tiistaina, huhtikuuta 12, 2005

Valmistuneita töitä

Olin viikonloppuna ahkera ja sain valmiiksi jopa kaksi keskeneräistä työtä. Välikaneettina on pakko mainita, että tällä hetkellä keskeneräisiä töitä on tasan 2 kappaletta, kesätoppi ja hierontasukka, josta toinen on tekemättä.

Ensin valmistuivat appiukon unisukat ihan perusmallilla. Samana iltana sain vielä Klaralundinkin valmiiksi. Olen paitaan ja sen kokoon aika tyytyväinen, koska oli aika vaikeaa päästä langan ja mallin kanssa tasapainoon. Ensin aloitin isommilla puikoilla M-kokoa, mutta huomasin reilun kerän kudottuani, että leveyttä oli kokoon XXXXL :-(. Sitten pienensin puikkokokoa ja vielä silmukoitakin S-kokoon. Pelkäsin puserosta tulevan liian kapean, mutta valmiina totesin sen olevan kuin nakutettu minulle. Tein vartalokappaleen pyöröpuikoilla ja hihojakin sinne saakka, missä ne yhdistetään vartaloon. Olen kuullut, että jotkut tekevät neuleen vielä niin, että neulovat hihat heti tekovaiheessa vartalokappaleeseen kiinni, jolloin koko neuleeseen ei tule yhtään yhdisteltäviä saumoja!

Ainoa kauneusvirhe on, että hihoista tule sen verran kapeat, että edestä ja takaa ne vetävät alareunasta vähän poikkikuviota ylöspäin. Harmi juttu, koska hihojen leveydestä tuli mielestäni tosi hyvä. Jätin hihansuihin halkiot ja pituudestakin tuli normaali, vaikka oletin niistä tulevan liian lyhyet. Seuraavaan versioon on tehtävä asiaan pieni korjaus.

Hahaa, nyt sainkin idean, miten korjaan asian seuraavassa: lisään loppuvaiheessa harvakseltaan muutaman silmukan! Näin saan sopivan levyiset hihat, mutta kuitenkin vähän enemmän korkeutta yläosaan. Mielenkiintoista on tietenkin taas langan vaihto, mutta nyt minulla on mitat tuosta ensimmäisestä, jota voin käyttää mallina.

Klaralund-malli oli joka tapauksessa kivan yksinkertainen tehdä ja puserosta tulee kuitenkin vähän erilainen kuin tavalliset neuleet. Hihojen ja koko neuleen pituutta muuntelemalla ja mahdollisilla halkioilla saa aina erilaista ilmettä neuleeseen. Tulen aivan varmasti käyttämään mallia jatkossakin.

1 kommentti:

Maikki kirjoitti...

Moi, sinun tekemäsi Klaralund on tosi makee. Olen itsekkin haaveillut mallista, mutta luottokortittomana en ole ohjetta saanut itselleni. Olisiko sinulta mahdollista saada ohjetta ihastuttavaan Klaralundiin?
neulovin terveisin Maikki