maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Synttärikisan aika

Eilen tuli täyteen 4 vuotta blogille, tosin pistin alussa blogin pystyyn vain Hamsteritunnuksia varten enkä aikonut alkaa pitämään ollenkaan blogia. Niin siinä kuitenkin kävi, että parin kuukauden jälkeen uskaltauduin kuitenkin aloittamaan kirjoittamisen ja nyt on blogi jo tarhaiässä. Mukavaa on ollut ja olen ystävystynyt monen muun bloginpitäjän kanssa ja kommenteista olen aina ilahtunut erityisesti. Viime aikoina olen kirjoittanut kyllä turhan harvoin, enkä voi luvata varmasti parantaa jatkossakaan tapojani, mutta yritän muistaa kirjata neulomuksiani epäsäännöllisen säännöllisesti jatkossakin. Räveltämö on varastanut aikaa bloggaamiselta, koska sinne on niin helppo saada neulomukset ja muut järjestykseen, mutta ei se blogia kokonaan voita.

Synttäreitten kunniaksi pistän pystyyn kisan, jonka voittaja saa ainakin jotain pehmeää. Osallistua voi jättämällä tähän viestiin kommentin ja osallistumisaikaa on tämä viikko. Osallistua saa ihan vaan pelkällä kommentillakin, mutta olisi myös kiva, jos kertoisitte oman lempparinne käsityökirjastossanne. Mun tekis nimittäin mieli hankkia uusia kirjoja, varsinkin kun punta edelleen halpa, mutten osaa valita, kun tekis mieli ostaa kaikki :-). Suomalaisiakin suosikkeja otan mielelläni vastaan, jotta voin esittää aina välillä kyseleville sukulaisille lahjatoiveita.

Nyt on taas Hamsteriaika ja minäkin mukana kakkosryhmässä . Kaivelin jo taktisesti etukäteen paksumpia lankoja esiin ja aloitin tekemään pojalle kauluria. Ihan kokonaan en aio kuukautta pyhittää Hamstereille, vaan jatkan Lankakomeron upean Kevätpäiväntasausyllätyshuivin kutomista siinä rinnalla.

45 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle!
Minulla ei montaa käsityöaiheista kirjaa ole, lempparini on äskettäin lahjaksi saamani Kaffe Fassetin kauneimmat kuvioneuleet. Sitä selailen ja suunnittelen, yhtään mallia en vielä ole ehtinyt tehdä, mutta...

Tiina kirjoitti...

Onnea!
Ehkä paras on Elisabeth Zimmermannin Knitting Workshop. Folk Shawls kirjasta olen myös toteuttanut monta ja vielä olisi toteutettavaa.

Tuazophia kirjoitti...

Onnea blogisynttäreiden johdosta! Olen aika heikko noiden kirjojen suhteen, koska vaikka omistan muutaman kirjan, en niitä juurikaan käytä. Eniten pidän Charmed Knits -kirjasta (Potter-aiheisia neuleita), vaikka en sieltäkään suoraan ole mitään neulonut.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Uusin hankinta on Nancy Bushin Knitted Lace of Estonia. Unelmakirja pitsihuiveihin hurahtaneelle!
Vanhat Kaffe Fassetin kirjat ovat myös mieluisia(vaikka vain kuvia ihastellen)!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Pitsilised koekirjad on minusta kyllä ihan ehdoton. Tuon ottaisin, jos vain yksi neulekirja pitäisi valita.

MinskuH kirjoitti...

Onnittelut synttärien johdosta!

Minulla on tullut eniten neulottua Favorite Socks -kirjasta, joten se on suosikkini.

Pami kirjoitti...

Onnea vaan 4-vuotiaalle! Sama ongelma täällä, että kaikki käsityökirjat ovat niin ihania, että haluais ne kaikki. Sen takia en uskalla niitä tilatakaan, ettei mopo karkaa käsistä... :-)

Inkeri kirjoitti...

