perjantaina, heinäkuuta 29, 2005

Kesäisiä koruja

Sainpas eilen viimein loputkin korut valmiiksi ja kuvattua, joten tässä vielä niittenkin esittelyä. Sarjassa edelleenkin kesäisiä perusjuttuja. Ideoita on pää täynnä, mutta sen verran hidasta tuo Fimon kanssa touhuilu on, ettei kaikkea kerkiä millään toteuttamaan.


Vasemmanpuoleinen setti äidille ja oikeanpuoleinen minulle. Ihan perusväristä ja -muotoista kamaa. Posted by Picasa


Vihreä setti lahjaksi tädille, jolla ei ole korvissa reikiä. Värit ovat vähän haaleat kuvissa, keltainen ja oranssi näkyvät paremmin oikeasti. Posted by Picasa


Pyöreä ketju lahjaksi ja korvikset minulle. Korviksista tuli aika kivat ja niitä tulen aivan varmasti käyttämään. Ovat samaa väriä kuin seuraava setti eli niitä voi hyvin yhdistellä. Posted by Picasa


Ovaalisetti minulle. Muoto syntyi ihan sattumalta ja siitä tuli aika kiva, vaikka ei noista helmistä kyllä millään saa samankoisia ja -muotoisia :-). Posted by Picasa

Kutomisrintamalla on vähän veren makua suussa, kun haluaisin välttämättä saada heinäkuun grammoihin lisäystä :-). Taitaa niitä tullakin, kun ainakin se outo pörröhuivi on niin nopeaa tehdä, ettäs e valmistuu varmaan tänään. Ja ehkä joku muukin työ valmistuu vielä viikonloppuna.

Olenkos minä muuten hehkuttanut jo riittävästi, että meillä alkaa tänään LOMA! Kyllä on ihanaa ja ansaittua. Tämä vuosi on ollut aika rankka ja paljon on tapahtunut. Nyt kun vielä saisin vanhan ja väsyneen kroppanikin johonkin kuntoon, olisi iloinen. Ja kunnon laiharin aloitan lomien jälkeen ... lupaan ja vannon :-).

torstaina, heinäkuuta 28, 2005

Kerrankin oikein tyytyväinen

Nyt on sitten toppi silitetty ja punnittu ja julistettu lopullisesti valmiiksi! Ja olen siihen oikein tyytyväinen. Lanka loppui suunnilleen puoli metriä ennen valmistumista, mutta löysin varastoista yhden vaaleansinisen puuvillalangan, jolla tein loput sentit toisesta olkaimesta ja jolla kiinnittelin olkaimet. Toppi on oikein sopiva ja istuva ja sen verran paksu, että sitä voi pitää ilman liivejäkin halutessaan. Kiva kesävaate siitä tuli ja varmasti tulee pidettyä!


Malli: Verena-lehden virkkausextra 2/05, malli 9 pidennettynä.
Koko: 36/38.
Lanka: 250g Anchor Magicline nr7 kiwigrün.
Virkkuukoukku: 3. Posted by Picasa

Olen myös pari päivää askarrellut taas Fimosta koruja tuliaisiksi lomalle, ja anopin tilaama setti tulikin jo valmiiksi. Hän halusi lyhyen ketjun, jota voi pitää paitapuseron kanssa ja korvakorut. Jämähelmistä tein vielä rannekorunkin. Muitakin koruja sain eilen melkein valmiiksi, mutta kuvia en kerinnyt vielä ottaa.


Fimosetti farkkujen ja paitapuseron kanssa käytettäväksi. Väri on hieman tummempi oikeasti ja korviksia ei tietenkään käytetä kaulaketjussa kiinni :-). Posted by Picasa

Keskeneräisiä töitä on edelleen ... raks raks raks yrittää laskea epätoivoisesti raks raks raks ... kokonaista 6 kpl, enkä tiedä, saanko mitään valmiiksi ennen kuun loppua ja loman alkua. Uutena aloitin siitä oudosta UFO-topista vapautuneesta pörrölangasta kaulaliinan, joka edistyykin nopeasti ja siitä taitaa tullakin ihan ok juttu.

Yritän keritä vielä ilmoittautua ennen lomille lähtöä, mutta katsotaan miten käy. Minun piti kerrankin aloittaa pakkailut ajoissa ja tehdä valmisteluja rauhassa, mutta niin siinä taitaa taas käydä, että pakkaan viime tingassa yötä myöten ja kiroan taas sadannen kerran, että miksi ihmeessä en osaa tehdä sitä hommaa ajoissa :-).

Edit: Hui, kymppitonni menee ihan just rikki! Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille! Hmm, ehkä minäkin keksin vielä lomien jälkeen jonkun kivan yllärin jollekin onnekkaalle lukijalle.

tiistaina, heinäkuuta 26, 2005

Kirjaesittely ja shoppailua

Loppuviikosta saapui se sitten jo mainostamani ihanuus, josta löytyy tosi kivoja ideoita kodin koristeeksi ja pikkulahjoiksi.


