perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Kiitos ja pyöröpuikot järjestykseen

Kiitos kaikille runsaista kehuista ... ihan punastun moisesta kehumäärästä :-)! Kommentteja oli mieletön määrä!

Työtä Bobissa todellakin oli, mutta kyllä se kannatti. Melkein kuukausi meni ja joka päivä ten 2-3 tuntia. Välillä meinasi mennä hermo ja ukko lentää ikkunasta pihalle, mutta sitten purin hammasta ja jatkoin. Mies toimi makutuomarina ja kriitikkona ja auttoi muutamissa teknisissä muutoksissa. Alkuperäisessä ohjeessa kypärän lippa oli kovetettu liimalla, mutta se idea ei meitä miellyttänyt, ja tein siitä kaksinkertaisen ja laitoin jäätelöpakkauksesta muovisen kovikkeen sisälle. Työkaluissa tehtiin eniten omaa muotoilua ja siihen miehen insinööri- ja muut käsityöläistaidot olivat hyvään tarpeeseen. Niistä tehtiin kestävämpia ja nyt poika leikkii niilläkin aivan onnessaan. Työkaluja oli muuten tosi kiva tehtä! Mietittiin kiinnittää ne ensin ukkoon, mutta todettiin sitten, että siitä tulee vain itkua ja hammasten kiristystä, kun poika haluaa kuitenkin ne irti.

Kitin ostin jo kuukausia sitten täältä , mutta sitä ei ole enää pitkiin aikoihin näkynyt siellä, kun tuntuivat muuttaneen lelukittejä muutenkin.

Kehittelin muuten vanhasta asiakirjamapista pyöröpuikoille säilytyspaikan. Minulla on niitä, siis pyöröpuikkoja :-), tosi paljon ja mapin taskut riittävät juuri niin, että joka koolle on omansa. Vain ihan isoimmille joutuu laittamaan kokonaiset ja puolikkaat samaan. Ja hyvin toimii. Olin aikonut tehdä sellaisen henkariin kiinnitettävän systeemin, mutta minun ongelmani oli se, ettei oikein ole paikkaa sille. Tuon mapin saan kätevästi neulontakorini viereen ja puikot löytyvät sieltä hyvin.

Nyt pitäisi vihdoin jaksaa penkoa olympialaistyötä varten langat, puikot sun muut tilpehöörit ja tehdä se mallitilkkukin. Olen kyllä auttamattomasti myöhässä ja vieläkin vähän puolikuntoinen, kun toissa yönä iski vatsatauti, yäk :-(. Jaksoin eilen kutoa vasta illalla enkä silloinkaan enää paljoa, Koko kroppa oli kuin hakattu ja särki joka paikkaa. No, onneksi tämä tuntuu olevan myös nopeata sorttia ja on jo menossa pois.

Samos-toppi on kädenteiden korkeudella ja ranteenlämmittimistä on ensimmäinen puolessa välissä. Toivottavasti saan olympialaistyön ajoissa valmiiksi, jotta kerkiän saamaan nämä kaksi keskeneräistä vielä tämän hamsterikuukauden aikana valmiiksi. Viikonloppuna ollaan ex tempore -reissussa, joten ei tule paljoa kudottua. Toivotan kaikille olympia- ja hamsterikisakumppaneille hyviä neulomisia ja nopeita puikkoja viikonlopuksi!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnistuin löytämään "sattumalta" Puuha-Peten antamastasi osoitteesta

Tässä linkki Puuha-Pete pakettiin

http://www.awesomeewe.com/519.htm

T: Minna