Onnea! Mielikirjani on Jaaks´n Nyt neulomaan, jossa on selitetty perustekniikoita ja on paljon pitsi- ja pintaneuleohjeita.

Riksu kirjoitti...

Onnittelut!!!

Minullakaan ei montaa käsityökirjaa ole, mutta lemppari tällä hetkellä Kauneimmat neulemallit, joka on myös uusin hankintani.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea,onnea!! Minä tykkään eniten noista tekniikka kirjoista, viimeisin hankinta Virosta. 300 erilaista neule sydeemiä ;))

Annika kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaallle!
Mulla ei kauheasti neulekirjoja ole, mutta Lesley Stanfieldin kirjoista olen tykännyt...

Tuulia kirjoitti...

Onnea nelivuotiaalle!

Mun ehdoton suosikki on Montse Stanleyn Knitter's Handbook. Tosi hyvin tehty ja halpa ja sisältää paljon tekniikoita - joka kerta löytyy jotain uutta! Toinen hyvä kirja on Nancy Wisemanin Knitter's Book of Finishing Techniques.

JaaPa kirjoitti...

Onnea blogille, joka on parhaassa leikki-iässä ;)

Kirjoja en valitettavasti osaa suositella.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, ihan mahtavaa!

Mun suosikkini on uusimpani, The ultimate book of Yarn.

Villakissa kirjoitti...

Onnea minunkin puolestani! Omista kässäkirjoista - niistä harvoista mitä kotona on - suosikkini on Sukkasillaan (Mitronen - Vilkkumaa). Hyvä, selkeä perusteos ja samalla melko perusteelinen käsikirja sukkien neulontaan.

Sae kirjoitti...

Onnea vuosipäivän johdosta!

Mulla ei ole kun ihan pari kirjaa, mutta tykkäsin katselun perusteella (en ole vielä ehtinyt kokeilla malleja) tuosta Melissa Leapmanin kirjasta Continuous Cables.

Lape kirjoitti...

Onnea blogisynttärin johdosta. Mie tykkään 100 kansanomasesta kuviokudin mallista.

Sarastusta kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle blogille!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle. Minulla on aika vähän neulekirjoja. Uusin hankintani on Zimmermanin Knitters Almanac ja tuon Tiinan mainitseman Knitting Workshopin haluaisin hankkia. Tyttärellä selailin tänään IK:n 250 neulemallia, kivoja pintaneuleita.

Maj kirjoitti...

Onnittelut!

Mulla on kyllä vino pino käsityökirjoja, mutta ensikatselun jälkeen tuppaavat jäämään hyllyyn enkä niistä juuri mitään ole koskaan toteuttantu. Noloa. Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia on varmaan eniten ollut käytössä.

teisa kirjoitti...

Onnea blogivuosista!

Nyt lempparini on Cat Bordhin New Pathways for Sock Knitters, ihan vaan siksi, että siinä käännetään sukkienneulonta ihan uusille raiteille. Kirjasta olisi kritisoitavaakin, mutta tuo siis on nyt eniten selailussa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea, onnea!!
Onpas vaikea sanoa suosikkineulekirjaa. Toiset on kivoja, kun niitä voi selailla ja etsiskellä inspiraatioita. JOulun aikaan lainasin kirjastosta ikivanhoja neulekirjoja, joissa oli tosi mielenkiintoisia artikkeleita esim. sormikkaiden, hansikkaiden ja lapasten historiasta.
Viimeksi huomaan hankkineeni ns. käsikirjoja, esim. Stanfieldin Kauneimmat neulemallit. Sieltä sitten katselen, mitä neulemallia joskus käyttäisin sileän ja ainaoikean sijasta..

Anonyymi kirjoitti...

Minulta myös onnittelut 4-vuotiaalle. Mun suosikkikirjani on se Kalevalaneulekirja, sieltä on jo parikin mallia toteutettu. Ulla

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!

