tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Lahjuksia

Lahjuksia lupasin näyttää ja tässä niitä tulee.

Ensimmäisenä minun lahjoittamani kettuhuivi. Ohjeen löysin täältä ja käytin lankana Brazilian Lungoa kolme kerää. Kettu sai mieleisen kodin ja pääsee kuulemma käyttöönkin :-). Aion tehdä vielä itsellenikin samalla mallilla kettupuuhkan.




Minäkin olin ilmeisesti ollut aika kiltti, kun sain paljon mieluisia lahjoja. Eniten käsitöihin liittyviä olivat omat kirjatoivomukseni Koukussa ja kakkososa Nicky Epsteinin reunakirjoista. Ykkösosan ostin itse joskus syksyllä Ranskan Amazonista. Kaikki kolme kirjaa ovat loistavia perusteoksia ja olen kaikkiin oikein tyytyväinen. Appivanhemmilta sain koruja ja vaatetta ja kaikista mieluisin oli Trachten-tyyppinen vihreä puuvillasekoiteneule. Kuvan kolme sukkalankalankakerää ostin tänään itselleni myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi, kun maksoivat 2 euroa kerä ... ja näin ostin heti uutta lankaa, vaikka aioin olla ostamatta, mutta tuolla hinnalla ei voinut jättää ostamatta!
Jatkan myöhemmin muilla valmistuneilla töillä ja tilastoilla.

Ei kommentteja: