perjantaina, maaliskuuta 21, 2008

Pääsiäistouhuja

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti! Meillä on erittäin niukasti koristeltu koti, mutta vähän sitä nyt on joka vuosi laitettava. Kuvassa minun tämänvuotisia kanojani (viime vuonna virkkasin), joita tein yhteensä melkein 30 kappaletta. Suurin osa lähti lentämään eri puolille maailmaa. Tosi simppeli juttu ja juuri sopiva pikkulahjaksi. Munakortti ja oksassa roikkuva värjätty muna pikkumiehen käsialaa, samoin höyhenkoristelut oksissa. Ulkona on lunta eikä ollenkaan keväistä.

Tämä aamu aloitettiin tällaisella puuhastelulla ja ihan kauniita munia tulikin ... ja maistuivatkin hyvälle, kun ostin vihdoin kotiin suunnilleen sadannen koneen eli munankeittimen. Ei tarvitse enää miettiä, kuinka monta minuuttia kenenkin munia pitää keittää :-).
Iltapäivällä sitten keittiössä keitettiin tällaisia "makkaroita" :-). Vihdoinkin todella järkevä käyttötarkoitus minun niin kovasti inhoamilleni sukkahousuille. Ranskalaisten sukkainsinöörien vihonviimeisin keksintö kiduttamaan naisparkoja! Jatkoa seuraa.
Valmistunut on sukkapari Secret Shell-kuviolla.
Secret Shell
Malli: Wollhuhnin Secret Shell
Lanka: Onlinen sukkalanka luonnonvalkoisena, jossa sinisiä pilkkuja
Puikot: 2,5 ruusupuut, jotka vihdoinkin ovat alkaneet tuntua sellaisilta, että niillä voi kutoa kunnolla
Mukava ja näyttävä malli, joka lähti täyttämään anopin sukkalaatikkoa pääsiäislahjan muodossa.
Pahanlaatuinen startitis vaivaa edelleen ja kun eilen sain isoooooooon paketin ystävällisiltä "lankadiilereiltäni" :-), oli pakko aloittaa heti uusi neule eli kuvan oikeanpuoleinen ihanuus. Mambo on minulle uusi tuttavuus, enkä oikein vielä tiedä, mitä siitä sanoisin. Ihanan muhkeaa ja pehmeää lanka on, mutta minun käsialallani siitä tulee jotenkin aika tiukan tuntuista jälkeä, jota on hidas ja vaikea kutoa. Valitettavasti varastoista ei löytynyt metallisia riittävän paksuja sukkapuikkoja, koska voisin kuvitella metallisten kanssa onnistuvan helpommin. Vasemmanpuoleinen työ on erittäin ajoissa aloitettu työ tulevan juhlapäiväsuman taltuttamiseksi. Äitienpäivän lisäksi tulossa on ainakin 3 synttärit, joten tekemistä riittää. Ideoimista aloittelin eilen yöllä ja päätin kerrankin olla ajoissa, joten ei muuta kun ohjeen etsintään ja aloittamaan. Ohuen langan virkkaaminen tuntuu yllättävän kivalta pitkästä aikaa.

1 kommentti:

villanne kirjoitti...

Kauniit sukat!
Hyvää pääsiäistä!