Suosikkikirjaa on hankala valita. Hamstraan kirjoja, mutta kauheasti en niistä ole neulonut. Valintani taitaisi päätyä kuitenkin Nancy Bushin Knitting on the Roudiin tai Johannan ja Kristelin Punokset puikoille -kirjaan.

MaaritH kirjoitti...

Onnea blogille! Viimeisin ostokseni lienee Favorite Socks -kirja. Toistaiseksi en ole ole toteuttanut kirjasta mitään. En kyllä tiedä miksi :o Muut jutut on vissiin ajaneet ohi. Juju-kirjasta haaveilen.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle!

Mie tykkään ehkä eniten Nancy Bushin Knitting vintage socks -kirjasta ja Folk knitting in Estonia -kirjasta.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogillesi :). Mulla ei ole neulekirjoja, lehtiä vaan. Niistäkään en juuri mitään toteuta, koska on niin kiva sävellellä omiaan :).

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Käsityön pikkujättiläistä voi hyvillä mielin suositella. Monipuolinen ja sisältää upeita virikekuvia.

Talsu kirjoitti...

Onnea tarhalaiselle!
Kotimaisista kirjoista oma suosikkini on Punokset puikoille.
Ja ulkomaista taas ... hmm ... Thrihyrnur og langsjol eli lontooksi Three-cornered and long shawls saattaapi viedä tällä kertaa voiton :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle!

Parhaan kirjan valinta on helppo:
Favorite Socks -kirjasta olen tehnyt lukuisia sukkia. Seuraavana tulee ehkä Knitting on the road. Katselukirjoina ovat kivoja Victorian lace today ja kolmiosainen sarja Knitting on/over/beyond the edge.

Tui kirjoitti...

Custom knits on noussut oman kirjaston suosikiksi, sukkakirjoista Nancy Bushin Knitting vintage socks on ihan mahdottoman hyvä.

Megi kirjoitti...

Blogisynttärionnittelut. Teen tässä tunnustuksen. Lueskelen välillä blogien menneiden vuosien merkitöjä tyyliin "kaksi vuotta sitten tähän aikaan". Siksi onkin mukava seurata pitkäikäisiä blogeja.
Käsityöaihaista kirjallisuutta minulla on jonkin verran jokusia omia hankitoja kirpputoreita (perustekniikoita) sekä halvan punnan motivoimia hankintoja (Zimmermanin almanakka ja Bushin matkasukkia) lisäksi joitakin lähinnä virkkauskirjoja perintönä isoäidiltäni. Mitään kirjaa en kuitenkaan koe erityiseksi suosikikseni, pitsihuivikirjan hankinta olisi tällä hetkellä mietinnässä. Olen kuitenkin huomannut olevani kovin huono aloittamaan englanninkielisiä neuleohjeita.

Juju kirjoitti...

Onnea!
Multa ei löydy yhtäkään käsityökirjaa, joten en osaa vinkata sullekaan. :D Juuri tänään kyllä etsiskelin moisia, näistä kommenteista voinkin katsella siis itselleni kirjoja. :)

Unknown kirjoitti...

Onnea onnea!
Ravelry vie kyllä harmillisen helposti aikaa, mutta blogi on blogi.
Minun suosikkejani omassa hyllyssä ovat kaikki :) mutta jos jotain täytyisi nostaa, niin Celtic Knits Debbie Blissiltä ja Scottish Highland Knits ja Yorkshire Fable, ihan kuvien tunnelmien takia. Hyviä tekniikkakirjoja on varmasti paljon, mutta joku muu on parempi sanomaan, mitkä niistä kannattaisi hankkia.

Karoliina kirjoitti...

Synttärionnittelut!

Suosikkikirjojani ovat Ann Buddin The Knitter's Handy Book of Sweater patterns (perusteos), Elisabeth Zimmermannin Knitting without tears (melkein kuin romaani)ja uudemmista Wendy Bernardin Custom Knits (lähinnä ylhäältä alaspäin neulottavia).

