perjantaina, lokakuuta 21, 2005

Sukkalankaa

Vihdoinkin voin esitellä parin viimeisen nettiostoskierroksen omaan tarkoitukseeni ostamat langat. Suurin osa lähti maailmalle erilaisten vaihtojen tuloksena, mutta kyllä minä tietenkin itsellenikin jotain olen ostanut.

 


Vasemmalla ylhäällä Opalin kartiolankaa yllärinä, josta pyysin vain pientä kartiota ja mielellään raidoittuvaa. Tosi kiva lanka tuli! Seuraavana luonnonvalkoista sukkalankaa, jonka aion värjätä itse, mutta en ole vielä päättänyt, millä väreillä. Vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä pääsiäismunavärit ja Kool Aid. Kaksi seuraavaa kerää ovat Opalin yksivärisiä sukkalankoja. Alarivissä on Opalin yllätyssukkalankatarjous poistettavista malleista, Lollipop nimeltään ja Regian uusi Canadian Color.

Nyt minä vaan sitten odotan malttamattomana kahta vaihtopakettia. Ihan on kuin joulua odottelisi ja paketin sisältö varmasti mieluisampi kuin monena jouluna on ollut :-).

Kutomiset edistyvät hitaasti mutta varmasti. Roguessa lähestytään huppua ja jotenkin mietityttää alkaa tehdä sitä :-o. Monella neulojalla on tuntunut olevan ongelmia siinä vaiheessa. Suurimmat ongelmat tulevat kyllä varmaankin olemaan vetoketjun kiinnittämisessä, sitä vaihetta hirvittelen jo nyt. Miehen toinen kynsikäs on kohta sormivaiheessa ja edelleen olen sitä mieltä, että kyniskkäitä ja pipojakin on kiva tehdä. Taidankin pistää sukkatehtaan viereen kynsikäs- ja pipotehtaatkin joulupaketteja ajatellen. Posted by Picasa

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko kertoa miten villalankaa on kätevintä värjätä? Olisin kiinnostunut kokeilemaan liukuvärjäystä, siis että saisin "levottoman" värisen kirjavan lankavyyhdin. Heitä meiliä kun ehdit eve.mantu@yle.fi