perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Mummo kanasensa niitylle ajoi ...

Oikein hyvää pääsiäisenaikaa kaikille tasapuolisesti! En meinannut keritä ollenkaan bloggaamaan ennen reissuun lähtöä, mutta meille tuli tänä aamuna aikainen pakkoherätys, kun nuoriso kävi avoimen ikkunan alla laulamassa jotain ja pyörittämässä sellaista mölypuujuttua, onkohan se joku rälläkkä vai mikä nimeltään. Ei mitään aavistusta, mikä oli ohjelmanumeron nimi, mutta on varmaan jotain outoa katolista perinnettä ja sai kyllä meiltä " zero points" ja pulssin korkealle! Onneksi ei poika herännyt, muuten olisi ollut vähemmän hyvä päivä reissaamiseen ja ravintolassa syömiseen edessä. Mennään näes anoppilaan ja suoraan syömään appiukon kalastusseuralle ihanaa friteerattua karppia, namskis.

Viime päivät ja viikot ovat menneet pääsiäislahjuksia tehdessä. Täkäläisenä tapana on lahjoa varsinkin lapsia pääsiäisenä melkein yhtä paljon kuin jouluna ja miehen suvussa lahjotaan myös aikuisia. Ja lähetin minä pari pientä pakettia omallekkin kotiväelle, kun aloin askartelemaan ja tekemään.


Tässä on sekä pojan (puujänis, jopa osin itse sahattu!), minun (mummon kanaset) että yhteistyössä (styroksin päälle huovutetut munat) tehtyjä pääsiäisjuttuja. Kanoja ja munia on lähtenyt tästä joukosta jo maailmallekin. Anoppilaan kirjoin ja ompelin lisäksi ison satsin pyyhkeitä piristämään remontoitua kylpyhuonetta.


Tämä Jussi-sukkakaksikko lähti myös Itä-Suomeen lämmittämään jalkoja, jos siellä ei ole vielä ihan niin lämmintä kuin täällä.



Palmikkosukat

Malli: Lea LA375 sukkaekstra

Lanka: Jussi

Puikot: 3

Koko: 39

Niinkuin jo itselleni lupasi, yritän kutoa joka kuukausi myös vaikeampia sukkia. Nämä aloitin jo tammikuussa, mutta en halunnut kutoa näitä valmiiksi hamsterikuukauden aikana, vaan halusin silloin kutoa pelkkiä hamsterijuttuja. Malli oli oikein kiva, alkuperäisessä mallissa varsi oli kahden mallikerran mittainen, mutta minusta tällä langalla riitti yksikin. Päätin alkaa kutomaan enemmänkin noista sukkalehdistä, kun minulla niitä on jo aikamoinen pino.

Kertutkin ovat jo valmiit, mutta päättelemättä ja mytyssä odottamassa jälkikäsittelyä. Uutena puikoilla on kevätpipo Cousteau-mallilla ja mulle sukat Fortissiman hevoskastanja-langalla Jaymalkers-mallilla. Ne pääsevät mukaan reissuunkin, tosin en valitettavasti voi kutoa autossa, koska poika on voinut pari kertaa viime aikoina pahoin, joten on parasta olla pussien ja pyyhkeitten kanssa vieressä, ettei taas mene koko vaatekerta pesuun ja suunnitelmat uusiksi.

Muistakaa syödä paljon suklaata, ettette pääse laihtumaan :-)! Toivottavasti sää suosii teitäkin ja pääsette mukaville kävely- ja pyörälenkeille! Ensi viikolla onkin tarhasta lomaa, joten meillä toivotaan kauniin sään jatkuvan, että päästään vähän liikenteeseenkin. Nyt kiireesti pakkaamaan!

P.S. Sorry tekniset ongelmat rivivälien ja tekstin koon kanssa ... mä en oikein vielä ole päässyt sinuiksi tämän uuden Bloggerin kanssa ja se vähän kettuilee mulle välillä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja sukkia! Oikein erityisen kauniit nuo vihreät!
Lahjoja pääsiäisenä? Onneksi ei täällä, kun vielä on budjetti sekaisin joulustakin ;) ja tulevan joulun lahjat jo puikoilla...

Stricker kirjoitti...

hannaliini: kiitos kehuista! Juu, täällä lahjotaan oikein kunnolla pääsiäisenäkin, kai se on markkinoijien keksintöä. Mäkin tein kaiken itse, joten ei niistä mitään kovin kalliita tullut ja aika pieniä juttuja laitoin muutenkin, kun ei aika enempään riittänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Ehkä tuo kevät on saanut värinkaipuun aikaan.
Tuon olivia-topin kanssa opin ainakin että tästä lähin katson tiheyden ja mittaan oman kokoni!

Kauniita sukkia sinulla, vihreät ovat myös minun makuuni. Hyvää vappua sinne!