Leena kirjoitti...

Onnittelut! :)
Käsityökirjallisuutta en minäkään osaa suositella, kun sitä ei kovin paljon ole kertynyt itelle...

Mari kirjoitti...

Mun uusimmat kirjat on lemppareita, mutten osaa panna niitä järjestykseen. French girl knits, Knitted lace on Estonia ja Omas Strickgeheimnisse.
Neljä vuotta! Uskomatonta. Niin se aika vierii :)

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Mulla on muutama kirja, enimmäkseen Nancy Bushia, ja se pitsihuivikirjakin on joukon jatkoksi tulossa. En mie oikein muista tiedä, mutta Nancy on aina hyvä.

uhoava gnu kirjoitti...

Onnea blogisynttäreiden johdosta!
Ja pikaista paranemista pikkupotilaalle.

Omasta kirjahyllystäni löytyy pitsikirjoja, Nancy Bushia, suomalaisia neulekirjoja, vanhoja käsityölehtiä ja vaikka mitä... mutta parhaiksi hankinnoiksi kyllä sanon Elizabeth Zimmermannin Neulojan almanakan ja Knitting without tears. Niitä on tosi hauskaa lukea vaikka ei mitään neuloisikaan! Kirjoista löytyy myös arvokasta neuletietoutta, jota voi hyödyntää missä työssä vaan.

Nyt taisin päästä vauhtiin... Stanfieldin Kauneimmat neulemallit sain juuri Iso Gnulta ja vaikuttaa hyvältä perusteokselta erilaisista mallineuleista. Kirpparilta löydetyt 70-luvun käsityölehdet pitävät myös aikamoisia aarteita sisällään :)
Haaviston lapaskirja on omalla lahjatoivelistalla.

Josko näistä jotakin ideaa ;)

Anonyymi kirjoitti...

...haluaa osallistua arpajaisiin. Ei suosikkikirjaa, mutta suosikkiblogi Strickmuhle kylläkin! Ciao ja paranemisia, ihme kyllä täällä säästytty päiväkotipöpöiltä vieläkin, vaikka influenssa jyllää!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Oma kirjasuosikkini tällä hetkellä taitaa olla Favorite Socks, koska kauhea himo sukkien väsäämiseen on päällä ja kirja sisältää useita kauniita malleja.

berlinBat kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle! Suosikkini pienessä neulekirjastossani on ehkä Zimmermannin Knitting without tears, sekä vastikään kotiunut Folk knitting in Estonia. Muitakin kivoja kyllä löytyy ja useampia kivoja(?) tekisi mieli..

Mohariina kirjoitti...

Ei minulla mitään järisyttävää käsityökirjastoa ole, mutta omista kirjoistani suosikkejani ovat Favorite Socks ja Knitting New Mittens and Gloves. Favorite Socks -kirjassa on kauniita ja helpohkoja sukkamalleja, olen neulonut jo aika monet sukat kirjan ohjeilla. Knitting New Mittens and Gloves -kirjassa on hyviä ideoita ja uusia oivalluksia käsineiden ja lapasten neulontaan. Tuosta kirjasta olen toistaiseksi toteuttanut vasta yhdet, mutta tulen neulomaan monta mallia jossain vaiheessa.

AnneM kirjoitti...

siis apua, en ole kommentoinut vielä??? Onnea, ja niinhän taitaa munkin blogille tulle 4v ensi kuussa ;)
Mulla ei kyl nyt leikkaa edes ton kirjan kanssa, joten toivottavasti löydät jotain kivaa muiden vinkkien perusteella!

TuuliS kirjoitti...

Onnittelut 4-vuotiaalle! Vieläkö ehtii kisaan mukaan?
Lemppareita on monta, mutta juuri nyt Kaffe Fassett.