keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2005

Ylösalaisin helteessä

No nyt ollaan taas aika lailla kunnossa - tosin häntäluu vaivaa edelleenkin eikä tykkää yhtään pyöräilystä ja vasen käsivarsi on kipeänä eilisestä rokotuksesta, kyllä osaa tuo Tetanus-rokotus aina pakottaakin :-( - ja intoa täynnä, varsinkin kutomisen suhteen. Mutta kyllä tässä on sairastettukin, kun jo pari kuukautta vaivanneeseen häntäluukipuun annettu akupunktiohoito aiheutti tosi kovan oireitten pahenemisreaktion (lue: pääsin tuskin kävelemään), samaan sysyyn iski mahatauti ja lopuksi sain vielä megamigreenin. Muu perhe säilyi ihme kyllä mahataudilta ihan lieviä oireita huolimatta. Ei voi kuin todeta, ettei vanhuus tule yksin vaan koko ajan jostain kolottaa tai kivistää :-).

Oli kyllä tosi outoa, kun ei voinut eikä halunnut edes kutoakkaan ja vajaan viikon tauon jälkeen ei meinannut päästä ollenkaan uudestaan vauhtiin. Nyt kyllä puikot kilisevät ja valmistakin syntyy. Ullan ylösalaisinneule oli kiva juttu, tosin minun lankavalintani oli mallitilkusta huolimatta vähän vaikea. Olin jo kerinnyt tehdä vartalo-osaakin melkein puoliväliin kun aloin mittaamaan tekelettä ja totesin, että siitä tulee auttamatta aivan liian leveä. Minä en kyllä voi tajuta, miten mun mallitilkut menevät aina ihan pieleen, vaikka kuinka teen kaiken mukamas oikein kaiken taiteen sääntöjen mukaan?!?

No, ei auttanut kuin purkaa hihoihin saakka ja kavennella reilusti ja toivoa, että puserosta tulisi kuitenkin käyttökelpoinen. Olin jo melko varma, että joutuisin etsimään neuleelle uuden käyttäjän, mutta ihme kyllä siitä tuli ihan kiva. Ei se mikään vartalonmyötäinen ole, mutta oikein mukava ja vilpoisa kesäneule. Tänään pääsin jopa sitä testaamaan tummanruskeitten 7/8-housujen ja oliivinväristen Gabor-sandaalien kanssa ja kiva asu oli. Aion joka tapauksessa tehdä samalla perusmallilla vielä useampiakin puseroita.


Ullan ylösalaisinneule valmiina. Posted by Hello

Mustersocken Knitalongin Baltikum-sukat ovat siinä vaiheessa että ensimmäisessä pääsen kohta kantapäähommiin. Outo hapsutoppikin on editynyt muutaman sentin. Aloitin vielä lisäksi oikein kesäiset sneakersukat itselleni ja ne saan varmaan vielä tämän kuun valmistuneisiin.

Toppimania vaivaa vieläkin kovasti ja kaivelin kätköistä pari kerää Kotiväki-lankaa, johon etsin vieläkin sopivaa ohjetta. Vielä en ole löytänyt mitään, joka sopisi suurimmitta muutoksitta ja laskutoimituksitta, mutta eiköhän tässä vielä jotain löydy. Täällä
olisi mieletön virkkauslankatarjous, josta en taida päästä ohitse tilaamatta. Tekisi mieli tehdä joku kiva toppi ja kesäreppu. Tosin dieetillähän tässä ollaan vieläkin sekä lankojen että omien kilojen kanssa, mutta onhan tuota tulostakin jo jonkin verran syntynyt.

Pikkumiehen pahin uhmavaihe on vähän lieventynyt, tosin kyllä vielä joka päivä seinät raikaa pojan alkaessa kiljumisen :-(. Onneksi on jo vähän paremmalla tuulella. Poika on ollut aivan innoissaan helteessä pulikoimassa parevekkeen kahluualtaassa ja se onkin ollut vajaan 40 asteen lämpötiloissa juuri sopiva paikka.

Mies osti itselleen uuden lelun eli navin autoon ja viikonloppuna olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa sitä testaamaan. Se tuli kyllä tarpeeseen, kun täällä uudella asuinalueella ei todellakaan tunneta vielä joka kolkkaa ja ollaan siten jokaviikonloppuisilla kirppisreissuilla aina kartan ja varsinkin ei niin loistavan kartanlukijan varassa :-O. Jospa minäkin uskaltautuisin kohtapuoliin auton rattiin. Mutta toisaalta parempi pelkääjän paikalla ja navin ohjatessa, niin saa rauhassa kutoa :-).

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Täällä myös eräs, jonka mallitilkut valehtelevat! Jotenkin en osaa isossa kappaleessa sitten pitääkään yllä mallitilkun tiheyttä.

Pusero on oikein kesäinen. Hauskasti tulee mieleen ruohikko tuosta pinnasta!

Kati E kirjoitti...

Iiks, akupunktiota. :S Minä ja neulat, oli ne sitten akupunktioneuloja tai verikoeneuloja, emme sovi samaan tilaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sillä TOMTOMilla eli navilla on mahtava kruisailla. Kertoo kauniisti, että nyt sinne ja tänne. Meillä on ollut sekä tuo TOMTOM että HP:n ipaq ja molemmat ovat vieneet sinne minne on haluttu. Hauskoja ajeluita!

Stricker kirjoitti...

Minna: On kyllä rasittavaa tuollainen pelleily mallitilkkujen kanssa, kun niitä muutenkin ei niin kovin mielellään tee :-(. Täytyy varmaan alkaa taas boikotoimaan niitten tekoa ja arvailla kokoja niinkuin ennenkin.

Kati e: ei se akupunktio mitään kamala ole, vaikka en minäään niitä neuloja rakasta. Ja lekuri arveli, että mulla varmaan se auttaakin aika hyvin, koska alkupahennuskin oli aika raju :-). Ehdottomasti vähemmän akupunktio vaivaa kuin häntäluu kipeänä!

Ja navia ei olla vielä testattu, mutta nyt viikonloppuna aiotaan käydä katsomassa uusia vieraita kirppareita.