keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Hey Mambo!

Mambo tuntuu olevan erittäin seurallista lankaa, joka ei tykkää olla yksin ja niin aniliininpunaiselle tuli kavereita :-). Kiitos taas ystävällisille ihmisille, jotka jaksavat lähetellä minulle aina aarteita!

Näistä saattaisi tulla vaikka Marjutin Hey Mambo . Tosin ne kaverilangatkin ovat vielä suurelta osin kerissä, kun Spidey ei ole vieläkään valmis :-(. On taas sata rautaa tulessa ja miljoona projektia kesken. Ja kutoa ja virkatakkin haluaisin monta tusinaa eri työtä ja niitten pitäisi mieluiten olla valmis eilen! Peitto kyllä valmistuu vielä tällä viikolla ja sitten taidan käydä ensin jämälankojen kimppuun. Mutta nyt ensin siivoamaan ja valmistautumaan henkisesti siihen, että tällä viikolla on pakko pestä ikkunat, yäk :-(. Mutta ei tänään vielä, kun on onneksi niin kylmä ilma, ettei ikkunoita voi avata.
Edit: Unohdin ihan kokonaan asian, jonka takia minun ylipäätään piti blogata. Kävin eilen hipelöimässä ensimmäistä kertaa Noron ja Colinetten lankoja. Olin jo päättänyt, että jos liikkeessä on Noron sukkalankoja, ostan yhden kerän, mutta pääsin tyhjin käsin pois. En saanut mitään kallislankavalaistusta eikä varsinkaan Norot käsituntumallakaan saaneet sydäntä hyppimään nopeammin. Kyllähän ne värit ovat kauniita, mutta siinä kaikki. Colinettet olivat ihanan pehmeitä, mutta hinnat niissäkin kyllä sen verran tyrmääviä, ettei niihinkään tullut himo.
Meillä muuten sataa lunta ... en ala kun haluan kevään :-(.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne Norot aina automaattisesti ole ihania. Kureyon ja Silk Garden ovat ainoat, jotka puhuttelevat minua. Kureyon Sock -lankaan on otettu mielestäni kaikkein rumimmat Kureyonin yhdistelmät, joten sen ostaminen on jäänyt minulta. Jospa niihin joskus tottuisi silmä, sillä Norojen neulominen on aina elämys!

Stricker kirjoitti...

Pitää jäädä seuraamaan niitä sukkalankoja, iskeekö ne minuun yhtään. Ja kai minun on joskus ostettava joku muukin Noro, niin tiedän mistä puhun, enkä vaan syytä kalliiksi :-)