maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Mansikat on kypsiä

juu, kyllä niitä ihan kaupastakin saa kasvihuonetavarana, muttei ne maistu vielä miltään, joten piti alkaa omiin mansikkatalkoisiin. Äitienpäiväksi pitää keksiä taas useampi pikkulahja, jonka voi näppärästi lähettää postissa ja kun näin näin näitten ohjeen, päätin että tämä se on tällä kertaa.

Berry Bags
Ohje: täältä
Lanka: jämiä kaikenlaisista puuvillaisista
Koukku: numerolla 3 aloitin, mutta tuli liian pieni minun makuuni, joten tämän tein numerolla 3,5
Näitä on jo tämänmakuisena kaksi valmiina ja uusi maku on tulossa. Kaivelin jämälankojani ja löysin sieltä vielä muitakin makuja. Mukavan nopea malli tehdä ja ihan hyödyllinen ja luontoystävällinenkin. Sen verran muutin mallia, että kun vihreä lanka loppui, vaihdoin punaiseen ja tein yläosan pylväillä ja ketjusilmukkaväleillä, muuten ohjeen mukaan.

Tällä hetkellä nämä marjat ovat tulossa ykkösenä, koska ne pitää saada ensi kuun alkuun mennessä valmiiksi. Muut työt odottavat kiltisti vuoroaan. Onneksi saan edes muutaman gramman Jämäprojektiin ,vaikka aiottua torkkupeittoa en kerkiäkkään tehdä. Epäilen kyllä, etteivät jämälangat olisivat riittäneet alkuunkaan, joten teen sitten peiton myöhemmin ja otan korkkamattomia keriä avuksi. Ompelukonekkin on kaivettu esiin ja olisi tarkoitus viimeinekin saada jonkinlainen tunika väsättyä ja pojalle lisää kirjottuja vaatteita, kun ne ovat niin mieleisiä. Mutta nyt virkkuun pariin ja elokuvaa katsomaan.

1 kommentti:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ai että se hämispeitto oli upea! Meilläkin tykättäisiin, vaikka lapset onkin jo isoja (koululaisia); kelpaisi sohvalle tai sängyn päälle! Makeita olivat kyllä myös mansikat, mutta kyllä Paavo Pesusieni viehätti myös ihan erityisesti.