Täältä löytyy vaikka mitä ihanuuksia kaikilla mahdollisilla tyyleillä.  Posted by Picasa

Monenlaisten kuviopannulappujen lisäksi löytyy myös monenlaisia pintaneuleita, erilaisia palmikoita ja tietenkin monenlaisia kirjoneuleita. On inkatyyliä, arantyyliä ja vaikka mitä muuta. Pannulapuissa on käytetty sekä virkkausta että neulomista.


Olisko tarpeeksi kesäistä keittiöön :-)? Posted by Picasa

Ennen kirjan ostoa yritin selvittää, mikä pannulappukirjoista olisi paras yleisteos ja sain tästä kirjasta hurjasti kehuja, joten se se oli ostettava. Loman jälkeen alkaa sitten pannulapputehtailu ja joululahjasuunnitelmatkin menivät aivan uusiksi :-). Kaiken kaikkiaan hyvä ostos!

Magicline-toppi on melkein valmis, vaikka jouduinkin purkamaan lähes kolmasosan, kun totesin, ettei lanka riitä :-(. Laskin ihan hullusti, että kaksi kerää lankaa on 200g ja kun huomasin virheeni ja sen seikan, että tarvitsen loppuun 150g lankaa, oli pakko purkaa. Migreenihuuruissa tuollaisiakin virheitä voi syntyä, oli meinaan ennätykselliset kaksi päivää viime viikolla mikkihiiri kylässä, auts :-(. Vielä olkaimet valmiiksi ja langanpäät päätellyksi, niin sitten toppi on valmis. Ja voin kertoa jo nyt, että olen oikein tyytyväinen toppiin.

Muihin töihin ei ole tullut mainittavaa edistystä ja aloitin tietenkin vielä yhdet sneakersukatkin. Se outo pörrötoppi, jonka aloitin jo aikaa sitten, joutui sen pörrölangan osalta myös purkutuomiolle. Mitäköhän minulla on siinäkin ollut taas ajatuksena, koska eihän sellaista voisi pitää??? Nyt topista tulee siis ihan tavallinen ja pörrölanka menee jonkun paksun mustan langan kaveriksi huiviksi. Tosin kyllä mietin, tuleeko sitäkään pidettyä, mutta kokeilen nyt ainakin, miltä jälki näyttää.

Olin eilen pienen miehen kanssa alennusmyynnin aloituksessa. Lähdettiin ex tempore, kun pieni mies oli nukkunut taas mielettömän huonosti, koko muu perhe tietenkin myös siinä sivussa valveilla, ja herännyt kukonlaulun aikaan, joten ajattelin meidän tarvitsevan äksöniä. Se olikin kannattava reissu! Heti toisessa liikkeessä, nimittäin täällä ja vielä varastomyymäläsellaisessa, oli mahtavia tarjouksia ja oltiin juuri ovien avauduttua tunkemassa sinne. Kaikki yläosat 3 erkkiä, kaikki housut 5 erkkiä, alusvaatteet ja bikinit kaikki osat 1 erkki yms. Ja kaiken kruununa: kaikki naisten takit ja bleiserit 10 erkkiä! Ja minähän sitten vähän ostin :-). Kokonaista 4 takkia tuli mukaan!

Kaiken huippuna takkirivistön vieressä oli nahkatakkeja, joissa oli hurjan paljon korkempia hintoja, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla, josko sieltä sopisi joku. Ja heti löytyi aivan ihana tummanruskea pusakkamallinen lyhyt takki, joka istui kuin valettu. Menin sitten rohkeasti kysymään myyjältä, josko sekin olisi niitä tarjoustakkeja ja sain myöntävän vastauksen. Kassalla kyllä myyjä nikotteli pahasti ja sanoi, etteivät nahkatakit kuulu tietenkään tarjoukseen, mutta selitin saaneeni tietyltä myyjältä toisen vastauksen ja niinpä kassantäti vähän soitteli ja minä sain takin pilkkahintaan :-). Muut takit ovat myös aivan ihania, beige farkkutakki ja oliivinvärinen ja musta mikrokangastakki, joissa on miljoona taskua ja jotka ovat Keski-Euroopan syksyyn ja talveen erinomaisia. Oliivi tulee parempaan käyttöön ja musta arkisemmaksi. Laskin alkuperäisistä hinnoista, että olisin joutunut pulittamaan takeista reilusti yli 500 erkkiä, ja nyt maksoin 40 erkkiä! Pari pikkujuttua vielä ostin, mutta ne kyllä kalpenivat noitten megalöytöjen rinnalla.

Sunnuntaina tehtiin muuten reissu tänne ja kivaa oli. Pieni mies oli aivan innoissaan eläimistä ja kertoo vieläkin vauvaelefantista juttuja :-). Se olikin kyllä aivan ihana, kylttien mukaan kesäkuun alussa syntynyt.

