maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Kuvatonta uutta vuotta

Pakko tulla bloggaamaan ihan oikeastikkin, kun Blogilista päivittää blogin taas vaihteeksi kommenteistakin, murmur. Joulut on vietetty, kiitos kaikille joulutoivotuksista, ja kovaa vauhtia ollaan menossa kohti uutta vuotta. Lahjuksia tuli ja kivoja sellaisia, tähän blogiin liittyviä Pieni lankakauppa -kirja ja Novita-paketti, jossa oli sekä viimeisin lehti että 7 veljestä-lankoja, joista osa pääsikin heti puikoille. Vaatepuolesta piti taas anoppi huolta ja sitä puoltakin tuli melkoisen paljon. Ihan oikea joulupukkikin kävi ihan ensimmäistä kertaa ja olikin tosi mukavaa seurata pojan reaktioita ja sitä, tajuaako hän pukkitamineitten sisällä olevan isoisänsä. Lyötiin miehen kanssa melkein vetoa, että kyllä tuntee ja heti, mutta sen verran täpinöissä poika oli pukista, ettei arvannut yhtään mitään :-).

Uudet luistimet olivat erittäin mieluiset pojalle ja niillä ollaan käyty harjoittelemassa muutaman kerran. Kaikkein pahimmasta kaatuiluvaiheesta ollaan päästy jo onneksi pois, mutta ei kyllä vielä ihan kovin vähään aikaan tulla näkemään kolmoislutzeja :-). Minäkin kävin jäällä ensimmäistä kertaa lähes 10 vuoteen ja hiukan taidot olivat ruosteessa, mutta eiköhän niitäkin saada parannettua pojhan innostuksen myötä.

Kutomuksia on valmistunut, mutta ne eivät ole vielä päässeet kuvauskuntoon. Kovin lohikäärmeisiä juttuja on valmistunut ja on valmistumassa jatkossakin.

Toivotan kaikille oikein lankaisaa ja kutomisentäyteistä vuotta 2008! Minä lähden kaivelemaan raclettetarpeita esille ja yritän saada raketeista kovin innostuneen nelivuotiaan, joka muuten saa valvoa ensimmäistä kertaa keskiyöhön asti (jos jaksaa ja pystyy :-) ), pysymään nahoissaan vielä aika monta tuntia. Auttaisikohan uusi dinosaurusdokumentti, joka käytiin aamupäivällä ostamassa. Meillä muuten satelee ihanan isoja uusia lumihiutaleita, joita juuri olimme miehen kanssa toivoneet loppuloman piristykseksi. Jospa lumi nyt joka pysyisikin muutaman päivän!

6 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta! Minä ajattelin laittaa nelivuotiaan ennenkeskiyötä nukkumaan, koska näköjään raketteja alkoi kuudelta tulla niin paljon, että yhdeksään tai kymmeneen mennessä on nähty niitä ihan riittävästi. :D

Talutin kirjoitti...

Hyvää uuttavuotta!

iso gnu kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta!

Tiitta kirjoitti...

Hyvaa uutta vuotta taalta Aasiasta. Lomille lahto Thaimaaseen tapahtui niin nopeasti, etta jai jouluterveiset laittamatta. Otetaan siis vahinko takaisin. Villasukkia tarvitaan jo taallakin, sen verran on viilentynyt.

Helmis kirjoitti...

Hei! Hyvä kun kysyit uudestaan. Huomasin kyllä kysymyksen hetikin, mutta lehti ei silloin ollut käsillä, joten vastasin vain alustavasti - vastauskin taisi kadota jonnekin mun laveiden höpötyksieni sekaan.

Eilen ilallla nimittäin löysin ihan oikean lehden ja ajattelin, että pitääpä muistaa laittaa sulle lehden numero, mutta ilman kyselemistä en sitä taaskaan olisi muistanut. Dementia.

Tässä se vastaus vihdoinkin nyt tulee: Moda 1/2007, malli nro 4. Musta, ohjeessa Marine-langasta neulottu liivi, joka on itse asiassa kannen oikeassa alakulmassa pikku ruudussa. Aika pitkälle sen ohjeen mukaan liivin tein, toki pyörönä jne...

Helmis kirjoitti...

Se dementia :D.

Muistiinpanoissa näyttää lukevan, että Jussia kului 297g, eli aika tarkalleen 3 kerää.

Tässä voi sitten ryhtyä spekuloimaan, painoiko liivi tosiaankin 297 g, olivatko kerät ali- vai ylipainoisia, riittikö kolme kerää vai pitikö avata neljäskin :)....
Lankavarastohan kasvaa koko ajan omituisesti, vaikka ostetut kerät ovatkin useammin ali- kuin ylipainoisia!