maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Kesäisiä saaliita

Huom! Sisältää taas kerran kirpputorisaaliita, jotka saattavat heikkohermoisimmille neulojille aiheuttaa lievää vihreää väritystä. :-)

Oltiin taas kirppiksellä mielettömästä kuumuudesta huolimatta. Mentiin kyllä siellä semmoista vauhtia, että parhaimmat aarteet varmaan jäivät löytymättä, mutta kuumuus ja kyllästynyt pikkuihminen eivät sallineet tarkempaa kiertelyä. Eilen olikin varmaan koko vuoden paras kirppispäivä, kun molemmat meidän lempparikirppikset olivat samanaikaisesti ja vielä omankin kylän pikkukirppis. Tosin oli kyllä aiemmin mainituista syistä tehtävä päätös mennä vain yhteen, mutta oman kylän pöydät kierrettiin vielä jalkaisin kierroksen päätteeksi.

Tässä molempien kirppisten lankasaalis ja hintaa koko komeudelle 7 euroa, joka on oikeastaan aika paljon näin pienelle määrälle, mutta koska ensimmäistä kertaa mukana oli myös sukkalankojen jämäkeriä, olin tyytyväinen ostokseen. Ostin myös ison muovikassillisen huovutusvilloja, enimmäkseen pienehköjä pussukoita värikkäitä villoja, joten talvella on vuorossa sitten paljon huovuttelukokeiluja.






Langat ilman koria, joka myös muuten sisältyi hintaan :-). Vasemmalla ylhäällä olevia punaisia vyyhtejä ja keriä katselin sillä silmällä, että ne saattaisivat olla villaa, mutta polttokoetta en ole vielä kerinnyt tekemään. Oikealla olevat kaksi vihreää Rellana-kerää ovat ihanan pehmeitä, villaa ja mohairia sisältäviä, ja ne päätyvät varmaan huiviksi.



Välityönä virkkasin ostamiini vaaleanpunaisiin caprihousuihin uuden kiinnitysnauhan, kun alkuperäinen kangasnauha oli niin kamalan jäykkä ja epäkäytännöllinen. Luulin pärjääväni ilman nauhaa, mutta käytettyäni housuja yhden shoppailureissun verran ja nostettuani housuja noin viiden minuutin välein totesin, että teenpäs uuden viritelmän ja hyvin toimii.



Toppi
Ohje: Moda 3/2005 muunneltuna
Koko: M
Lanka: Tennessee
Puikot: 3 pyöröt
Sain vihdoin tehtyä neulontablogeissa suurta suosiota saavuttaneet kesätopin. Pelkäsin vähän mallia, koska aikaisemmissa töissäni olen huomannut ribbi- ja joustinneuleen olevan ongelmallinen, koska oikean rivin oikeat silmukat jäävät aina löysiksi. Tällä kertaa tein tiukempaa neulosta ja kiristin erikseen aina sen ongelmasilmukan, joka kyllä hidasti työtä tosi paljon. Tennessee oli uusi lankatuttavuus, joka on ulkonäöltään kaunis, mutta kudottavana rasittava sen kierteisyyden takia. Ensimmäisen kerän puolivälissä katkaisin langan ja aloitin kerän keskeltä, joka sujuikin vähän paremmin, mutta ei ratkaissut kokonaan kierreongelmaa. Lanka loppui myös harmittavasti kesken, mutta löysin varastoistani onneksi sopivaa lankaa, jolla tein takakappaleesta loput ja olkaimet, eikä eroa huomaa ollenkaan. Jätin takaosan tarkoituksella lyhyemmäksi ylhäältä ja se sopiikin hyvin. Olkaimet tein ainaoikealla. Kuvassa on valitettavasti mustan-langan-syndrooma, mutta tämä oli kuvista paras.



Virkkasin myös letkeän kesähatun aurinkosuojaksi ainaisten lippiksien sijaan. Mallia otin vähän sieltä ja täältä ja loput sovelsin tyylillä virkkaa-10 kerrosta-pura-10 krs. Lanka on joku nimetön kirpputorilöytö. Perhosen ohjeen löysin jostain blogista, mutta en valitettavasti ollut kirjoittanut ylös sen nimeä.

Puikoilla on edellisen kirpputorisaaliin vaaleanpunaisesta möykkylangasta ylösalaisinneule ja toppikuume on myös kovana, joten taidan aloittaa vastapainoksi jonkun topin tasaisesta langasta. Möykkylanka on hidas kutoa, koska halusin jäljestä vähän paksumpaa kuin isoilla puikoilla kudottuna.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on ainakin yksi kateudesta vihertävä. *tahtoo tännekin tuollaisia kirppareita*
Minä muuten tein vastikään itselleni melkein samanlaisen hatun, valkoisesta kirpparipuuvillasta ja malli täysin hatusta ;-). Se vain löpsähti pesussa ja nyt pitäisi miettiä, miten sitä fiksailisin, siksi ei ole vielä ollut kuvaakaan blogissa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei! Taas tommonen löytö!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Edellinen olin minä. Blogger temppuilee eikä huolinut mun tunnuksia. Tuosta vaalenpunaisesta puuvillalangasta tulisi nätti pitsiliina.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä viherretään myös... En mä vaan koskaan ole kirpparilla lankaa nähnyt. Ilmeisesti joku nopeampi on aina kerinnyt ensin...

Anonyymi kirjoitti...

Oispa meidänkin kirppareilla... mutta on vaan tupakanhajuisia tekokuituja vuodelta nolla.

Anonyymi kirjoitti...

Oih! Tosi kiva toppi ja hattu-perhonen-yhdistelmä on todella kaunis!

Stricker kirjoitti...

hekla: mä voin kohta lähettää nämä täkäläiset kirpparit sinne Suomeen, kun en enää muuton jälkeen niitä tarvitse :-). Kiva, kun meillä on sisarushatut :-). Auttaisiko kevyt tärkkäys vaikka suihkutettavalla tärkillä hattuun? Mä tein tarkoituksella lötkyn hatun, että sitä voi pitää monella tavalla.

lankakomero: joo, sille vaaleanpunaiselle langalle löytyy varmaan joku kiva käyttökohde, mietin jopa jotain vaatettakin jonkun muun langan kaverina.

meemu ja villasukka: kyllä niitä lankoja kai Suomestakin kirppareilta löytyy, mutta huonommin. Tsäkästähän ne kirppislöydöt on kiinni, mutta koska me kierrellään kirppiksiä melkein joka viikonloppu ympäri vuoden, tulee niitä löytöjäkin tehtyä. Ja kyllä täältäkin välillä löytää koinsyömiä lankoja, mutta aika harvoin. Yleensä ihmiset ottavat mukaan vaan ne hyvät tavarat. Tupakanhajuisia en ole muuten tainnut nähdä ollenkaan.

marja: kiitos kehuista! Toppiin olen hyvin tyytyväinen, vaikka siitä kuvassa näkee tuskin mitään. Kova työ lankojen kiristämisessä kannatti ja jälki on siistiä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisin tosi tosi kiinnostunut tuosta perhosen ohjeesta!!! kääk saisinko sen kiitos!