Seuraava postaus taitaakin sitten olla viimeinen ennen lomia ja silloin saan toivottavasti esitellä myös ainakin yhden valmiin työn. Minulla on jo hirveä miettiminen päällä, mitä kaikkea otan kutomismielessä lomalle mukaan. Todennäköisesti otan mukaan useamman kerän sukkalankoja ja ehkä jo aloitetun virkatun repun ja langat vielä toiseen. Ja saahan sitä lankaa sitten Suomesta ostettuakin, sehän on yksi matkan päätarkoituskin :-)! Nyt voisitte lopettaa hiljalleen sen tarjouslankojen hamstraamisen ja jättää minullekin vähän hyllyihin. Samosta varsinkin olisi saatava siihen Rogueen.

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005

Vaiheessa

Mitään uutta ei ole valmistunut, joten on näytettävä keskeneräisiä töitä, joita riittääkin aika paljon. Aloitin toissailtana pinkkipohjaisesta virkkauslangasta topin ja sain sitä noin kolmanneksen valmiiksikin, mutta totesin eilen aamulla, ettei se ollutkaan hyvä ja oli vielä niin läpinäkyväkin, että siellä olisi aina pidettävä jotain toista toppia alla, joten purin koko hökötyksen :-(. Aloitin sitten vihreäsävyisestä langasta toista mallia ja siitä tuntuukin tulevan ihana mukava. Virkkaus vaan rasittaa sen verran eri tavalla kättä, että en voinut illalla virkata kovin kauaa. Mies olikin siitä oikein iloinen, kun vaimon käsi vapautui kerrankin hieronnalle :-).


Topintekele Anchorin Magicline-langasta ja Verenan virkkausliitteen ohjetta pidentämällä. Kun ei ole enää sitä pyykkilautavatsaa, on pakko tehdä vähän pitempi ... enkä minä kyllä muutenkaan näyttele napaani jukisesti oieki muualla kuin uimarannalla. Posted by Picasa

Poncohuuma ei jätä minua vieläkään rauhaa, vaikka yksi poncho jo on kaapissa odottamassa viileneviä kelejä.


Ponchontekele FifiII:sta, lankana kirppislöytö kartiolla, joka on iiiiiihanan pehmeää. Posted by Picasa

Muita keskeneräisiä ovat edelleen Baltikum-sukka, joka ei ole edennyt riviäkään, hiekkalaatikkotoppi, joka ei myöskään ole edistynyt ja juuri aloitettu OSW2, joka on niin alussa, ettei sitä kannata kuvata. Väriltään vaaleansininen ja lanka taas kartion jämä kirpputorilta.

Ja hain juuri vintiltä vielä sukkalankaa, josta teen - yllätys yllätys - taas lyhyet kesäsukat, jotka nekin menevät lahjaksi. Mies tilasi minulle eilen myös aivan ihanan kirjan, josta alan tehtailemaan myös kaikkea kivaa, mutta siitä enemmän, kun kirja saapuu. Takaan kuitenkin, että moni muukin käsityöläinen tulee ihastumaan kirjan ohjeisiin :-).

maanantaina, heinäkuuta 18, 2005

Toppia ja sukkaa

Kyllä on tosi tylsää, kun en saa mitään muuta aikaiseksi kuin lyhyitä sukkia ja toppeja, mutta ei näillä keleillä paljon muuta tarvitse ... tosin sukkiakaan ei kyllä tule paljoa käytettyä. Uusia töitä on tullut taas aloiteltua aivan villinä, toinen OSK ja virkattu toppi Magiclinesta, vaikka keskeneräisiäkin olisi vaikka kuinka. Huomaan nyt kesällä olevani tosi levoton kutoja. Yhden ja saman työn kutominen ei kiinnosta, joten on pakko olla erilaisia töitä kesken, että edes jonkin verran tulee kulutettua lankavarastoja.

Innostuin viime viikolla lopullisesti Roguestakin ja niinhän siinä kävi, että myös minä ostin ohjeen. Nyt etsin sitten kuumeisesti jotain vähän tavallista ohuempaa lankaa, koska näillä leveysasteilla ei todellakaan tarvitse edes talvella mitään kamalan paksuja neuleita. Taidan ostaa Suomesta Samos-lankaa ja kokeilla sillä, mutta sormia kutkuttele ostaa myös ebaysta jotain itse-kerittyä lankaa ja kokeilla sellaista myös toisena. Hullu olen kyllä, kun tällaisia suunnittelen, kun en meinaa lyhyistäkään lontoonkielisistä ohjeista päästä perille!

Sitten kuvia valmiista töistä.

