tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Pieniä edistymisiä

No onnistui viimeinkin! Varmaan viisi kertaa olen yrittänyt laittaa kuvia, mutta Bloggerilla oli taas joku Kausi eikä onnistunut.



Tässä ensin kuva takin alusta. Valmiina ovat molemmat etukappaleet ja takakappaleesta vajaat kymmenen senttiä. Tosi hitaasti valmistuu, kun me olemme katsoneet miehen kanssa joka ilta valkokankaalta elokuvia, ja pimeässä kutominen on vähän hitaampaa. Ja kun on ollut vielä niin kamalan jännittäviä elokuvia, ettei ole edes muistanut kutoa :-). Last Samurai varsinkin oli tositositosi hyvä, Batman Begins suuri positiivinen yllätys ja eilinen Final Cut myös oikein mainiota ajanvietettä.



Kaksi paria lastensukkia. Broadripple-kuvioiset olettekin jo nähneet keskeneräisinä. Niistä tuli kokoa 31-32 ja lankanahan on Kool Aidilla värjätty Nalle. Siniset sukat ovat Fortissimaa ja kokoa 21-22. Nämä olivat sitten oletettavasti ainakin hetkeen viimeiset lastensukat ja alan kutomaan taas itselleni kivoja keväisiä sukkia.



Ja nämäkin ihanuudet sitten suvaitsivat saapua. Ja suuri yllätys oli, ettei mukana ollut laskua tullin käsittelymaksuista, vaikka sitä pelkäsinkin. Hyvä näin! Puikot ovat vähän karheampia kuin normaalit bambuiset, mutta karkeus häviää kutoessa selvästi. Puikkojen välissä oleva pehmeä letku on mukava juttu, mutta vähän kyllä mietityttää, miten liitokset kestävät, tosin voihan niitä sitten korjaillakkin. No, minulla on kyllä tuossa niin iso läjä puikkoja, että siitä riittää vaikka joku särkymäänkin :-). Tilasin sekä 80- että 100-senttisenä puikkosarjat ja vielä sukkapuikkosarjankin.

Räkätauti vaivaa edelleenkin, on tosi sitkeää laatua, mutta eiköhän tästä vielä toivuta. Kunto on kyllä päässyt rapistumaan ihan onnettomaksi sairastamisen aikana ja pienikin tekeminen pistää hengästyttämään. Onneksi pääsee jo edes vähän ulos tankkaamaan raitista ilmaa, ettei pieni mies hypi aivan seinille :-). Kovin keväistä ei kyllä vielä ole kevään virallisesta aloituksesta huolimatta, mutta onneksi ei nyt luntakaan sada!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saiko noita tilattua ihan noin vaan, vai pitääkö ne huutaa ebay:lta?
nimimerkillä: ostoa suunnitteleva

Mari kirjoitti...

Sissus, mikä määrä puikkoja! Itse olen siirtynyt käyttämään pyöröpuikkoja lähes pelkästään, jos vain sopivan kokoiset kotoa löytyy. (magic loop -tekniikalla)
- vaan en mä nyt juuri ennen muuttoa mitään tilaile...mistään.

Stricker kirjoitti...

Topperi: kyllä ne pitää huutaa ebaylta, myyjän nimi on joycesupershop. Jotkut suomalaiset neulojat vissiin ovat tilanneet kimpassakin, kannattaa avata suunsa tapaamisissa :-).

Mari: Mäkin käytän pelkästään pyöröjä ja sukkapuikkoja, magic loop:ia en ole vielä opetellut. Ja kokoja löytyy nyt todellakin riittävästi :-). Kyllä niitä saa muutonkin jälkeen tilattua :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana läjä puikkoja ja mun suosikkeja noi bambut ja pyöröt!