lauantaina, tammikuuta 28, 2006

Ohje ranteenlämmittimille

Yleisön pyynnöstä ohjeentapainen edellisen postauksen ranteenlämmittimille. En ole koskaan elämässäni kirjoittanut mitään neuleohjetta enkä edes työtä tehdessä kirjoitellut mitään ylös, mutta kokeillaan, mitä tästä tulee.

Lanka: 7 veljestä
Puikot: sukkapuikot 3
Koko: normaali naisen käsi, isomman saa isontamalla puikkokokoa tai lisäämällä yhden mallikuvion eli 6 silmukkaa
Luo 48 silmukkaa
Kudo 1o 1n joustinneuletta 10-12 kerrosta tai mielesi mukaan (tätä ei välttämättä tarvita, mutta halusin, että reuna pysyy napakkana)
Aloita mallineule: 3o 3n, neulo mallineuletta 5 kerrosta ja siirrä mallineuletta yhdellä silmukalla joko vasemmalle tai oikealle. Tällä mallineuleella jatketaan niin kauna, kunnes saavutetaan haluttu korkeus peukaloon saakka. Mallineuletta voi muuntaa vapaasti leveämmäksi tai kapeammaksi ja kietymistä voi myös lisätä tai vähentää lisäämällä tai vähentämällä välikierrosten määrää.
Peukalo: koska mallineule kiertää ja on muutenkin vain putki, ei oikeastaan peukalon paikalla ole väliä, mutta oikeasti peukalo tehdään vasempaan käteen toisella puikolla ja oikeaan käteen kolmannella puikolla. En tehnyt myöskään peukalokiilaa, koska neulos antaa periksi riittävästi ... ja mallineuletta olisi pitänyt modifoida kiilaa varten :-). Päättele 2/3 eli 8 puikon silmukoista ja luo samat 8 uudestaan. Jos haluat, voit myös tehdä peukalon paikalle pelkän kolon tilalle vähän varttakin. Selkeä ohje peukalolle löytyy täältä .
Jatka neuletta sen verran kuin haluat, voit kokeilla lämmitintä kesken neulomisen saadaksesi oikean pituuden. Minä käytin raitoja mittarina. Viimeiset noin 6-8 kerrosta tein taas 1o 1n joustinta, jotta reunasta tulisi napakka ja sen jälkeen päättelin silmukat löysästi.

Jos kysymyksiä jäi avoimeksi, kyselkää vapaasti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äh, kerkesin jo eilen aloittamaan Lauran ohjeella ranteenlämmittimiä. Mutta ehkä teen vielä joskus toiset, erilaiset. :) Kiitos silti ohjeesta!

Stricker kirjoitti...

No eihän tuo nyt mitään haittaa, tulipas laitettua ylös kerrankin. Mukavia kutomisia!