Sneakersukat Lana Grossan puuvillalangasta Brazilia-reumuksella, koko 39 ja menossa lahjaksi. Posted by Picasa


Ensimmäinen toppi Anchorin kirjavasta Magicline-langasta. Kudottu joustinneuleena, malli oma sovellus. Halusin aika arkisen, farkkusortsien kanssa vaikka hiekkalaatikolla käytettävän neuleen, joka olisi riittävän paksu, mutta kuitenkin toppimallinen. Olen ihan tyytyväinen toppiin ja huomaan, että alan hiljalleen uskaltaa soveltaa malleja ja kokeilla omiakin versioita. Ehkä minä opin joskus ihan suunnittelemaan kokonaan omia mallejakin! Posted by Picasa

Nyt painun vintille penkomaan vaatekaappejani. Päätin nimittäin tehdä vihdoin jo kauan suunnittelemani operaation ja käyn kaikki vaatteeni läpi ja poistan sellaiset, joita en ole käyttänyt vuosiin, joihin en mahdu läheskään sisään ja jotka eivät muuten vaan ole suosikkeja. Olen kyllä aikamoinen hamsteri, ja jätän kaappeihin varmaan vaikka kuinka paljon sellaisiakin, joita voisi noilla säännöillä poistaa, mutta olen iloinen jokaisesta kaapista häipyvästä vaatteesta. Vaatetta meinaan on aivan mielettömästi ja käytettyä tulee suunnilleen samoja kauden suosikkeja.

maanantaina, heinäkuuta 11, 2005

Kyllä on niin pinkkiä

Nyt tulee todella pinkki postaus, mutta sehän tuntuu olevan monella bloggaajalla näin kesällä kova sana. Minä muuten en oel ollut vielä kovin montaa vuotta pinkin ystävä, mutta kyllä se kesällä on ruskettuneen ihon kanssa varsinkin loistava väri.

One Skein Wonder tuli valmiiksi, kiitos Neulontalistan nopean avun. Minä en ole kutonut vielä kovin montaa työtä lontoon kielellä ja se on vielä vähän takkuista hommaa. OSW:ia tehdessäni sain aivot niin solmuun, etten tiennyt yhtään, miten siitä tulisi päällä pysyvä :-o. Lankana oli tosi pieni jämä alkukesästä kirpputorilta löytämääni kartiolankaa, jota oli tasan 100g jäljellä. Kyllä mietitytti kovasti, loppuisiko lanka kesken, mutta se oli niin riittoisaa, että siitä tulisi vielä toinenkin ja jäisikin vielä. Lankavalinta oli vähän niinkuin tyyliin, kokeillaan, tuleeko tästä mitään, ei ainakaan tule suurta vahinkoa. Taisin tehdä keveimmän OSW:in, se painaa vain 38g :-). Ihan kivan näköinen siitä tuli, mutta kyllä minä vähän kyllä epäilen, tuleeko sitä pidettyä kovin paljoa. Jälki on hieman epätasaista, koska puikot olivat vähän liian paksut, mutta päällä se tasoittuu. Aion kuitenkin tehdä vielä ainakin yhden vähän paksummasta langasta.


One Skein Wonder numero 1 tosi ohuesta kartiolangasta nimeltään Cherry Blossom. Täyttä puuvillaa. Posted by Picasa

Ja ihan pakko on esitellä toissaviikolla ostamani caprihousut. Olivat tarjouksessa ja koska ne olivat viimeiset housut liikkeessä, oli hintaa vieläkin laskettu. Olin niitä katsellut jo normaalihintaisinakin, mutta en niitä kuitenkaan silloin ostanut, koska minulla on vaatteita enemmän kuin tarpeeksi. Mutta superalehinnalla en voinut enää vastustaa kiusausta ja nyt minulla on kivat uudet kesähousut :-). Tosin aika usein on liian kuumaa jopa caprihousuillekin ja silloin ovat käytössä shortsit kaikissa muodoissa ja väreissä. Mutta niinkuin jo kerroinkin, vaatteita ... ja kenkiä :-) ... minulla kyllä riittää ja varsinkin kesäsellaisia.


Pinkit caprihousut, jotka maksoivat kokonaista 5,99 :-). Posted by Picasa

Puikoilla on edelleenkin hiekkalaatikkotoppi (johon en ole koskenut aikoihin), Baltikum-sukat, Fifi-poncho ja aloitin toissailtana vielä sneakersukat, jotka tulevat todennäköisesti lahjaksi. Ja virkkuukoukulla on sininen kesäreppu.

keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2005

Pakko kertoa ...

... ja näyttää, mitä minä olen tänään askarrellut pojan päiväunien aikana. Etsin lankoja One Skein Wonderille ja toiselle uudelle projektille, Fifi-poncholle, ja iski älynväläys, mitä oli heti pakko kokeilla Fimolla. Ja tässä tuloksia, mitäs pidätte :-) ?


