja vaikka se tietää enemmän töitä minulle, on tosi kivaa saada tehdä oman näköinen joulu, vaikka se hyvin perinteinen ja samantyylinen kuin anoppilassakin vietetyt tulee olemaankin. Kovasti suunnittelen jo joulun jälkeisiä neulomuksia ja listalla onkin monta neuletta ihan minulle itselleni :-).

7 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Voi, miten ihania lampaita!! :-)

Susanna kirjoitti...

ihania noi lampaat :) ja kranssi on kaunis!

Pelagia kirjoitti...

Hurmaavan humoristiset lampaat! En ensin tajunnut, että ne ovat itse tehtyjä, mutta tarkempi tarkastelu ja tekstin luku auttoivat asiaa... Hienot!

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä taas Oulustakin, lunta on ihanasti. Voi pientä sairastajaa - jaksan vain aina ihmetellä, että ne pöpöt ei meille eksy pahemmin. Mukavaa joulun odotusta, itsekin olen toivonut joululahjaksi ompelukonetta, saa nähdä tuoko joulupukki ;)

Stricker kirjoitti...

Pami: kiitos, mustakin ne on tosi söpöjä ... pitää tehdä itsellekkin sellainen koristamaan ompeluhuonetta, kun vaan kerkiää

Susanna: kiitos kiitos, molempiin olen harvinaisen tyytyväinen.

Pelagia: Kiitos, juu ja kun ne piti vielä asetella kaulakkainkin :-).

Tiitta: Meillä oltiin myös tuonne 2-2,5-vuotiaaksi terveitä, mutta sitten onkin riittänyt tauteja, tosin tämä putki oli kyllä ennätys. Samoin kivaa joulunalusaikaa ja toivottavasti Korvatunturilla on kuultu toive :-)! Meilläkin muuten on ollut lunta jo toista kuukautta putkeen, vaikka määrällä ei kyllä voida kilpailla. Mutta liukurimäkeen riitti monta viikkoa.

AnneM kirjoitti...

ihania!!! Toivottavasti taudit helpottaa ;)

Limeadine kirjoitti...

Tosi makeet lampaat!