torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Lahjuksia ja sukkia

Mitenköhän minä olen olut taas niin kiltti, että sain ihanan ison pehmeän paketin täynnä tuliaisia Korialta? Kiitos taas kerran, oli aivan ihania uusia tuttavuuksia!

Spektri Plussaa oli puoli kiloa hurmaavan vihreänä versiona ja kovasti olen miettinyt sille uutta olomuotoa, mutta vielä ei ole lopullinen päätös tehty. Ihanan pehmeältä tuntui tämä lanka ja taisi tälle löytyä joku ohjekkin viimeisestä Novitasta, jonka myös sain samoilta ihanilta ihmisiltä edellisessä kirjeessä.


Tämä lanka olikin vaikeampi selvitettävä, kun en ole Novitan lankoja nähnyt pitkiin aikoihin livenä. Lankakartan kuvasta päättelin sen olevan Cocosta ja sitäkin on puoli kiloa, vaikka aluksi luulinkin sitä olevan vain puolet määrästä, koska lankakartassa lankakerän kooksi ilmoitettiin 50 grammaa. Rupesin kuitenkin pian ihmettelemään, että miten toinen lankakerä voi olla käsituntumalla niin paljon kamalan painavamman tuntuinen ja vaaka kertoi totuuden. Tästä tulee jotain erittäin ihanaa kesäistä ja ohjeita löytyy kivasti uudesta ja edellisistä Novitoista. Poika tosin yrittää omia langan, kun se on niin ihanan kiiltelevää :-). Haluaisi siitä sukat, mutta tämä on minun ihan ikioma lanka.
Sukkiakin tietenkin on syntynyt, kun niitä on useita puikoilla samanaikaisesti. Ihan tuikitavalliset omavärjätystä halpissukkalangasta. Väri taisi olla Dylonin musta nappi ja pohjalanka pinkki. Mukavasti raidoittuivat eivätkä läikittyneet oikeastaan yhtään.
Tässä minun koko tämänastisen sukkaurani kaunein lanka. Opalin tehtaanmyymälästä keväällä ostettu vyyhtilanka, jonka nimesin Kukkakedoksi. Kuva ei oikein anna väreille oikeutta, mutta siinä on tosi harmonisesti yhdistetty vihreää, sinistä, pinkkiä ja kuin kukkasina punaista. Raitakuvio on tosi pitkä. Onneksi tätä lankaa on vielä enemmänkin.
Hullu kun olen, päätin eräänä yönä surffaillessani lähteä mukaan ensimmäiseen MysteryCAL:iini eli virkkausmysteeriin. Ohje löytyy täältä ja Ravelrystä löytyy myös ryhmä mysteerille, josta löytyy ohjetta myös osin kaavionakin. Toinen osa on jo ilmestynyt, mutta en ole kerinnyt vielä sitä aloittamaan. Virkkaus englanniksi ja vielä amerikansellaiseksi oli alussa tosi vaikeaa ja jouduin purkamaan alun vaikka kuinka monta kertaa. Lopulta ymmärsin katsoa tarkkaan Ravelryn ryhmästä kuvia ensimmäisestä osasta ja tajusin, miten vaikeasti olin yrittänyt ajatella. Käytin apuna Marjutin pientä virkkaussanastoa , suuri kiitos siitä. Alun vaikeuksien jälkeen huomasin vielä kämmänneeni sekoittaessani amerikkalaisia ja brittiläisiä virkkaustermejä, mutta sen jälkeen lähti sujumaan ja tein enimmäisen osan yhdessä illassa, tosin puolille öille siinä meni alun takkuilujen takia. Lankana on, niinkuin kuvasta näkyy, ikivanha Kotiväki, ostettu vielä mummonmarkan aikoina.

Puikoilla on edelleen tungosta, varsinkin sukkasellaisilla, kun valmistuneitten sukkien jälkeen piti ehdottomasti saada tekeille edellisen postauksen omavärjätty kirjava kerä. Kivaa jälkeä tulee ja sukat valmistuvat varmaankin tänään jännittävää peliä seuratessa, vaikken olekkaan mikään kova jalkapallofani. Mutta suurkisoja nyt voi katsoa ihan missä lajissa vain :-). Poikakin saa jännätä peliä sen aikaisen ajankohdan takia ja onkin ihan innoissaan, kun pääsi vielä eilen ensimmäistä kertaa ihan oikeisiin jalkapallotreeneihin mukaan. Nyt sitten pitää viikonloppuna mennä etsimään jalkapallotrikoita, kun kaikilla muillakin naperoilla sellaiset oli. Nappulakenkiäkin kuulemma käyttävät ulkona, mutta niitä ei kyllä ostea, ennekuin nähdään, tykkääkö poika treeneistä jatkossakin, varsinkin kun lomien jälkeen vaihtuu tuttu valmentaja toiseen. Minullakin alkoi samalla ihan uusi harrastus, kun kudon treeniajan autossa tai jossain lähellä ulkona.

Huivimysteerejä on alkamassa enmmänkin ja mukana olen aikonut olla aktiivisesti ainakin kahdessa, Knitting Delight -ryhmän Pearled Romance -huivissa, jossa pääsen tutustumaan helmien ihmeelliseen maailmaan ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen vihje tuli tänään ja lanka ja helmet ovat valmiina, puikot pitäisi vielä etsiä. Toisena alkaa ylihuomenna Goddess Knitsin Anniversary Mystery Shawl , johon vielä pitäisi etsiä sopiva lanka. Varastoissa on kyllä niin paljon huiveihinkin sopivia lankoja, ettei etsintä varmaankaan ole kovin vaikeaa. Saa nähdä, kuinka pitkään jaksan olla mukana kaikissa mysteereissä, kun UFOina on jossain nurkassa hylättynä kaksi keskeneräistä vanhaakin mysteerihuivia.

1 kommentti:

Inkeri kirjoitti...

Kiitos vinkistä, että anniversary mystery ... alkaa ihan just. Kävin ilmoittautumassa.