Mitäs nämä asujat oikein tuolla langakartiossa tekevät :-)?!? Posted by Picasa


Katsokaas, mitä minä olen tänään askarrellut lankojen etsimisen ohella :-) Posted by Picasa

Aurinkoista valmista

Nyt on sitten minunkin aurinkoiseni valmis ja kyllä siitä kuitenkin tuli hiukkasen liian leveä höyryttämisen jälkeen. Onneksi kuitenkin leveyttä on vain niin vähän liikaa, että voin kuitenkin hyvin käyttää sitä. Mutta hieman tyköistuvampi se olisi voinut olla. Reunojen virkkaaminen oli tosi vaikeaa, enkä ole vieläkään ihan täysin tyytyväinen niihin, ja mietinkin, josko tekisin vielä jonkun kerroksen lisää, ehkä pientä kuviota. Malli on kyllä oikein kiva, ja mietinkin, josko tekisin samalla mallilla vielä toisen, ehkä senkin Kotiväki-langasta, jos löydän lomalla jonkun kivan värin, tai sitten jostain omien varastojen langasta.


Soleil Kotiväestä Posted by Picasa

Eilen tuli myös viime viikon lankatilaus ja kylläpä oli kivoja: yhteensä 800g Anchorin Magicline-virkkauslankoja kolmessa eri värissä (kahteen toppin ja yhteen reppuun suunniteltu, toteutus ei oe vielä varma), 1kg harmaakuvioista Printo-lankaa, johonkin kivaan neuleeseen, ehkä hupulliseen sellaiseen ja 1kg yllärilankaa. Se olikin aikamoisen jännittävää saada, koska ei ollut yhtään mitään tietoa langasta ja väristä, mutta kyllä osui nappiin. Tummanruskeaa pilkullista lankaa, josta teen myös jotain kivaa talvista itselleni.


Virkkauslankoja ja muuta ihanaa Junghanswollelta Posted by Picasa

Vanhasta virkatusta repustakin sain vihdoin kuvan otettua. Langasta ei ole enää havaintoa, mutta jotain kotimaista puuvillalankaa se on. Uusi sininen versio etenee hitaasti mutta varmasti.


Vanha virkattu reppu ja uuden aloitus Posted by Picasa

Fimon kimpussa oli kivaa, mutta aika hidasta homma se on. Ensimmäinen harjoittelukoru on ihan kiva ja eiköhän sitä tule pidettyäkin joskus. Reikien paikkoihin pitää kiinnittää vähän enemmän huomiota ja solmujen tekoa vielä harjoitella :-). Silmukkamerkkejä aion rehdä myös lisää samalla tyylillä ja tilasin myös avattavia lukkoja tähänkin tarkoitukseen.


Ensimmäinen Fimo-korukokeilu ja prototyyppi kesäisistä silmukkamerkeistä. Posted by Picasa

Ja minäkin sorruin vastoin kaikkia periaatteitani ja suunnitelmiani täältälöytyvään ihanuuteen muitten blogien innoittamana. Kyllä olette kamalia, rakkaat blogisiskoni, kun houkuttelette uusiin pahuuksiin :-)

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Kuvaton väliaikatervehdys

Nyt ei ole vielä mitään näytettävää, mutta ehkä jo huomenna voin esitellä teille Soleil-versioni Kotiväki-langasta. Se on ollut kyllä ihan mielenkiintoinen projekti ja olen oikein tyytyväinen jälkeen. Olin tehnyt alussa tosi pahan laskuvirheen (loin 160 silmukan sijaan 210!), mutta juuri sen ansiosta topista taitaa tulla juuri passelin kokoinen :-). Sain eilen topin neulottua valmiiksi, päättelin langanpäät ja aloitin vielä reunojen virkkaustakin, mutta siitä ei tullut kovin siistiä. Tänään täytyy kostuttaa työ ja näyttää sille vähän silitysrautaa, niin saa reunatkin paremmin lopulliseen kokoonsa. Ja lankaa muuten jää aika paljonkin, sen verran riittoisaa Kotiväki on. Ihastuin lankaan muuten taas aivan täysin, kun sitä kudoin pitkän tauon jälkeen. Sitä pitää kyllä varmaan hamstrata pari kerää Suomesta.

Virkatussa repussa on pohja valmiina ja muutama kerros reunaakin, mutta kyllä on virkkaaminen hidasta ja kädet väsyvät tosi paljon. Toisaalta virkkaaminen on kivaa vastapainoa kutomiselle ja tilpehööriä ei tarvitse paljoa mukaan. Näytän seuraavalla kerralla myös kuvan vanhasta käytetystä repusta, vaikka totesin juuri eilen, että sille pitäisi näyttää taas vaihteekin pesukonettakin. Voin myös ottaa siitä mittoja ja kirjoittaa ehkä perusjutut sen virkkaamisesta, jos joku haluaa virkata samantyylisen. On kyllä ollut tosi mukava kesäkäytössä ja tosi helppo tehdä.

