maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Väliaikatiedotusta ja blogien lukua

Joululahjat ovat sellaisessa vaiheessa, että puikkojen on pakko suhista päivän tai pari, jotta ensimmäiset lahjat kerkiävät postiin. Kuvia ja kertomusta siis luvassa puolen viikon maissa.

Mari Puolipylväs -blogista kyseli Kultaisen kudinpuikon innoittamana, millaiset blogit viehättävät ja miten blogeja luemme. Minä luin aluksi suomalaisten Neuleblogien kautta, mutta se oli kyllä hankalaa, kun sivut toimivat tosi hitaasti ja lista oli tosi pitkä. Pääsin joka kerta suunnilleen puoleen väliin ja paljon hyviä blogeja jäi lukematta. Blogilistan ilmestyttyä aloin käyttää sitä ja olen systeemiin tyytyväinen. Latasin koneelle viime viikon lopulla myös Feedreaderin, jonka avulla voin listata itselleni myös ulkomaalaisiakin blogeja, jotka sisältävät rss-syötetiedot, mutta se systeemi tuntuu kyllä ainakin vielä huomattavasti hankalammalta kuin Blogilista.

Luen aivan kaikkia listattuja neuleblogeja, jotka olen merkannut itselleni suosikeiksi. Olisikohan yksi tai kaksi blogia, jotka on jaoteltu neuleblogeihin, olleet sellaisia, että olen poistanut ne suosikeistani, koska niissä ei ollutkaan neulomisesta oikeastaan mitään. Jotkut ovat sellaisia suuria suosikkeja, joitten päivitykset on luettava heti, mutta muut luen kiltisti aikajärjestyksessä vanhasta uusimpaan. Ja jos joku uusi neuleblogi listataan Blogilistalle, luen yleensä vanhatkin päivitykset. Muista neuleblogeista saa niin mielettömästi uusia ideoita ja inspiraatiota, että en voi jättää yhtään lukematta :-).

Nautin neuleblogien tyylien erilaisuudesta ja sen tuomasta rikkaudesta. On ihanaa lukea visuaalisesti kauniita blogeja, joissa kuvat ovat kuin suoraan ammattilaisen pöydältä ja joissa tekstit ovat virheetöntä kirjakieltä ja joissa blogin ulkonäköön kiinnitetään paljon huomiota. Mutta ihan yhtä tärkeitä ovat minulle blogit, joissa kuvat otetaan kun keritään, usein kuva tärähtäen ja väärin valoitettuna, tekstiä kirjoitetaan puuronkeiton, vaipanvaihdon, työkiireitten ja muun arkirumban välissä sadan keskeytyksen kanssa, koska niissä on sitä tavallista arkea mukana. Aika on yksinkertaisesti monella kortilla ja jaettava sadan muun asian kanssa, joten bloggaamiseen jäävä aika on vähäistä eikä sitä vähäistä aikaa halua silloin käyttää pelkkiin ulkonäköasioihin. Minulle kaikki neulontablogit ovat mieluisaa luettavaa, vaikka toki siellä on niitä supersuosikkejakin, joitten uusia päivityksiä tuskin malttaa odottaa.

Minä saan muuten avata joulupaketistani tämän. Saattaa olla useammallakin neulojalla tänä vuonna kuusen alla :-).

2 kommenttia:

KirsiÄr kirjoitti...

Mulla on kauhea juueijuuei-ongelma tuon kirjan kanssa. Olen ostosten kanssa vähän tällainen ämpyilijä. Toisaalta: ihanaa kun on suomalainen hyvännäköinen neulekirja. Toisaalta: ihan tuollainen peruskirja. Luultavasti tässä käy niin, että herään vasta kun kirjaa ei enää saa mistään. Nytkin taitaa jo painos olla loppuunmyty. Mikä tarkoittaa siis sitä, että liikkuu hyvin, mutta löytyy kyllä varmaan kaikista kirjakaupoista. Hetken ainakin.

Stricker kirjoitti...

Mulla oli ihan samat ajatukset, varsinkin kun netti on pullollaan ilmaisia (sukka)ohjeita ... mulla on niitä nytkin varmaan printattu niin paljon, etten kerkiä koskaan kaikkia kutoa. Mutta toisaalta mulla ei ole vielä yhtään sukkkakirjaa, se suomalaisuus painaa ja olipahan helppo sanoa lahjatoiveeksi :-). Vielä ainakin viime viikolla löytyi kuulemma useammastakin kaupasta, Neulojan käsikirjaa ei löytynyt kuulemma ainakaan Suomalaisesta. Annoin molempien nimet ja sanoin, että ostakaa kumpi vain.
Mulla on sen SnB:n kanssa vielä enemmän onkkelmia, koska en ole kirjan netistä löytyvistä kuvista ainakaan löytänyt kovin montaa juttua, jonka koskaan tulisin tekemään, vaan enemmän sitä muotihömppää, jota en paljolti harrasta. Mutta jotenkin sekin olisi kiva saada suomeksi, kun kaikilla muillakin se jo on ... jollakin kielellä :-).