Eilen innostuin vihdoin kokeilemaan korun tekemistä Fimo-massasta. Tein myös helmiä silmukkamerkkeihin, mutta pieni mies heräsi vähän liian aikaisin, joten en kerinnyt saada niitä vielä valmiiksi. Yritän saada nekin tänään valmiiksi ja ottaa niistäkin kuvia seuraavaksi kerraksi. Tilasin vielä vähän lisää korumateriaalia, ja nyt sitä alkaakin olla kaikenlaisiin projekteihin riittävästi. Vähän kyllä mietityttää, että kuka niitä kaikkia koruja oikein käyttää, kun itse tulee vaihdettua koruja tosi harvoin nykyisin.

Kesä-Fifi taitaa päästä seuraavaksi uudeksi työksi puikoille, mutta lankaa en ole vielä valinnut. Seuraava pari sneaker-sukkia olisi myös kiva aloittaa ja eihän nyt ilman topintekelettä voi olla :-). Tänään saattaisivat tulla jo ne viime viikolla tilaamani ihanuuslangatkin, joten voisin aloittaa virkkaamaan niistä kirjavaa toppia joko täältä (ideenbox, häkeln) löytyvällä ohjeella tai sitten Verena-lehden kesänumeron virkkausliitteen jollain ohjeella.

torstaina, kesäkuuta 30, 2005

Kesäsukkia ja repsahdus

Sain kuin sainkin eilen valmiiksi sneakersukkani ja grammamäärät mukaan vielä kesäkuulle. Ja juuri ja juuri pääsin yli kilon :-), ekaa kertaa elämässäni yhden kuukauden aikana! Vuoden alkupuoliskon aikana olen kutonut yhteensä 4,5 kiloa pois varastoistani ... eli tätä vauhtia menisi tämänhetkisiin varastoihin kymmenisen vuotta :-).

Todella kesäiset ja aurinkoiset sneakersukat taas minulle itselleni, lankana marketin Strumpf- & Sportgarn, jossa paljon puuvillaa. Lanka on uusi tuttavuus, mutta oli ihan pakko ostaa, kun 7 Eurolla sai tarjouksesta kaksi 150g:n kerää :-). Tosi mukavaa kutoa helteelläkin. Väittivät vyötteessä lankaa kestäväksi, mutta käytössä ja pesussa vasta näkee lopullisen tuloksen. Posted by Hello

Ja minä muuten sitten repsahdin lopullisesti ja tein tilauksen niistä iki-ihanista pätkävärjätyistä puuvillalangoista ... ja vähän muutakin oli pakko ostaa kun-halvalla-sai-niinkuin-vilen :-o. Tulossa on 2,8 kiloa lankoja! Kyllä on neulojien laihdutusprojekti nyt minun osaltani kisamielessä ohi, kun kesäkuun lankaostosaldo on ... raks raks, päässä laskee ja surisee ... 3,3 kiloa lankaa ja laihtunut olen vain ihan hitusen :-(. Eli olipas hyvä kesäkuu, kilo kulutettu ja lisäystä 3,3 kiloa eli varastoihin lisää 2,3 kiloa :-). Ja mikä minulle vielä kummallisinta, kaikki langat on ostettu kaupoista, kylläkin superhyvistä tarjouksista, mutta yleensähän minä ostan lankoja kirppiksiltä.

Seuraavatkin työt edistyvät. Baltikum-sukista saatte esimakua kuvan muodossa. Malli on tosi kiva ja ihan yksinkertainen kutoa, mallikuviota kyllä täytyy seurata aika lailla koko ajan.


Tässä kuva keskeneräisestä Mustersocken Knitalongin Baltikum-mallista. Lankana Onlinen puuvillasukkalanka ja puikot tutut 2,5, koosta pitäisi tulla 39, mutta saas nähdä, tuleeko liian kapea, kun mallineule ei jousta kovin paljoa. Mutta kyllä kaikille sukille tähän saakka on löytynyt ottaja, joten no hätä. Posted by Hello

Aloitin myös eilen Kotiväki-langasta Soleilin ja jätin ihan tarkoituksella mallitilkun tekemättä, kun ei se kuitenkaan olisi onnistunut :-(. En kyllä ole yhtään varma, sopiiko lanka malliin ja riittääkö 200g. Mutta hätätapauksessa saattaisin saada lankaa lisää Suomesta, tosin en kyllä yhtään tiedä, miten sitä on saatavilla ja missä väreissä. Kokeilen kutoa jonkin matkaa ja alan sitten mittailemaan ja katsomaan, onko koko oikea ja riittääkö lanka. Kuten olette ehkä jo huomanneet, minä en todellakaan liikaa suunnittele töitäni ja olen aika suurpiirteinen (lue: laiska) ja enemmän kuin taidolla, saan tsäkällä neuleista jonkin näköisiä :-).

Siitä tuli muuten yksi kyssäri heti mieleen: miten lisätään silmukoita make one-tekniikalla eli silmukoitten välilangasta k i e r t ä e n ?

Kaivoin myös lankavarastoistani sinistä virkkauslankaa, josta alan virkkaamaan reppua. Minulla on yksi omavirkkaamani reppu valkoisesta langasta, mutta se alkaa olla jo aika kärsinyt runsaasta käytöstä. Ajattelin sille seuraajaa. Mallin otan vanhasta repusta ja käytän sitä vähän kuin harjoituskappaleena niitä ihania pätkävärjättyjä lankoja varten. Sieltä on nimittäin tulossa langat kirjavaan reppuun.

keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2005

Ylösalaisin helteessä

No nyt ollaan taas aika lailla kunnossa - tosin häntäluu vaivaa edelleenkin eikä tykkää yhtään pyöräilystä ja vasen käsivarsi on kipeänä eilisestä rokotuksesta, kyllä osaa tuo Tetanus-rokotus aina pakottaakin :-( - ja intoa täynnä, varsinkin kutomisen suhteen. Mutta kyllä tässä on sairastettukin, kun jo pari kuukautta vaivanneeseen häntäluukipuun annettu akupunktiohoito aiheutti tosi kovan oireitten pahenemisreaktion (lue: pääsin tuskin kävelemään), samaan sysyyn iski mahatauti ja lopuksi sain vielä megamigreenin. Muu perhe säilyi ihme kyllä mahataudilta ihan lieviä oireita huolimatta. Ei voi kuin todeta, ettei vanhuus tule yksin vaan koko ajan jostain kolottaa tai kivistää :-).

Oli kyllä tosi outoa, kun ei voinut eikä halunnut edes kutoakkaan ja vajaan viikon tauon jälkeen ei meinannut päästä ollenkaan uudestaan vauhtiin. Nyt kyllä puikot kilisevät ja valmistakin syntyy. Ullan ylösalaisinneule oli kiva juttu, tosin minun lankavalintani oli mallitilkusta huolimatta vähän vaikea. Olin jo kerinnyt tehdä vartalo-osaakin melkein puoliväliin kun aloin mittaamaan tekelettä ja totesin, että siitä tulee auttamatta aivan liian leveä. Minä en kyllä voi tajuta, miten mun mallitilkut menevät aina ihan pieleen, vaikka kuinka teen kaiken mukamas oikein kaiken taiteen sääntöjen mukaan?!?

No, ei auttanut kuin purkaa hihoihin saakka ja kavennella reilusti ja toivoa, että puserosta tulisi kuitenkin käyttökelpoinen. Olin jo melko varma, että joutuisin etsimään neuleelle uuden käyttäjän, mutta ihme kyllä siitä tuli ihan kiva. Ei se mikään vartalonmyötäinen ole, mutta oikein mukava ja vilpoisa kesäneule. Tänään pääsin jopa sitä testaamaan tummanruskeitten 7/8-housujen ja oliivinväristen Gabor-sandaalien kanssa ja kiva asu oli. Aion joka tapauksessa tehdä samalla perusmallilla vielä useampiakin puseroita.


Ullan ylösalaisinneule valmiina. Posted by Hello

Mustersocken Knitalongin Baltikum-sukat ovat siinä vaiheessa että ensimmäisessä pääsen kohta kantapäähommiin. Outo hapsutoppikin on editynyt muutaman sentin. Aloitin vielä lisäksi oikein kesäiset sneakersukat itselleni ja ne saan varmaan vielä tämän kuun valmistuneisiin.

Toppimania vaivaa vieläkin kovasti ja kaivelin kätköistä pari kerää Kotiväki-lankaa, johon etsin vieläkin sopivaa ohjetta. Vielä en ole löytänyt mitään, joka sopisi suurimmitta muutoksitta ja laskutoimituksitta, mutta eiköhän tässä vielä jotain löydy. Täällä
olisi mieletön virkkauslankatarjous, josta en taida päästä ohitse tilaamatta. Tekisi mieli tehdä joku kiva toppi ja kesäreppu. Tosin dieetillähän tässä ollaan vieläkin sekä lankojen että omien kilojen kanssa, mutta onhan tuota tulostakin jo jonkin verran syntynyt.

Pikkumiehen pahin uhmavaihe on vähän lieventynyt, tosin kyllä vielä joka päivä seinät raikaa pojan alkaessa kiljumisen :-(. Onneksi on jo vähän paremmalla tuulella. Poika on ollut aivan innoissaan helteessä pulikoimassa parevekkeen kahluualtaassa ja se onkin ollut vajaan 40 asteen lämpötiloissa juuri sopiva paikka.

Mies osti itselleen uuden lelun eli navin autoon ja viikonloppuna olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa sitä testaamaan. Se tuli kyllä tarpeeseen, kun täällä uudella asuinalueella ei todellakaan tunneta vielä joka kolkkaa ja ollaan siten jokaviikonloppuisilla kirppisreissuilla aina kartan ja varsinkin ei niin loistavan kartanlukijan varassa :-O. Jospa minäkin uskaltautuisin kohtapuoliin auton rattiin. Mutta toisaalta parempi pelkääjän paikalla ja navin ohjatessa, niin saa rauhassa kutoa :-).

torstaina, kesäkuuta 23, 2005

Kyllä minä vielä bloggaan...

...kun tästä toivutaan kunnolla ja on jotain näyttämistä :-). Voimat on vienyt a) selkäkipu, b) vatsatauti c) helle ja tulee todennäköisesti viemään seuraavina päivinä pienen vatsatautipotilaan hoito, jos oikein pojan väsymystä tulkitsen. Itsestä johtumatonta kutomistaukoa tuli viitisen päivää! Ja voitteko uskoa: otin toissapäivänä puikot käteen, enkä meinannut millään osata luoda silmukoita!!! :-)

Ullan ylösalaisinneule etenee ja olen aivan ihastunut ohjeeseen! Tästä tulee uusi lempparimalli, jolla alan suoltamaan kesäpaitoja :-). Toppeja en tietenkään unohda, enkä sukkia. Palaan kuvien kanssa tilanteen rauhoituttua.

Mukavaa ja rauhallista juhannusta ja antakaahan puikkojen kilistä!

torstaina, kesäkuuta 16, 2005

Kuvia valmiista töistä ja uusista tekeleistä

Nyt on taas kutomisinto päällä ja blääh poissa! Voisin kutoa yötä päivää! Olenkin aloittanut uusia töitä oikein urakalla ja hyvät aikeet pitää vain paria keskeneräistä työtä kerrallaan ovat viemärissä :-). Mutta perusteluna on se, että on pakko olla kaikkiin tilanteisiin sopivia töitä sopivassa vaiheessa: helppoja mukaanotettavia, ilman ohjeita tehtäviä, vaikeampia aivojumppia yms. Valmistakin on tullut, joten ei tässä ihan vaan laiskoteltu olla. Ristipistotyö edistyy myös ihan kivasti ja kerkiää ensi viikolla postiin.


Ja taas pukkaa sukkaa ja kesäistä sellaista. Tosi lyhyet sneakersukat minulle itselleni. Lankana itsekeritty ebay-puuvillasekoitelanka, jossa yksi säie vähän froteen tuntuista. Posted by Hello


Ja kun en ole pitkään aikaa tehnyt yhtään toppia, aloin tekemään samalla mallilla kuin edellinen toista toppia :-). Lanka taas omaviritelmä ja teen siihen raitoja tosi villillä pitkähapsuisella efektilangalla. Hapsuja on kiva kaivella ulos työstä :-). Aika villi jäljestä tulee, mutta eiköhän sillekin käyttöä löydy. Posted by Hello


Ullan ylösalaisinneule hyvin omituisesta joustavasta kirpputorilöydöstä. Vähän mietityttää, mitä siitä tulee ja riittääkö lanka, mutta kokeillaan. Halusin kokeilla joka tapauksessa mallia ensin jostain vähän "arvottomammasta" langasta, ja sitten mallin miellyttäessä, siis minun tekemänäni :-), alan tekemään jostain kivemmasta langasta. Posted by Hello


T�ss� se jo viime kuun lopussa valmistunut KAL-sukka. Väri oli vähän pettymys (en ole suuri turkoosin ystävä), mutta ihan kivat unisukat niistä tuli. Lankana Online Supersocke Cotton ja kokoa on 39. Posted by Hello

Aloitin lisäksi tänä aamuna vielä ne aivotyötä vaativat sukat eli Mustersocken Knitalongin Baltikum sukat. Taitaakin olla ensimmäinen työni saksaksi, joka on vähän vaativammalla mallilla. Tai ainakin ne näyttävät vaativammilta, ohjetta en ole vielä kerinnyt lukemaan kunnolla läpi. Taidan laittaa vielä yhdet pörrösneakerit myös alulle, niin on ainakin joka tilanteeseen sopivaa mukaanotettavaa.

Pieni mies on tosi pahasssa uhmavaiheessa ja koettelee vanhempien hermoja oikein urakalla. Hirviöäiti karjuu päivittäin naama punaisena, kun mitään ei totella ja pahaa on tehtävä koko ajan :-(. Tosi rasittava vaihe, mutta ei auta kuin purra hammasta yhteen ja yrittää edes kutomalla lepuuttaa välillä hermoja. Neulojien dieetti ei kyllä edisty tässä vaiheessa yhtään, päinvastoin tulee grammoja lisää, mutta jatkan sitten kunnolla, kun taas jaksan katsella syömisteni perään.Nyt ei riitä energiaa sellaiseen ollenkaan.